Sivut

perjantai 30. syyskuuta 2016

Viikot kuluu

Noniin, blogi on nyt viimeistä vaille valmis ulkoasun kanssa ja ihan tyytyväinen olen. Moni asija olisi toki voinut mennä toivotumminkin, mutta olkoot se nyt mitä ikinä onkaan. Koska mikään taituri tai taikuri en ole, en saanut blogin taustakuvasta sittenkään ihan oikean kokoista, mutta järkevämmän näköiseksi saatte tämän sivuston, kunhan painatte pohjassa Ctrl + ? (Eli zoomi päälle). Nyt pitäisi näyttää jo paremmalta, eikös?

Sitten kuulumisiin. Viikkoja taakseppäin olin viettämässä mukavaa virkistyspäivää agilityhallilla Kiran, Japin, karkin, sekä heidän koiruuksien kanssa. Päivä oli mukava ja halli valoisa, ei valitettavaa. Kertokoot enemmän teille tuosta päivästä tämä lyhykäinen kooste video.





Martti vietti ensimmäisen syntymäpäivänsä 18.9, enkä edes siitä ole kerinnyt mainita. Ihan nyt hävettää tämä aikaansaamattomuus. Synttäreidensä kunniaksi pikkumies sai herkkuja sekä mallin töitä kamerani edessä. Niin, pitäähän siitäkin joitain muistoja talteen jäädä, mielummin hyvälaatuisia.  




"No mitäh?"


Tämän eläimen viimeisimmän karkureissun myötä tajusin, että nykyäänhän Martti viettää yönsä vanhassa huoneessani yksin, sillä minä ja kanit nautiskelemme yöt edelleekin viereisessä huoneessa, isommassa sängyssä. Sitten heräsi pieni kutina ja ajatus siitä, että voisiko Martti mitenkään saada koko huoneen tilan käyttöönsä aina öiksi. Vähän pitäisi nurkkia muurailla ja "hamsteri vapaana" kylttejä väsätä, mutta entäs sen jälkeen? Sanoisin, että varmasti ihan kehityskelpoinen idea, joten jätin asijan hautumaan, parempaa aikaa odotellessa..

Kaneille ei kuulu paljoakaan. Marleyn kanssa esteharjoitukset ovat jääneet vähän vähemmälle, sillä tällä hetkellä olen sairaana, enkä ihan parhaissa voimissani. Myöskin herkut ovat loppuneet. Kuivattujen porkkanoiden piti riittää koko talveksi, mutta pahus, kun äitini osaa aina salaa hemmotella noita! :D Pitää laittaa uusi satsi vaan kuivumaan..
Syksy saapuu hiljalleen, mutta säät ovat pysyneet suhteellisen mukavina ulkoilukeleinä.            
"Joko mennään takas sisälle?"

Tänään siirsin kanien aitausta terassilta taaemmas pihalle, vaihtelun ja sääolosuhteiden vuoksi. Marley rallitteli jälleen kauheasti, mutta Romeo ei arvatenkaan pitänyt yhtään siitä, ettei sillä ole enää vapaata kulkua sisälle ja ulos. Kaiken lisäksi ulkoilumme herran mieltymyksien mukaan venyi ja venyi, sillä Marleylla oli niin paljon energiaa, enkä itse jaksanut viedä kaneja sisälle erikseen. Siipä kun vihdoin sen aika koitii, juoksi herra Romeo samoin tein yläkertaan, isolle sängylle, pehmeään, hämärään ja lämpimään nukkumaan. Hyvä, ettei sentään vällyjen väliin kaivautunut :D! Siinä se köllöttelee yhtä, vaikka ulkoilusta on vierähtänyt jo muutama tunti. on siinä vain niin mukavaa vanhuksenkin köllötellä <3



Murhaava katse ilkeään omistajaan

Pitääpä tähän loppuun lisätä vielä kaksi suloista kuvaa kani herra Romeosta. Tällaiset ovat mun aamuiset näkymät, ainakin useimpina päivinä. Miten tällasen vierestä jaksaisi itsekkään nousta?

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kanin perehdyttäminen esteisiin mahdollisimman kaniystävällisellä tavalla, osa 2

Olemme edenneet huimasti harjoituksissa, jotka koskevat nimenomaan estehyppyä. Marley on kehittynyt paljon ja näin ollen en ole ehtinyt kuvaamaan edes kaikkia harjoituksiemme pienimpiä välivaiheita.

1. Aloitimme kuitenkin siitä, että kani hyppää seinustan vierellä olevat kaksi, hyvin helppoa ja matalaa estettä itsenäisesti, jonka jälkeen käyn palkkaamassa sen hypätylle puolelle. Samalla näksuttelun ääneen ehdollistumien jatkui.. 

2. Sen jälkeen Siirryimme paikkaan, missä sain asetettua esteet niin, että kani pystyisi ohittamaan ne molemmilta puolilta. Kani hyppi edelleen nämä kaksi estettä itsenäisesti, ja minä samalla naksuttelin ja palkkasin sen lopuksi hypitylle puolelle. 

3. Jatkoin harjoittelua muutamien päivien ajan, suuntia ja estekorkeuksia vaihdellen. Kun kani vaikutti hyvin määrätietoiselta ja itsevarmalta, lähdin kulkemaan esteitä sen mukana. Aluksi Marley vähän hämmästeli asiaa, mutta nopeasti huomasi, että vieressä/takana/sivussa kävelevästä ihmisestä  ei tarvitse välittää. 

