sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Äkkilähtö Viikin pieneläinsairaalaan

aijemmin samana päivänä leikkimässä kukkulan kunigasta

Keskiviikkoiltana kello yhdentoista aikaan kuulin, kun minulle huudettiin, että Romeossa oli jotakin vialla. Olin sinä hetkenä itse yläkerrassa tietokoneen äärellä ja kun kuulin, että: "Se hengittää todella tiheästi" ajattelin, ettei kyseessä ollut mitään niin vakavaa. Ehkäpä Romeo olisi vain juoksennellut ympäriinsä ja kohottanut siinä samalla sykettään. Nousin tietysti heti ylös tarkistamaan mitä voisi olla kyseessä ja samaan aikaan näinkin jo kanin juoksevan minua vastaan portaikossa. Romeo juoksi huoneeseensa ja kävi samoin tein kyljelleen makaamaan. Kun pääsin katsomaan kania lähempää, kuulin sen sykkeen (vaikken edes yrittänyt kuunnella), näin tiheimmän hengitystahdin kanilla, mitä olen ikinä nähnyt. Kaiken lisäksi Romeon puoliksi avonaisesta silmästä erotti vain valkuaista. Muutamien sekunttien päästä pupu nousi reippaasti ylös ja juoksi vessaan. Sen jälkeen takaisin minun eteeni makuulle. Siihen se ei kuitenkaan jäänyt, sillä se ei pystynyt makaamaan samassa asennossa muutamaa kymmentä sekunttia pidempää, vaan vaihteli jatkuvasti asentojaan. Aluksi (kun Romeo juoksi kiihdyksissään vessaan) ajattelin, että se oli säikähtänyt jotakin. Mutta miksi säikähtänyt kani asettuisi kyljelleen? Silloin kun Romeo makasi, silitin ja rauhoittelin sitä, mutta se ei auttanut hengityksen tai pulssin tasaantumiseen. Myöskin kani näytti koittavan rauhoitella itseään, mutta siitä huolimatta se oli todella levoton. Tiedän, että kaneilla on tavallisestikkin erittäin korkea ja helposti tunnettavissa oleva syke, mutta siltikin mieleeni juolahti jonkinlainen sydänkohtaus. Ei kuitenkaan sellainen, mistä kani lamaantuisi, koska eihän kani ollut lamaantunut. Niin tai näin olin kuitenkin muutaman minuutin jälkeen jo täysin varma, että nyt on aika lähteä päivystykseen, sillä tämä ei ole normaalia tai mikään kotihoidolla ohimenevä tilanne.

