Sivut

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Äkkilähtö Viikin pieneläinsairaalaan

aijemmin samana päivänä leikkimässä kukkulan kunigasta

Keskiviikkoiltana kello yhdentoista aikaan kuulin, kun minulle huudettiin, että Romeossa oli jotakin vialla. Olin sinä hetkenä itse yläkerrassa tietokoneen äärellä ja kun kuulin, että: "Se hengittää todella tiheästi" ajattelin, ettei kyseessä ollut mitään niin vakavaa. Ehkäpä Romeo olisi vain juoksennellut ympäriinsä ja kohottanut siinä samalla sykettään. Nousin tietysti heti ylös tarkistamaan mitä voisi olla kyseessä ja samaan aikaan näinkin jo kanin juoksevan minua vastaan portaikossa. Romeo juoksi huoneeseensa ja kävi samoin tein kyljelleen makaamaan. Kun pääsin katsomaan kania lähempää, kuulin sen sykkeen (vaikken edes yrittänyt kuunnella), näin tiheimmän hengitystahdin kanilla, mitä olen ikinä nähnyt. Kaiken lisäksi Romeon puoliksi avonaisesta silmästä erotti vain valkuaista. Muutamien sekunttien päästä pupu nousi reippaasti ylös ja juoksi vessaan. Sen jälkeen takaisin minun eteeni makuulle. Siihen se ei kuitenkaan jäänyt, sillä se ei pystynyt makaamaan samassa asennossa muutamaa kymmentä sekunttia pidempää, vaan vaihteli jatkuvasti asentojaan. Aluksi (kun Romeo juoksi kiihdyksissään vessaan) ajattelin, että se oli säikähtänyt jotakin. Mutta miksi säikähtänyt kani asettuisi kyljelleen? Silloin kun Romeo makasi, silitin ja rauhoittelin sitä, mutta se ei auttanut hengityksen tai pulssin tasaantumiseen. Myöskin kani näytti koittavan rauhoitella itseään, mutta siitä huolimatta se oli todella levoton. Tiedän, että kaneilla on tavallisestikkin erittäin korkea ja helposti tunnettavissa oleva syke, mutta siltikin mieleeni juolahti jonkinlainen sydänkohtaus. Ei kuitenkaan sellainen, mistä kani lamaantuisi, koska eihän kani ollut lamaantunut. Niin tai näin olin kuitenkin muutaman minuutin jälkeen jo täysin varma, että nyt on aika lähteä päivystykseen, sillä tämä ei ole normaalia tai mikään kotihoidolla ohimenevä tilanne.

Rupesin pakkaamaan Romeota boksiin, ja huomasin samalla sen aristavan vatsaansa(?). Silloin mieleeni tuli suolistotukos. Käskin äitiäni soittamaan viikkiin vielä ennen kuin astuimme ulos ovesta, jotta he tietävät tulostamme.. Samalla varmistuisi, että viikki tosiaankin oli auki jne.
Matkalla sain aikaa miettiä asioita, mutta en keksinyt millään mistä kaikki voisi johtua. Romeo oli ollut koko päivän pirtsakka ja iloinen oma itsensä. Se oli syönyt herkkuja, juossut rapsutusten perässä ja välillä vähän härnännyt Marleyta. Se ei ollut laisinkaan apaattinen tai tavallista hiljaisempi, kuten yleensä ennen esim. karvanvaihdon aikaa olevissa ummetus tapauksissa. Se oli jopa syönyt arviolta 1-1,5h ennen tätä "kohtausta" ison lautasellisen romanie salaattia, puoliksi Marleyn kanssa. Tällaisia annoksia se on siis tottunut saamaan noin. jokatoinen pv. En siis voinut käsittää mikä sille olisi voinut tulla, ellei jokin kivulias tukos suolistoon.
Päästyämme viikin pieneläinsairaalaan lääkäri haki Romeon pikatutkimukseen ja toi sitten hetken päästä takaisin. Koska tilanne ei lääkärin mukaan/mielestä ollut yhtä paha kuin joillakin toisilla potilailla, saimme luvan odottaa vuoroamme. Ja sitähän ododtettiin. Ensin odotustilassa, sitten tutkimushuoneessa. Siellä päästimme Romeon hoitajan silmäilyn jälkeen lattialle liikkuumaan ja syömään heinää/juomaan. Vaikka eihän se tietenkään mitään syönyt, liikkunut tai juonut. Sillä oli kipuja. Se narskutteli hampaita, väänteli itseään puolen minuutin välein, eikä ollut halukas liikkumaan (paitsi minun sylini turvaan). Sen kasvot olivat kireät ja silmät siristivät. Välillä se koitti ulostaa onnistumatta ja muutaman kerran aukoi suutakin, näyttäen siltä, kuin se olisi yrittänyt oksentaa (mutta kanithan eivät tähän pysty). Pikkuhiljaa sen hengitys ja syke oli kuitenkin normalisoitunut enää tiheään hengitykseen. 
Noin 45minuutin päästä kävin kysymässä hoitajalta kipulääkettä kanille, sillä se oli tuskissaan. Jouduimme kuitenkin vielä odottamaan ja vasta n. 2-2,5(?) tunnin jälkeen aloitettiin ensiapu (eli nestettä ja kipulääkettä suonen sisäisesti). Sitä ennen Romeolta otettiin lämpö ja katsottiin pikapuolin hampaita yms. rutiinin omaisia asioita. Hoitaja siinä sitten vähän kyselikin oireista, kanista, kanin hoidosta (ruokavaliosta jne.). Sitten odotettiin lääkkeen vaikuttamista, ennen röntgeniin menoa. Röntgeniin halusin todellakin Romeon, sillä en voinut uskoa että kyseessä olisi tavallista ummetusta tms. koska mikään aikaisemmin kokemistamme suolisto häiriöistä ei ole ollut mitään yhtä radikaalia tai noin äkkiseltään puhkeavaa.. noin puolen tunnin odottelun jälkeen Romeon olo alkoi parantua silmissä ja se jopa suostui vähän liikkumaan ja jaksoi taas olla kiinnostuneempi ympäristöstään. Siitä tuli kiukkuinen ja väsynyt kanivanhus, joka tahtoi vain kodin lämpöön ja tuttuu ympäristöön möksöttämään. Röntgenit tuli kuitenkin ottaa ja niihin kului aikaa jälleen aika reippaasti. Kuvissa ei kuitenkaan näkynyt kuulemma mitään kunnollista tukosta ja mahalaukussa oli tavaraa runsaasti.. Diagnoosina siis hidastunut mahalaukun ja ohutsuolen toiminta. Ell. tukiruokki Romeolle CC:tä, jonka jälkeen saimme vaihtoehdoksi joko lähteä kotiin tai jäädä/tulla mahdollisesti myöhemmin uudestaan teho-hoitoon, mikäli kanin tilanne menee huonompaan suuntaan, eikä papanoita tule. Päätin kuitenkin, että lähdemme kotiin, sillä kani oli väsynyt ja tukiruokkiminen, juottaminen jne. ovat minulle jo liiankin tuttua touhua. Niinpä Romeo sai suonen sisään vielä ennen lähtöä lisää kipulääkettä tms. (en ollut kovin aktiivinen enää siinä vaiheessa kyselemään)

