Sivut

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Tervetuloa kotiin Jedi!

Pinseripoju



Musta oltiin ylpeitä, kun menin kanien kiikkulautaa testailee!



Jedi, mun uusi perheenjäsen, on ollut meillä kohta kokonaisen viikon. Tähän aikaan on ehtinyt sisältyä jo paljon. Jedi haettiin Kuopiosta, joten matka oli vähän turhan pitkä, mutta onneksi pentu oli reipas. Alkuun Jedisaurus (osuva lempinimi) nukkui sikeästi boksissaan, mutta pysähdyksien jälkeen tuli protestiksi, ja ikävää uikutettua. Onneksi vinkuvonkua tuli kuunneltua vain 10 minuuttia, kunnes poika taas rauhoittui lepäämään. 
Kaksi ensimmäistä päivää olivat pennulle hämmentäviä. Kaikki oli uutta. Yllätyin kuitenkin positiivisesti siitä, että Jedi ei öisin vinkunut, vaan nukkui sikeästi (tai sitten me muut olemme nukkuneet niin sikeästi, ettemme ole kuulleet). Eikai sentään? Uusien asioiden opettelu alkoi heti ensimmäisistä hetkistä kotona. Opeteltiin heti, ettei pentuportin toisella puolella vinkumisesta heru rapsutukisa, eikä vaatteiden repiminen ole sallittua. Näissä molemmissa asioissa riittää vielä petrattavaa varmasti monille tuleville kuukausille, mutta pentu on kyllä fiksu, ja tähän mennessä saavutetut tulokset ovat olleet mielestäni hyviä. 
Kolmantena päivänä Jedi alkoi asettautua kunnolla. Sinä aamuna huomasin myös sen, miten pentu on minuun kiintynyt. Etenkin aamulla jälleennäkemisen riemu on kaunista, mutta myös äänekästä katseltavaa. Kolmantena päivänä Jedille maistui ensimmäistä kertaa myös herkut kunnolla. Siis niin, että niitä saattoi käyttää palkintona uuden asian opettelussa. Harjoittelimme ensin naksutinta, jonka ääni on jo aika hyvin muistissa. Lisäksi istumista on tullut vahvistettua monissa tilanteissa: kesken leikkituokion, ruokailun alussa, ennen pihalle laskemista jne. Jedi onkin siinä jo todella taitava. Pennulla on myös suuri halu tuijotella ihmisiä silmiin. Kai se osiltaan johtuu siitä, että se koittaa ymmärtää meitä. Etenkin leikkihetkissä Jedi on hämmästellyt ihmisten elekieltä. Onhan se outoa, kun emme puhu samaa kieltä, mitä sisarukset ja äiti vanhassa kodissa. 
Sisäsiisteyden opettelu on osoittautunut helpoksi. Jedi pissaa aina ulos, kun sinne mennään, eikä vahinkoja ole päässyt sattumaan kuin kahdesti. Sama sanomalehti jatkaa päivstä toiseen koskemattomana lattialla. Yölläkään vahinkoja ei satu, kunhan pidän huolen siitä, että pentu pääsee miltein heti herättyään ulos. Tämä tarkoittaa 6-7 tunnin yöunia minulle.

Jedisaurus rohkaistuu päivä päivältä. Ensimmäisenä päivänä ulkoilimme alueella 1/3 osa pihasta, mutta nyt olemme päässeet jo postilaatikolle asti hakemaan aamupostia. Aluksi pidin Jediä hihnassa ulkoillessamme (paitsi kanien aitauksessa), mutta nyt uskallan pitää pentua pihalla vapaana, kunhan kaulapanta on päällä ja hihna mukana. Jedi seuraa pihalla ollessaan jo ihan hyvin, vaikka välillä jää kauemmaksi ihmittelemään. Se on hyvin oppinut myös ulko-ovien sijainnit, ja jos huono (sadekeli) yllättää, pentu juoksee oven eteen vinkumaan. Kuka nyt sateessa haluaisi kastua?

"metäskö nyt äkkiä sisälle kun täällä sataa!"
Miten kani suhtautuu Jediin? Entäpä Jedi kaneihin? 