Rupesin pakkaamaan Romeota boksiin, ja huomasin samalla sen aristavan vatsaansa(?). Silloin mieleeni tuli suolistotukos. Käskin äitiäni soittamaan viikkiin vielä ennen kuin astuimme ulos ovesta, jotta he tietävät tulostamme.. Samalla varmistuisi, että viikki tosiaankin oli auki jne.
Matkalla sain aikaa miettiä asioita, mutta en keksinyt millään mistä kaikki voisi johtua. Romeo oli ollut koko päivän pirtsakka ja iloinen oma itsensä. Se oli syönyt herkkuja, juossut rapsutusten perässä ja välillä vähän härnännyt Marleyta. Se ei ollut laisinkaan apaattinen tai tavallista hiljaisempi, kuten yleensä ennen esim. karvanvaihdon aikaa olevissa ummetus tapauksissa. Se oli jopa syönyt arviolta 1-1,5h ennen tätä "kohtausta" ison lautasellisen romanie salaattia, puoliksi Marleyn kanssa. Tällaisia annoksia se on siis tottunut saamaan noin. jokatoinen pv. En siis voinut käsittää mikä sille olisi voinut tulla, ellei jokin kivulias tukos suolistoon.
Päästyämme viikin pieneläinsairaalaan lääkäri haki Romeon pikatutkimukseen ja toi sitten hetken päästä takaisin. Koska tilanne ei lääkärin mukaan/mielestä ollut yhtä paha kuin joillakin toisilla potilailla, saimme luvan odottaa vuoroamme. Ja sitähän ododtettiin. Ensin odotustilassa, sitten tutkimushuoneessa. Siellä päästimme Romeon hoitajan silmäilyn jälkeen lattialle liikkuumaan ja syömään heinää/juomaan. Vaikka eihän se tietenkään mitään syönyt, liikkunut tai juonut. Sillä oli kipuja. Se narskutteli hampaita, väänteli itseään puolen minuutin välein, eikä ollut halukas liikkumaan (paitsi minun sylini turvaan). Sen kasvot olivat kireät ja silmät siristivät. Välillä se koitti ulostaa onnistumatta ja muutaman kerran aukoi suutakin, näyttäen siltä, kuin se olisi yrittänyt oksentaa (mutta kanithan eivät tähän pysty). Pikkuhiljaa sen hengitys ja syke oli kuitenkin normalisoitunut enää tiheään hengitykseen. 
Noin 45minuutin päästä kävin kysymässä hoitajalta kipulääkettä kanille, sillä se oli tuskissaan. Jouduimme kuitenkin vielä odottamaan ja vasta n. 2-2,5(?) tunnin jälkeen aloitettiin ensiapu (eli nestettä ja kipulääkettä suonen sisäisesti). Sitä ennen Romeolta otettiin lämpö ja katsottiin pikapuolin hampaita yms. rutiinin omaisia asioita. Hoitaja siinä sitten vähän kyselikin oireista, kanista, kanin hoidosta (ruokavaliosta jne.). Sitten odotettiin lääkkeen vaikuttamista, ennen röntgeniin menoa. Röntgeniin halusin todellakin Romeon, sillä en voinut uskoa että kyseessä olisi tavallista ummetusta tms. koska mikään aikaisemmin kokemistamme suolisto häiriöistä ei ole ollut mitään yhtä radikaalia tai noin äkkiseltään puhkeavaa.. noin puolen tunnin odottelun jälkeen Romeon olo alkoi parantua silmissä ja se jopa suostui vähän liikkumaan ja jaksoi taas olla kiinnostuneempi ympäristöstään. Siitä tuli kiukkuinen ja väsynyt kanivanhus, joka tahtoi vain kodin lämpöön ja tuttuu ympäristöön möksöttämään. Röntgenit tuli kuitenkin ottaa ja niihin kului aikaa jälleen aika reippaasti. Kuvissa ei kuitenkaan näkynyt kuulemma mitään kunnollista tukosta ja mahalaukussa oli tavaraa runsaasti.. Diagnoosina siis hidastunut mahalaukun ja ohutsuolen toiminta. Ell. tukiruokki Romeolle CC:tä, jonka jälkeen saimme vaihtoehdoksi joko lähteä kotiin tai jäädä/tulla mahdollisesti myöhemmin uudestaan teho-hoitoon, mikäli kanin tilanne menee huonompaan suuntaan, eikä papanoita tule. Päätin kuitenkin, että lähdemme kotiin, sillä kani oli väsynyt ja tukiruokkiminen, juottaminen jne. ovat minulle jo liiankin tuttua touhua. Niinpä Romeo sai suonen sisään vielä ennen lähtöä lisää kipulääkettä tms. (en ollut kovin aktiivinen enää siinä vaiheessa kyselemään)

Kotiin emme kuitenkaan heti päässeet lähtemään, sillä piti jäädä odottelemaan laskua. Virallinen vapautuminen tapahtui siis vasta siinä 03-03.30 aikaan aamu-yöstä. Saimme mukaan 0,9ml zantac:kia ja reseptin loppukuuriin, joka kestää 10pv. Lisäksi mukaan lähti jo viikissä avattu pusi cc:tä ja kasa monisteita (ohjeita, diagnoosi, lasku ja resepti).
Kotona vihdoin.
Kotona avasin boksin luukun ja annoin kanin itse tulla ulos ja kavuta yläkertaan, sillä liikkuminen voi edistää suoliston toimintaa merkittävästi. Marley säikähti oven avautumista. Olihan neiti ollut varmasti hämillään kumppaninsa katoamisesta. Romeon nähdessään se juoksi ensin tervehtimään, mutta haistaessaan                                                                  lääkeaineita, se kaarsi kaukaa. Kesti tovin, ennen kuin Marley tuli putsaamaan Romeon turkkia ja lohduttamaan.
Parin tunnin unien jälkeen vein Romeon toiseen huoneeseen, lämpimämpään ja jäimme nukkumaan sinne. En halunnut sen kuluttavan energiaa kanihuoneen viileyteen. Sitten alkoi taas tukiruokkiminen ja juottaminen. Myöhemmin aamulla annoin ensimmäisen ruiskun lääkettä, joka kyllä sai kaniin vähän enemmän vireyttä taas joksikin aikaa. Kotona Romeo ei enää vääntyillyt ja kääntynyt. Sen hengitys ja pulssi olivat tasaantuneet normaaleiksi, mutta apaattinen se oli. Ei maittanut ruoka, etenkään liikunta tai vesi.
Ensimmäiset papanat laman jälkeen.
Seuraava päivä kului samalla kaavalla. Kipulääkettä ja ruokaa/vettä antaen. Apaattisuus ei niinkään kadonnut, mutta koska muutama ihan pikkiriikinen säälittävä papana tuli ja kani alkoi pikkuhiljaa yksittäisiä senttejä mutustamaan heinää ja kesällä kuivaamiani yrttejä, niin katsoin tilanteen sellaiseksi, ettei tarvinnut lähteä takaisin viikkiin.
Tilan kohentuminen tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Eilen minun ei tarvinnut enää edes tukiruokkia kania, vain nesteyttää, sillä en ollut nähnyt sen kertaakaan juovan, vaikka tarkan silmän alla hän onkin nämä päivät ollut. Nyt vasta tilanne on se, että Romeo ensimmäistä kertaa lähti itsenäisesti liikkeelle ja syö kunnollisen määrän iltaruuastaan itsenäisesti, sekä myöskin joi kupista. Ensimmäsitä kertaa kolmeen päivään Romeo myöskin makasi pitkänä. Hitaasti, mutta varmasti  tästä selvitään..