Kotiin emme kuitenkaan heti päässeet lähtemään, sillä piti jäädä odottelemaan laskua. Virallinen vapautuminen tapahtui siis vasta siinä 03-03.30 aikaan aamu-yöstä. Saimme mukaan 0,9ml zantac:kia ja reseptin loppukuuriin, joka kestää 10pv. Lisäksi mukaan lähti jo viikissä avattu pusi cc:tä ja kasa monisteita (ohjeita, diagnoosi, lasku ja resepti).
Kotona vihdoin.
Kotona avasin boksin luukun ja annoin kanin itse tulla ulos ja kavuta yläkertaan, sillä liikkuminen voi edistää suoliston toimintaa merkittävästi. Marley säikähti oven avautumista. Olihan neiti ollut varmasti hämillään kumppaninsa katoamisesta. Romeon nähdessään se juoksi ensin tervehtimään, mutta haistaessaan                                                                  lääkeaineita, se kaarsi kaukaa. Kesti tovin, ennen kuin Marley tuli putsaamaan Romeon turkkia ja lohduttamaan.
Parin tunnin unien jälkeen vein Romeon toiseen huoneeseen, lämpimämpään ja jäimme nukkumaan sinne. En halunnut sen kuluttavan energiaa kanihuoneen viileyteen. Sitten alkoi taas tukiruokkiminen ja juottaminen. Myöhemmin aamulla annoin ensimmäisen ruiskun lääkettä, joka kyllä sai kaniin vähän enemmän vireyttä taas joksikin aikaa. Kotona Romeo ei enää vääntyillyt ja kääntynyt. Sen hengitys ja pulssi olivat tasaantuneet normaaleiksi, mutta apaattinen se oli. Ei maittanut ruoka, etenkään liikunta tai vesi.
Ensimmäiset papanat laman jälkeen.
Seuraava päivä kului samalla kaavalla. Kipulääkettä ja ruokaa/vettä antaen. Apaattisuus ei niinkään kadonnut, mutta koska muutama ihan pikkiriikinen säälittävä papana tuli ja kani alkoi pikkuhiljaa yksittäisiä senttejä mutustamaan heinää ja kesällä kuivaamiani yrttejä, niin katsoin tilanteen sellaiseksi, ettei tarvinnut lähteä takaisin viikkiin.
Tilan kohentuminen tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Eilen minun ei tarvinnut enää edes tukiruokkia kania, vain nesteyttää, sillä en ollut nähnyt sen kertaakaan juovan, vaikka tarkan silmän alla hän onkin nämä päivät ollut. Nyt vasta tilanne on se, että Romeo ensimmäistä kertaa lähti itsenäisesti liikkeelle ja syö kunnollisen määrän iltaruuastaan itsenäisesti, sekä myöskin joi kupista. Ensimmäsitä kertaa kolmeen päivään Romeo myöskin makasi pitkänä. Hitaasti, mutta varmasti  tästä selvitään..

Siskoni lohduttamassa kipeää myttyä. Väillä täytyi pakkoliikuttaa kania, koska muuten se olisi maannut yli 24h samassa paikassa samassa asennossa..
Olen ihan tyytyväinen Viikistä saamaamme apuun, vaikkakin olikin hirveää katsella tuskissaan olevaa kania reilun aikaa, ennen ensiavun saamista. Ja mitä muita pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta.. Tällä hetkellä eniten kuitenkin mietityttää ja pelottaa mikä mahtoi tämän kaiken aiheuttajana olla. Ja koska tapaus on täysin mysteeri ja yllätys isku, en voi myöskään lakata pelkäämättä sen uusiutumista.




2 kommenttia:

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.