Näiden eläinlajien totuttaminen toisiinsa ollaan aloitettu tietysti kanien ehdoilla, ja täytyy sanoa, että kanit ovat suhtautuneet tuttavaan paljon odotettua paremmin (etenkin Marley). Puput tottuivat nopeasti vinkumiseen, eivätkä enää kiinnitä siihen huomiota, elleivät tuijota itse hurjimusta samaan aikaan. Totuttelu aloitettiin niin, että kanit menivät syömään pentuaidan eteen herkkuja/iltaruokaa, kun Jedi nukkui aitauksen sisäpuolella kauempana. Näin ne saivat etäältä haistella ja katsella. Pian kanit uskaltautuivat aidan eteen ruokailemaan, vaikka pentu oli hereillä. Pyrin aina siihen, että Jedi tarkkailee kaneja juuri ennen nukahtamistaan, tai herätessään. Väsyneenä pentu on osannutkin katsella kaneja etäältä kovin välinpitämättömästi. Muutamia kertoja päästin kanit hiipparoimaan pennun puolelle, kun pentu oli jo muutaman tunnin nukkunut, ja todenäköisesti kohta muutenkin heräämässä. Romeo on ollut todella rohkea, ja uskaltautunut jopa samalle pedille pennun kanssa. 
Myös "aita treeniä" ollaan tehty paljon. Näissä tilanteissa istutan kanit syömään aidan toiselle puolelle ja itse palkitsen pentua herkuilla aina kun se istuu ja katsellee nätisti, tai kiinnittää minuun huomiota. Pennussa on potentiaalia tottua kaneihin niin, että sitä voisi pitää niiden kanssa joskus valvotusti, mutta kuitenkin vapaana yhdessä. (Tähän voi mennä kuitenkin paljon aikaa, eikä meillä ole mikään kiire, tai pakottava tarve tyrkyttää kolmikkoa "yhteen"). Yhdistelmä peto ja saalis on kuitenkin aina riski.
Tähän mennessä Jedi on suoriutunut kuitenkin todella hyvin. Se suhtautuu nimittääin kaneihin hyvin välinpitämättömästi, ja sisällä sen huomion saa ohjattua kokonaan herkkuihin, joskus siihen, että itse kävelee pois tilanteesta. Muutaman kerran olen ottanut pennun syliin, kun sen on alkanut esittää vähän rajummin leikin eleitä. 
Kanitkin ovat suhtautuneet tulokkaaseen hyvin. Jalan pamautuksia ei ole esiintynyt juuri lainkaan! Kuvittelin tästä kaikesta niin paljon pahempaa, toivotaan ettei se siksi käänny, kun peto kasvaa. 
Tänäänkin kanit juoksivat aamulla ulkoaitauksessa, ja rallittelivat iloloikkia, kun taas puolestaan Jedi ja minä vietimme aikaa tarhan ulkopuolella. Vaikka Jedi oli vapaana, kanit eivät kiinnostaneet. Kepit, kävyt, pensaat olivat paljon mielenkiintoisempia, elottomia leikkikavereita! Erityisesti kaikki piikikkäät (esim. kuistiharjat) ovat hyyvin mielenkiintoisia kapistuksia, joiden kanssa on kiva painia. 

Vahti




"Liikkumatta oi hyvä vastustajani, meitä salakuvaraan!"


"Ai miksen voi syödä? Kyllähän noi kanitkin näitä järsii jatkuvasti??"





Painan nyt 5kg

Hienosti hihnassa

Vähän tullut reikiä :D

Komea miehen alku!

Mitä tähän viikkoon on jo tällä hetkellä pennun näkökulmasta sisältynyt?

- Totuttelua imuriin (aluksi vähän pelästyi, mutta pian tuli häntä heiluen ja leikkien tarkkailemaan)
- Totuttelua ääniin, kuten pianon soittoon, astioihin, kolinaan, porakoneisiin, jopa palohälyttimen "patterit loppu" piipitystä on Jedi joutunut kuulemaan, mutte ole ollut moksiskaan. 
- Totuttelua kaneihin
- Vähän istu, maahan ja luoksetulo treeniä
- Yhteensä 30minuutin visiitti (sinne, takaisin) Murren murkinassa
- Hurjia taistelululeikkejä harjan kanssa
- Leikkimurinna/haukkumisen opettelua
- Kahden vieraan ihmisen tapaaminen (Jedi ei heihin kiinnittänyt oikeastaan lainkaan huomiota)
- Tutkimusmatkoja postilaatikolle
- Yksin olon harjoittelun esiaskeleita
- Tutustumista alakertaan (Jedi oli mahtava eikä pelännyt erilaisia lattiapintoja ollenkaan. Laminaatti, kivilaatta, matot, jopa portaat (alaspäin) meni ihan huomioimatta). 
- Totuttelua pesupisteeseen ja suihkusta tulevaan veteen
- Paljon rapsuja <3