Siskoni lohduttamassa kipeää myttyä. Väillä täytyi pakkoliikuttaa kania, koska muuten se olisi maannut yli 24h samassa paikassa samassa asennossa..
Olen ihan tyytyväinen Viikistä saamaamme apuun, vaikkakin olikin hirveää katsella tuskissaan olevaa kania reilun aikaa, ennen ensiavun saamista. Ja mitä muita pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta.. Tällä hetkellä eniten kuitenkin mietityttää ja pelottaa mikä mahtoi tämän kaiken aiheuttajana olla. Ja koska tapaus on täysin mysteeri ja yllätys isku, en voi myöskään lakata pelkäämättä sen uusiutumista.




keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Romeo rikkoo fysiikan lakeja

Eräänä päivänä tapahtui jotakin hassua. Päästyäni illalla kotiin, olin tuttuun tapaan avannut kanihuoneen oven. En kuitenkaan epähuomiossa ollut laittanut jumppapalloa kaneilta piiloon ja palatessani alakerrasta yläkertaan sain romeon kiinni suunnitelmasta hypätä pallon päälle. Ehdin onneksi väliin estämään tämän, juuri ennen kuin kani oli ponnistamassa. Siitä heräsi kuitenkin idea, että mitäs jos pallo pysyisikin paikallaan ja kaneilla olisi mahdollisuus harjoittaa sen päällä tassapainoa turvallisesti, vähän niin kuin doboilla! Tämä ei tietenkään ole mahdollista ilman kunnollista dobopalloa, mutta päätin kuitenkin testata mitä tuo tuosta pallosta tuumisi, sillä turhaan en mitään kunnollista palloa rupeasi hankkimaan. Hain kanihuoneesta nameja, joilla houkuttelin tämän 6v seniorimme hyppäämään pallon päälle, samalla kun itse nojasin seinään ja pidin sitä polvieni välissä tiukasti paikoillaan. Yllätyin, kun Romeo keveästi loikkasi pallon päälle ja alkoi jopa omatoimisesti harjoittaa siinä takajaloilla seisomista (koska haistoi nameja taskussani..). Päätin sitten, että kaipa sitä voi vähän tällaistakin kokeilla, mutta hain toki pallon ympärille pehmeää karvamattoa ja pidin palloa tukevasti kiinni jalkojeni välissä. Loput onkin historiaa, mitä saatte seurata oheisesta videosta. Marleyn kanssa ei palloilua kokeiltu, sillä hän ei uskaltanut itsenäisesti hypätä pallon päälle, enkä halunnut nostaa sitä ja antaa sen hypätä korkealta ja epätasaiselta alustalta maahan. Romeo oli kuitenkin rohkea ja varma suoriutuja. Sen kanssa uskalsin tehdä. Onhan tässä näitä yhteisiä vuosiakin jo niin paljon kertynyt, että osaamme molemmat hyvin luottaa ja lukea toisiamme tilanteessa kuin tilanteessa. Minun oli myös aina tuettava Romeota sen seistessä takajaloilla. Aika paljon tuntuu silläkin olevan luottoa (tai sitten on järki jäässä, taas vaihteeksi) kun välillä tuntui, että nyt kyllä muhun nojataan ihan liikaa. Viimeisimpänä kokeilimme pienesti pallon päällä kävelyä. Ensimmäisen yrityksen jälkeen mun piti korjata omaa asentoa, jotta pallo ei lähde omille reiteilleen, joten jouduin käskemään Romeon alas. Hetken päästä otettiin uudestaan, vähän paremmin tuloksin. 

