Sivut

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kylmä kevät


Viimeviikolla Marley päätti kevään alkaneen. Kun päivän lämpötilat toitamiseen pysyivät muutaman asteen plussan puolella, ei jaksanut neiti enää arkailla, vaan "heitti talviturkkinsa pois" ja alkoi murtamaan terassin ovea. Nyt on jo selkeät kevätkauden rutiinit hällä hallussa. Aamu alkaa ruokaa vaatimalla, eli toisinsanoen metelöinnillä, heti auringon nousun aikaan. Muutaman korren jälkeen alkaa aamuralli alakerrassa, jonka jälkeen istutaan ulko-oven edessä valppaina. Heti kun talon kaksijalkaiset asukit ovat jalkeilla, alkaa kuopiminen. "Tuuuuulisko joku avaamaan jo tän oven??". Reagoin yleensä nopeasti, vaikka olenkin väsynyt. Ovi aukeaa ja Marley pujahtaa raikkaaseen ulkoilmaan epäröimättä! Välillä käyn raottamassa ovea ja huutelemassa sisälle, mutta ovella itseppäinen kani päättää kerta toisensa jälkeen muuttaa mieltään. "Eikun sittenkin vielä vähän aikaa..". 
Romeo käy ulkona vaihtelevasti, mutta parin asteen lämpötila ei ole vanhalle kaniherralle ihan vielä tarpeeksi samanlaiseen intoiluun, mitä nuoremmallamme. Romeo on kuitenkin niin kiintyväinen, ettei halua tulla jätetyksi yksin, mistä johtuen joudun ravaamaan vuorotellen sisällä ja ulkona, samlla aamupalaa syöden, univaatteet päällä. 

"Antaa ton kakatan kirmailla, mulla on ihan omat suunnitelmat! Tyhjennän koko terassin vanhat risut ja kasvit pois, uusien edestä."


"Ulkoilun jälkeen on syvän unen aika. En usein herää tai huomioi melua ympärilläni laisinkaan, onhan mulla toi toinen kaveri tossa onneksi vahtimassa mun puolesta."



Tänään neiti seikkailiamme uskaltautui lumen päälle tallustelemaan ihan kunnolla. Vähän tuli jääkimpalettakin nakerrettua, mutta nenän nyrpistyksestä päätellen, kyseessä ei ollut mikään viiden tähden ateria. 

Tiedättekös muuten, mikä on myös ihan älyttömän super mahtavaa ?! Marley kuuntelee myös ulkona luoksekutsua jo kiitettävästi ja myös esteharjoitukset sujuvat! Ihan huikea pikkuinen, tästä kun jatketaan harjoituksia, niin ei enää yksinkertaisesti vain tiedä, mitä kaikkea tosta voi vielä kehkeytyä. Katsokaas vain! Tuntuu jotekin todella epätodelliselta ajatella, että kaikki tämäkin harjoittelu lähti pelkästään siitä, että kani uskalsi olla itsevarmana esteen ja ihmisen välissä, ja "hampailla naksuttelun " vastaehdollistamisesta. 
Mulle ollaan tämän vuoden aikana jo useampaan kertaan sanottu siitä, ettei "namikoulutus" (positiivinen vahvistaminen) toimi jokaisen kanin kanssa. Tämä ei kuitenkaan pidä laisinkaan paikkaansa! Namikoulutus toimii aina, ja se on aina kaikkein paras ja nykyajan tapa kouluttaa eläintä. Jos jostaisn syystä haluttuja tuloksia ei näy, vika on jossakin kohtaa koulutuksen rakennetta, eikä itse koulutusmuodossa. Vika voi olla esimerkiksi liian kelpaamattomassa palkkiossa, ajoituksessa, kriteereissä jne. Sanon nyt siis kaikille yhteisesti, että jokaisessa kanissa on potenttiaalia. Toisissa sitä on enemmän, toisissa vähemmän. Toiset siedättyvät häiriöille paremmin, toiset huonommin ja niin edelleen, mutta kaikista sitä löytyy edes sen verran, että se on kokeilemisen arvoista ja sillä saadaan tuloksia. Vain kuollut eläin ei opi, vaikka tietenkään stressaantuneen, pelokkaan tai epävarman eläimen kouluttaminen on harvoin kannattavaa.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Tutuissa tunnelmissa