Jedinin sai oman tekotalja, joka vei pedin voiton :D


tiistai 2. toukokuuta 2017

Kesälomasta tulee mielenkiintoinen, sillä laumani on kasvamassa! Se tarkoittaa tietenkin paljon työtä ja järjestelyä, mutta luulisin, että myös lisää aktiivisuutta blogin, youtuben ja instagramin puolella. Vielä en tohdi paljastaa uutta tulokasta, sillä koitan nyt unohtaa ja sammuttaa itseni asialta kokonaan. Muuten ei työnteosta tulisi yhtikäs mitään, ja aika puolestaan matelisi eteenpäin. Kaikkihan tietävät miten tuskaiselta odottaminen voi tuntua. Pahimpaan siihen nähden olen pärjännyt mielestäni vielä hyvin, ja koitan jatkaa samalla tyylillä.

Siis tämän päivän asioihin ja kuviin

Kanit pääsivät aamulla pihalle, mutta harmillisesti ulkoilu loppui Romeon osalta lyhyeen. Rallittelun aikana pojalta onnistui irtoamaan lähes kokonaan yksi kynsi. Sisällä puhdistelin haavaa ja tovin ihmettelyn jälkeen kynsi irtosikin käteeni. Onneksi, sillä olisi ollut ikävä lähteä saksilla katkomaan loppuja verisuonia.. Kani toipui nopeasti, mutta ulkoilusta pidämme taukoa varmaan ainakin tämän illan, jottei haava täyty mullasta ja kurasta. Eiköhän huomenna aamulla jo taas kuitenkin ulkoilla!
Kohta on aika viettää kanien syntymäpäiviä! Vielä en ole keksinyt miten päiviä julhlistaisimme, joten kaikki ideat otetaan vastaan! :)


Ahkerat puutarhurit laiduntamassa!






Mukavaa kevättä kaikille siellä toisella puolen!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kevättä rinnassa, muttei ulkona

Hurjan pitkä aika on kulunut viimeisimmästä blogipostauksesta. Pahoittelut! Osaltaan tähän liittyy oikeasti loogisia syitä, mutta mitä niitä nyt esittelemään, kun ketään ei kuitenkaan kiinnosta. Toivottavasti emme ole painuneet ihan unohduksiin, sillä varovasti voisin ehkä sanoa, että kesällä, tai kesän jälkeen on luvassa aika suuriakin muutoksi ja tietysti toivon, että monia myös ne kiinnostavat. Paljastan näitä asioita kuitenkin vasta myöhemmin, kun on sen aika, joten joudutte vielä kituuttelemaan siellä ruudun toisella puolen. 






Junassa rento meininki :D
Pääsiäisen aikoihin käytiin Tanjan kanssa Hyvinkään Willan mustissa ja mirrissä pupujen kanssa "esittäytymässä" ja vastaamassa kanimaisiin kysymyksiin. Reissu meni hyvin, vaikka siellä sain taas järkyttyen todeta, kuinka vanhoja papparaisia nämä mun kaksi ihanuutta ovat! Molemmat olivat tosi väsyneitä, koska tutut päiväunet jäivät kokonaan välistä! Uteliaisuutta toki löytyi, ja rohkeutta, mutta etenkin uneliaisuutta. Romeo lähestulkoon nukkui koko päivän omalla pedillään, välittämättä ympäristön melskeestä. Marley sai taas hyvää harjoitusta sosiaalisiin tilanteisiin, harrastamalla piilosta pois, ja taas piiloon leikkiä. Kun oli vaihdon aika, pääsivät kanini takahuoneeseen rauhaan, jolloin puolestaan Tanjan Peeka ja Piitus saivat vallata lavan itselleen. Peeka ja Piitus olivatkin ihan toista luokkaa, mitä omat karvakorvani. Niin uteliaita, rohkeita ja aktiivisia! Eivät lainkaan väsyneitä, uupuneita tai stressaantuneita. Todella ihania siis, ja selvästi katselijoitakin miellytti nähdä pupuissa vähän enemmän eloisuutta :D Tässä tapahtui minulta kuitenkin sellainen moka, että päästin Romeon vahingossa haistelemaan vieraalta kanilta tuoksuvan putken suuta. Ja tästäpä kani innostui - jokseenkin kun aika hajuherkistä otuksista kyse. Romeo sai yhtäkkiä nuoren kanin virtaa ja koitti kovasti astua Marleyta. Vähän jouduin heitä takahuoneessa erottelemaankin erillisiin tiloihin, jotta stressaava hyöriminen Marleyn ympärillä lakkaisi. 