Tärkeää huomioitavaa tähän loppuun!
En missään nimessä halua rohkaista ketään kokeilemaan normi jumppapalon ja kanin yhdistämistä. Se on yksi syistä, miksi en laittanut tätä videota julkiseksi youtuben puolelle. Minulla on kuitenkin myös paljon niitä lapsenikäisiä seuraajia, jotka voivat saada tästä pahoja vaikutteita. Palloilussa on riskinsä. Kani voi tippua, hypätä huonosti alas tai pallo voi karata käsistä. Siitäkin huolimatta, että meillä oli pehmeää mattoa ja seinää takana, tällaisessa on riskinsä! Huomioikaa myös, että videon kani suostui yhteistyöhön ihan omasta aloitteestaan. Sitä ei missään vaiheessa pakotettu tai nostettu pallon päälle ja pidin monia taukoja, antaen sille mahdollisuuden lähteä pois. Tämä kani on myös sujut sen kanssa, että siihen kohdistettiin painetta (käden antamaa tukea) mikä ei kaikilta kaneilta samalla tavalla luonnistu. Älkää siis olko yhtä hölmöjä kuin minä ja kokeilko tällaista kotona, vaan ostakaan, tai vaikkapa lainatkaa jostakin asijanmukaiset doboilu välineet käyttöönne ja harjoitakaa kanin tasapainoa positiivisin keinoin niillä! :) Kiitos. nyt me lähdemme suorittamaan iltatoimia ja katsastamassa potilastamme, eli Marttia, josta kuulette enemmän varmaankin seuraavassa postuksessa. 

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Irti vai vapaana? (koira)

Kuvassa esiintyy tästä blogista tuttu Nicky 
Toisinaan ärsyttää, kun koiria pidetään irrallaan, etenkin kun niiden kiinni pitäminen on niin hyvin perusteltavissa oleva asija. Mutta koira on kuitenkin koira ja joskus tuntuu ihan yliliioitetulta, ettei se pääsisi koskaan liikkumaan lajityypillisesti askelajeja vaihdellen ja sinne tänne poukkoillen. Myöskin koirapouistot ynnämuut keskukset tulisivat varmasti olemaan aina  täpötäynnä, mikäli ainoa paikka missä koiran kanssa saa juosta, hassutella ja heittä keppiä olisi joko oma aidattu piha (johon kaikilla ei tosiaankaan ole mahdollisuuksia) tai sitten nämä koirapuistot ynnämuut harrastehallit. 

Milloin ja minkäluontoinen koira siis minun mielestäni saa kulkea vapaana ja millaisissa tilanteissa ei?

Mielestäni kaikki koirat, jotka (isolla T:eellä) tottelevat voivat kulkea irrallaan koska tahansa. Huomioikaa nyt kuitenkin, että olen myös ehdottomasti sitämieltä, että keskustassa ja esim. kapeiden, liikenneruuhkaisten teiden vieressä ei ole mitään syytä pitää koiraa irrallaan sen (jopa "100%"  varman) koiran turvallisuuden takia. Tällaisilla kapeille käytävillä, suurien ihmismassojen seassa kulkiessa koira ei saisi muutenkaan enempää tilaa liikkua, kuin hihnassa sen omistajankaan vieressä, joten miksei ihan vain näynkin vuoksi pitäisi koiraa kytkettynä?

Toinen pätevä syy irralla pitoon on mielestäni se, että vaikka koirasi ei olisikaan täysin top one tokossa, niin asut kuitenkin yksinkertaisesti niin syrjässä, ettei ketään voi haitata koirasi vapaana kulkeminen ja näin ollen se on myöskin peruskoulutetulle wuffellesi turvallista. 