"Täs on niin hyvä"
Kuraa ja loskaa. yöääk. Jo osaa olla masentava keli! Eläinkoulutuskeskuksen käytännön päivä on nyt ohi ja se sujui oikein hyvin! Kanit olivat uskalijaita ja Romeo toimi kuten halusinkin, eli sen kanssa päästiin harjoittelemaan täysin uutta käytöstä ja hyvällä menestyksellä. Marleyn kanssa keksin myöhemmin kotona miten saisin sille opetettua peruuttamisen ja se hoksasi sen nopeasti, mistä instagramista olette saaneetkin jo kuulla. Emme kuitenkaan jääneet liioin harjoittelemaan, jottei kani saa jumeja. Ehkä taas tänään voisimme jatkaa siitä mihin jäimme, tai sitten tehdään jotakin muuta. Eilen harjoiteltiin esteitä. Romeon kanssa aloitettiin alusta ja Marleyn kanssa jatkettiin siitä mihin jäätiin. Keksin ruveta ainakin treenien alussa käyttämää palloa tuomaan lisää kipinää kinttuihin ja se toimi oikein hyvin. Ensin ehdollistettiin kanit seuraamaan palloa, mikä oli todella helppoa. Sen jälkeen harjoiteltiin Marleyn kanssa tuttuun tapaan: Minä annan vihjeen ja kani lähtee hyppimään. Viimeisen esteen jälkeen heitän palloj, mitä koskemalla kani saa palkan. Vähän niinkuin takaperin ketjuttamalla siis toimittiin. Pallo oli kiva apu. Muutamien toistojen jälkeen, Marleylle ei ollut enää epäselvää tuleeko palkka radan jälkeen vai esteiden välissä, eikä se kääntyillyt pahemmin taakseen katsomaan. Tehtiin pari toistoa myös valjaat päällä, mutta siitä kani ei niinkään innostunut, mutta ainakin toimi! Editystä sekin.  Romeo ei osaa äänivihjeestä esteille edetä, joten sille päädyin vain viskelemään palloa jo heti kättelyssä radan päähän, jotta se tulisi vahingossa hyppineeksi tiellä olevat esteet. Kun idea alkoi sille hahmottua, pystyin jättämään pallon maaliin targetiksi, mikä oli mahtavaa ja merkki siitä, että myös klupan kanssa voisi onnistua jotain tuosta kehittelemään, jos vaan intoa riittää.


Nyt onkin jo puolet kouluttaja koulutuksesta käyty läpi ja oikestaan myös se toinen puolisko tuntuu olevan aika selvillä vesillä. Tuskin siis kuluu paljonkaan aikaa, kun olen saanut kaikki tehtävät kirjoitettua ja pääsen miettimään, mitä seuraavilla käytännön kerroille meidän osalta keksittäisiin. Kouluttaminen on kyllä todella antoisaa. Kaikki oppijat ovat niin erilaisia ja ihania, eikä ole sen parempaa tunnetta kuin päästä näkemään kehitystä, ja muokata sitä aina haluamaansa suuntaan. Olisi hauska päästä neuvomaan ja työskentelemään myös muiden eläinten parissa, koska jokainen yksilö opettaa aina jotakin uutta. Koskaan ei voi kertyä liikaa kokemusta. Olisiko siellä lukijoiden joukossa joku jotain sellaista ratkaisua vaille, jota voisimme yhdessä pohtia, ja ehkä käytännössäkin ratkoa? Ottakaa yhteyttä, niin pistetään harkintaan :)! elamantapanaelaimetblogi@gmail.com

"Lumi on aina valkoisempaa aidan toisella puolen.."
Pakko jakaa tähän loppuun vielä Martin kuulumisia. Tuosta hamsterista on tullut ihan päätön kaveri. Meno on sellaista, ettei sen perässä mitenkään pysy mukana ja tuntuu, että sen liikkumisentarve kasvaa päivä päivältä vaan enemmän. Yhtenä iltana sai hamsteri juosta turvallisessa (huom. uudessa) huoneessa ihan itsekseen vapaana, samalla kun minä kurkin sitä ylempää sängyn päältä. Noin viiden minuutin kuluttua hän oli kuitenkin sitämieltä, että tämä paikka on nyt nähty ja eikun seuraavaa seikkailua kohti. Ei auttanut kuin valua lattialle ja äkkiä Martti kiipesi syliini, vaatien pääsyä johonkin toiseen paikkaan. Sen kanssa on hauska touhuta, mutta vähän harmittava tekijä on kuitenkin tuo yöaktiivisuus. Ja omantunnon tuskat ovat suuret silloin tai oikeastaan aina, kun joudun jättämään vintiön omaan tilaansa oleskelemaan. Nykyään valta osa sen yöstä kuluu nimittäin pakoreitin etsimiseen. Onneksi on herra vielä pysynyt tallessa (ihmettelen). Kyllä se varmaan taas kohta jonkun reitin ulos keksii. Sellainen saippuapala se on..
Kanit ovat pikkuhiljaa rohkaistuneet vierailemaan terassilla. Ulkoilu saa niihin lisää virtaa, vaikkeivat ne muutamaa minuuttia pidempää yleensä siellä viihdy. Pian on muistettava uusia myös rokotteet. Jäiks!



 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.