Ai ai kun poikaa väsyttää. Onneksi on oma peti matkassa mukana <3

Kotona kanit olivat aivan kuitti. Marley ei vaatinut ulos ja Romeo juoksi ensimmäisenä kotona vessaan, ja sitten sängylleni nukkumaan. Sikeästi. Pian Marley perässään. Jouduin jopa iltapuuron kantamaan pitkäkorvien nenän alle, sill en raaskinut heitä herättää ja kutsua viereiseen huoneeseen syömään. Yö sujui todella leppoisasti, täydessä hiljaisuudessa. Jotain tarmoa jäi kuitenkin reissusta käteen. Jotain, mikä ei ole tähänkään päivään mennessä unohtunut. Nimittäin keväthärdellit. Enää harvemmin Romeo koittaa Marleyta astua, mutta ihan pyllyn takana se pysyttellee "vartioimassa". Marley on ottanut kevään rauhassa, eikä se tunnu piittaavan Romeon pällistelystä. Rohkealla tuulella se sensijaan on! Ehkäpä juurikin siksi, kun on oma henkivartia taukoamatta kintereillä kiinni. 

Ulkona ei ole kevät. On kylmä, ja lunta, siis pieniä hiutaleita putoilee taivaalta vähän väliä. Kanit on kuitenkin nyt rokotettu ja saavat nauttia ulkoilusta, silloin kun itse haluavat. Hyvin pitkälti ovat säät kuitenkin pysyneet lämpötilaltaan sellaisina, että kanit siellä viihtyvät. Marleylta lentää rallia, ja Romeo kaivaa kuoppia ahkeraan! Niihin kellahtelu on ihanaa. Myös kaurishyppyjä näkyy enemmän kuin tarpeeksi. Pitäisi kai joskus taas videoida noita hauskoja otuksia! 
Nyt äskeisellä iltaulkoilulla tapahtui taas näitä suuremmoisia hetkiä. Marley siis tuli salamana kutsusta luokse! Olen ylpeä! Jos ensiviikolla paistaa aurinko, voitaisiin koittaa esteitä, tai ehkäpä agilityäkin, jos saan noita tarpeeksi motivoitua ulkotiloissa! 

Minun viikkoni ovat menneet hevosten parissa, ja vielä viisi viikkoa jäljellä TOP:pia. Olen kyllä oppinut hurjasti ja saanut paljon mietiskeltävää. Nyt tosin ajatukset harhailevat kuitenkin jo ihan toisissa asioissa, nimittäin tulevassa kesässä!


psst. Seuratkaa meitä ihmeessä instagramissa, jos ette vielä seuraa.. Sinne tulee päivitystä useammin meidän kuulumisista ja yleensä aina ennen blogia :) @elamantapana_elaimet 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kylmä kevät


Viimeviikolla Marley päätti kevään alkaneen. Kun päivän lämpötilat toitamiseen pysyivät muutaman asteen plussan puolella, ei jaksanut neiti enää arkailla, vaan "heitti talviturkkinsa pois" ja alkoi murtamaan terassin ovea. Nyt on jo selkeät kevätkauden rutiinit hällä hallussa. Aamu alkaa ruokaa vaatimalla, eli toisinsanoen metelöinnillä, heti auringon nousun aikaan. Muutaman korren jälkeen alkaa aamuralli alakerrassa, jonka jälkeen istutaan ulko-oven edessä valppaina. Heti kun talon kaksijalkaiset asukit ovat jalkeilla, alkaa kuopiminen. "Tuuuuulisko joku avaamaan jo tän oven??". Reagoin yleensä nopeasti, vaikka olenkin väsynyt. Ovi aukeaa ja Marley pujahtaa raikkaaseen ulkoilmaan epäröimättä! Välillä käyn raottamassa ovea ja huutelemassa sisälle, mutta ovella itseppäinen kani päättää kerta toisensa jälkeen muuttaa mieltään. "Eikun sittenkin vielä vähän aikaa..". 
Romeo käy ulkona vaihtelevasti, mutta parin asteen lämpötila ei ole vanhalle kaniherralle ihan vielä tarpeeksi samanlaiseen intoiluun, mitä nuoremmallamme. Romeo on kuitenkin niin kiintyväinen, ettei halua tulla jätetyksi yksin, mistä johtuen joudun ravaamaan vuorotellen sisällä ja ulkona, samlla aamupalaa syöden, univaatteet päällä. 