MUTTA kun pidät koiraasi irti niin oletan, että vastaantulijan saapuessa näköpiiriin: Kutsut koirasi luoksesi ja jos vastassa on toinen koira, niin mielellään otat oman koirasi (vaikka pannasta tai valjaista) ohituksen ajaksi kiinni, JOTTA OSOITAT, että koirasi ON HALLINNASSASI. Tämä tieto on nimittäin erittäin tärkeä jokaiselle, joka pelkää koiria, tai ihan vain niillekkin, jotka lähtevät oman koiransa kanssa teitä ohittamaan. Jos omistaja ei ota koiraansa mitään kontaktia, eikä koira omistajaansa, niin aika inhottava on vastaantulijan miettiä, että tuleeko tuo toisen wuffe nyt meidän fifin iholle, vai mitä tässä nyt tapahtuu. Tietysti jos vastaantulija on koirarakas tuttavanne, niin ilman muuta voit innostaa koirasi kaatamaan vastaantulijan ja antaa sen nuolla hänen kasvonsa läpimäriksi, sillä eihän hän siitä voi millään tavalla ottaa nokkiinsa! ;)

Milloin taas en hyväksy koirien vapaana pitämistä? 
No tuossa tuli jo ehkä jotain vähän sivuutettua, mutta kaupungissa (kaikinpuolin vilkkaalla asuinalueella) ei pidetä vapaana koiria, joilla on korvat tallessaan vain toisinaan. Piste. "Mutta kun se on kuitenkin niin kiltti, eikä se kenellekkään vastaantulijalle tee mitään pahaa, haluaa vain moikata". Huomioihan, että tämä ei vaikuta asijaan laisinkaan, sillä ennen kuin koira päästetään muiden koirien kanssa tekemään tuttavuutta on tietysti varmistettava, että tämä sopii myös sille kadun toisessa päässä seisovalle omistajalle. Kaikki koirat eivät syystä tai toisesta siedä muita koiria iholla, jolloin myös omalle nassukallesi voi käydä sangen huonosti. 

En myöskään katso irtipitämistä hyvällä, vaikka koira olisi super kiltti ja tottelevainen, mutta omistaja ei kommunikoi vastaantulijan tai koiransa kanssa selkeästi, ennen ohitustilannetta ja sen aikana. Sillä se epätietoisuus on myös monille täyttä tuskaa, ja aivan turhaa. Jos kerta saat koirasi niin hienoksi koulutettua, että se osaa ilman minkäänlaisia ohjeita käyttäytyä, kuin sivistynyt kansalainen, niin tulisi sinultakin silloin löytyä senverta rohkeutta, että uskallat avata suusi ja kertoa tästä myös vastaantulijoille. 

Kuulostan ehkä aika ankaralta, mutta voin iloksenne sanoa, että oikeasti olen aika leppo, eli leppoisa. Löydän aina niitä "mutta mutta.. kun tää nyt on tällanen tilanne ja tällanen koira ja eihän tää nyt niin vakavaa oo ja jos nyt vaan nopeesti tosta menee.. " poikkeuksia ja tulen varmasti olemaan itsekkin vielä se, joka juoksee puoliksi "koulutetun" koiransa perässä pää punaisena anteeksi pyytelemässä :D.. Kyllähän niitä vahinkoja aina sattuu, mutta meidän tehtävämme onkin ennaltaehkäistä ne oikeasti parhaamme mukaan, järjestämällä esim. tuttujen ihmisten kesken ohitustreenejä jne. jotta sitten tositilanteissakin pystyy koiraansa luottamaan. Ei siis suinkaan niinpäin, että vapaana oitustilanteita harjoitellaan satunnaisten vastaantulijoiden kanssa!

Tässä lopussa vielä mainittakoot se, että on olemassa lakeja, jotka määrittelevät koiran vapaana pitmäistä. Uskoakseni ne lait ovat kuitenkin kaikille jo tuttua kertausta, mutta jos jollekkulle ei, niin suosittelen lämpimäsiti myös niiden lukaisemista! ;)

Käykää ihmeessä katsastamassa Nickyn blogi! Linnki ekassa kuvassa.

Vähän erilaisempaa pikapostausta irtosi meiltä tällä kertaa, mutta mitäs sanotte? mun täytyy kyllä nyt ehdottomasti jatkaa kokeisiin lukemista, mutta kirjotelkaahan te ihanat lukijat omia aatteita ja kommentteja tuonne kommenttiboksiin mua ilahduttamaan sitten kun palaan!
Sen unohdin vielä mainita, että hyvät hyssykät muistakaa pukea koirillenne ne heijastimet Suomen sysipimeänä kaamosaikana. Ei ole koskaan ilahduttava näky nähdä, edes kytkettynä kulkevaa pikimustaa koiraa ilman minkäänlaista huomioliiviä. Niitä on nyt markkinoilla kuitenkin jo sen verran erilaisia ja kokoisia ja on sitä sun tätä muutakin, että kyllä luulisi jo ihan oikeasti jokaiselle koiralle jokin sopiva pilke pimeään löytyvän!
 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.