"Antaa ton kakatan kirmailla, mulla on ihan omat suunnitelmat! Tyhjennän koko terassin vanhat risut ja kasvit pois, uusien edestä."


"Ulkoilun jälkeen on syvän unen aika. En usein herää tai huomioi melua ympärilläni laisinkaan, onhan mulla toi toinen kaveri tossa onneksi vahtimassa mun puolesta."



Tänään neiti seikkailiamme uskaltautui lumen päälle tallustelemaan ihan kunnolla. Vähän tuli jääkimpalettakin nakerrettua, mutta nenän nyrpistyksestä päätellen, kyseessä ei ollut mikään viiden tähden ateria. 

Tiedättekös muuten, mikä on myös ihan älyttömän super mahtavaa ?! Marley kuuntelee myös ulkona luoksekutsua jo kiitettävästi ja myös esteharjoitukset sujuvat! Ihan huikea pikkuinen, tästä kun jatketaan harjoituksia, niin ei enää yksinkertaisesti vain tiedä, mitä kaikkea tosta voi vielä kehkeytyä. Katsokaas vain! Tuntuu jotekin todella epätodelliselta ajatella, että kaikki tämäkin harjoittelu lähti pelkästään siitä, että kani uskalsi olla itsevarmana esteen ja ihmisen välissä, ja "hampailla naksuttelun " vastaehdollistamisesta. 
Mulle ollaan tämän vuoden aikana jo useampaan kertaan sanottu siitä, ettei "namikoulutus" (positiivinen vahvistaminen) toimi jokaisen kanin kanssa. Tämä ei kuitenkaan pidä laisinkaan paikkaansa! Namikoulutus toimii aina, ja se on aina kaikkein paras ja nykyajan tapa kouluttaa eläintä. Jos jostaisn syystä haluttuja tuloksia ei näy, vika on jossakin kohtaa koulutuksen rakennetta, eikä itse koulutusmuodossa. Vika voi olla esimerkiksi liian kelpaamattomassa palkkiossa, ajoituksessa, kriteereissä jne. Sanon nyt siis kaikille yhteisesti, että jokaisessa kanissa on potenttiaalia. Toisissa sitä on enemmän, toisissa vähemmän. Toiset siedättyvät häiriöille paremmin, toiset huonommin ja niin edelleen, mutta kaikista sitä löytyy edes sen verran, että se on kokeilemisen arvoista ja sillä saadaan tuloksia. Vain kuollut eläin ei opi, vaikka tietenkään stressaantuneen, pelokkaan tai epävarman eläimen kouluttaminen on harvoin kannattavaa.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Tutuissa tunnelmissa

"Täs on niin hyvä"
Kuraa ja loskaa. yöääk. Jo osaa olla masentava keli! Eläinkoulutuskeskuksen käytännön päivä on nyt ohi ja se sujui oikein hyvin! Kanit olivat uskalijaita ja Romeo toimi kuten halusinkin, eli sen kanssa päästiin harjoittelemaan täysin uutta käytöstä ja hyvällä menestyksellä. Marleyn kanssa keksin myöhemmin kotona miten saisin sille opetettua peruuttamisen ja se hoksasi sen nopeasti, mistä instagramista olette saaneetkin jo kuulla. Emme kuitenkaan jääneet liioin harjoittelemaan, jottei kani saa jumeja. Ehkä taas tänään voisimme jatkaa siitä mihin jäimme, tai sitten tehdään jotakin muuta. Eilen harjoiteltiin esteitä. Romeon kanssa aloitettiin alusta ja Marleyn kanssa jatkettiin siitä mihin jäätiin. Keksin ruveta ainakin treenien alussa käyttämää palloa tuomaan lisää kipinää kinttuihin ja se toimi oikein hyvin. Ensin ehdollistettiin kanit seuraamaan palloa, mikä oli todella helppoa. Sen jälkeen harjoiteltiin Marleyn kanssa tuttuun tapaan: Minä annan vihjeen ja kani lähtee hyppimään. Viimeisen esteen jälkeen heitän palloj, mitä koskemalla kani saa palkan. Vähän niinkuin takaperin ketjuttamalla siis toimittiin. Pallo oli kiva apu. Muutamien toistojen jälkeen, Marleylle ei ollut enää epäselvää tuleeko palkka radan jälkeen vai esteiden välissä, eikä se kääntyillyt pahemmin taakseen katsomaan. Tehtiin pari toistoa myös valjaat päällä, mutta siitä kani ei niinkään innostunut, mutta ainakin toimi! Editystä sekin.  Romeo ei osaa äänivihjeestä esteille edetä, joten sille päädyin vain viskelemään palloa jo heti kättelyssä radan päähän, jotta se tulisi vahingossa hyppineeksi tiellä olevat esteet. Kun idea alkoi sille hahmottua, pystyin jättämään pallon maaliin targetiksi, mikä oli mahtavaa ja merkki siitä, että myös klupan kanssa voisi onnistua jotain tuosta kehittelemään, jos vaan intoa riittää.


Nyt onkin jo puolet kouluttaja koulutuksesta käyty läpi ja oikestaan myös se toinen puolisko tuntuu olevan aika selvillä vesillä. Tuskin siis kuluu paljonkaan aikaa, kun olen saanut kaikki tehtävät kirjoitettua ja pääsen miettimään, mitä seuraavilla käytännön kerroille meidän osalta keksittäisiin. Kouluttaminen on kyllä todella antoisaa. Kaikki oppijat ovat niin erilaisia ja ihania, eikä ole sen parempaa tunnetta kuin päästä näkemään kehitystä, ja muokata sitä aina haluamaansa suuntaan. Olisi hauska päästä neuvomaan ja työskentelemään myös muiden eläinten parissa, koska jokainen yksilö opettaa aina jotakin uutta. Koskaan ei voi kertyä liikaa kokemusta. Olisiko siellä lukijoiden joukossa joku jotain sellaista ratkaisua vaille, jota voisimme yhdessä pohtia, ja ehkä käytännössäkin ratkoa? Ottakaa yhteyttä, niin pistetään harkintaan :)! elamantapanaelaimetblogi@gmail.com

"Lumi on aina valkoisempaa aidan toisella puolen.."
Pakko jakaa tähän loppuun vielä Martin kuulumisia. Tuosta hamsterista on tullut ihan päätön kaveri. Meno on sellaista, ettei sen perässä mitenkään pysy mukana ja tuntuu, että sen liikkumisentarve kasvaa päivä päivältä vaan enemmän. Yhtenä iltana sai hamsteri juosta turvallisessa (huom. uudessa) huoneessa ihan itsekseen vapaana, samalla kun minä kurkin sitä ylempää sängyn päältä. Noin viiden minuutin kuluttua hän oli kuitenkin sitämieltä, että tämä paikka on nyt nähty ja eikun seuraavaa seikkailua kohti. Ei auttanut kuin valua lattialle ja äkkiä Martti kiipesi syliini, vaatien pääsyä johonkin toiseen paikkaan. Sen kanssa on hauska touhuta, mutta vähän harmittava tekijä on kuitenkin tuo yöaktiivisuus. Ja omantunnon tuskat ovat suuret silloin tai oikeastaan aina, kun joudun jättämään vintiön omaan tilaansa oleskelemaan. Nykyään valta osa sen yöstä kuluu nimittäin pakoreitin etsimiseen. Onneksi on herra vielä pysynyt tallessa (ihmettelen). Kyllä se varmaan taas kohta jonkun reitin ulos keksii. Sellainen saippuapala se on..
Kanit ovat pikkuhiljaa rohkaistuneet vierailemaan terassilla. Ulkoilu saa niihin lisää virtaa, vaikkeivat ne muutamaa minuuttia pidempää yleensä siellä viihdy. Pian on muistettava uusia myös rokotteet. Jäiks!



 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.