4. Tällä hetkellä vahvistamme harjoituksissa edelleen kohtaa kolme, sillä en halua edetä liian nopeasti, vaikka Marley onkin oppinut ja ymmärtänyt lyhyessä ajassa todella paljon. Seuraavaksi olisi vuorossa kolmen esteen rata isommilla välimatkoilla ja kun se alkaa meiltä sujumaan, siirtyy harjoitukset ulkotiloihin tilan puutteen vuoksi. Ennen sinne siirtymistä harjoittelemme kuitenkin muutamia perus asijoita ulkosalla ja siitä seuraava jatko-osamme aiheeseen liittyen kertookin. 



Mielipiteitä, huomioita tai kysyttävää? Moni on muuten lähtenyt  tähän uudenlaisen harjoittelutyylin kokeiluun mukaan ja meidän koko jengi on siitä todella iloinen! Harjoitteluissa on kuitenkin syytä muistaa ainakin nämä kolme asiaa:

1. Pidä tarpeeksi taukoja (+ välipäiviä) ja harjoittele vain, kun kani on tarpeeksi motivoitunut ja rento ympäristön ja kouluttajansa suhteen. 

2. Kaikki kanit ovat erilaisia oppijoita, joten etene rauhassa, äläkä odota pupulta liikoja. Joidenkin yksilöiden kanssa harjoitellessa joutuu jakamaan asioita vieläkin pienempiin lohkoihin ja tietysti harjoittelemaan niitä entistäkin ahkerammin. 

3. Nauti hetkestä, äläkä odota tulevaisuutta. Joskus eläin ei syystä tai toisesta välttämättä kehity halutulle asteelle tai haluttuun aikaan, mutta harjoittelu ja kanin kanssa touhuaminen ei siltikään ole missään nimessä turhaa tai ajanhaaskausta! Leikkituokiot ovat hyvää ja kehittävää aivojumppaa molemmille osapuolille! :)

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Martilla on siivet

Nyt on luvassa pitkästä aikaa Martin, eli syyrialaisen hamsterimme kuulumisia. Viime kuukausina Martti oli ollut aika vaisu, ainakin siihen nähden mitä 6kk iässä. Martti ei juossut heti kädelle ja syliin, vaan jäi mielummin terraarion touhuamaan. Ulkoulu sen ulkopuolella ei tuntunut maittavan, vaikka muuten eläin näytti olevan kaikinpuolin kunnossa. Siispä päätin piristää Marttia aloittamalla taas agilityn harjoittelun ja sehän sujui oikein hyvin! Kolme päivää putkeen harjoittelimme aina iltaisin ja Martti pääsi "tauoilla" juoksemaan lattialle. Neljäntenä päivänä olin kuitenkin todella väsynyt jo kuuden aikoihin, enkä jaksanut panostaa eläimiin sinä iltana, vaan päätin vain lisätä Martille ruuat ja veden, sekä virikeitä (kuten vessapaperia ja ruuat purujen sekaan) illaksi, jotta hälle riittäisi sitten tarpeeksi tekemistä yhdelle yölle. 

"Missäs se minun salainen pähkinäkätkö olikaan?"

"No ei ainakaan tuolla"


NOH, ilmeisesti ei riittänyt. Seuraavana aamuna tarkastin terraarion ja näin heti, että ruokaa olitiin kaiveltu puruista ja vessapaperia oli kadnnut. Illan tullen menin sitten herättelemään poitsua, mutta jostakin kumman syystä hän ei kaivautunut ulos mökistään. lopulta nostin koko hökötyksen ilmaan ja voi sitä järkytyksen määrää, kun näin pesän ammottavan tyhjyyttä. Rupesin heti penkomaan terraariota, mutten nähnyt hamsteria missään! Luukut olivat olleet kaikki kiinni, joten en tiedä ja ymmärrä mistä se olisi voinut karata, mutta minun oli kuitenkin hyhväksyttävä se tosiasija, että eläin on nyt jossakin muualla, kuin sen terraariossaan. 

Niinpä alkoi etsinnät. Ensin etsin oman huoneeni läpi ja siirsin kaikki mahdolliset kaapit ja lipastot, kunnes tajusin, että nyt kun kanitkin nukkuvat minun kanssani eri huoneessa, olin jättänyt oven auki, jotta ilma kiertäisi talossa paremmin. Martti saattoi siis olla missä tahansa talossamme. 

Yö  menikin siis jyrsijän metsästämisessä ja olin vaipunut todella suuren epätoivon pariin, kun missään huoneessa ei kuulunut rapinaa, eikä yhteenkään syöttiin koskettu. Lisäksi kävin jokaisen kaapin ja lipaston alusen, sähköjohdot ja huoneet (etenkin keittiön) läpi, mutta missään ei näkynyt jälkeäkään. Ei papanoita, pissja, rapinaa tai muutakaan. Aamulla kerroin äidilleni jäävän kotiin etsimään Marttia, sillä minun olisi käännettävä vielä jokainen huone yksitellen läpi, ennen kuin antaisin itselleni mielenrauhaa. Isäni oli tietysti erittäin kannustava ja totesi Martin jo kuolleen jonnekkin jumiin, mutten uskonut, että se niin voisi olla. Tiesin kyllä, että pahasti loukkaantunut se varmasti olisi. Hetken vielä pyörittyäni yläkerrassa, kuulin sen ihanan huudon "Se on täällä". Siinä vaiheessa tuntui, kuin 100kg taakka olisi tippunut harteilta ja rysähtänyt lattiaan. Juoksin alakertaan ja keittiömme roskiksesta pilkisti pinen, maailman suloisimman hamsterin kuono, nappisilmät ja valtavan suuret dumbo korvat! Mikä onni! En kyllä käsitä, miten hamsteri oli päässy roskikseen, kun sen ovikin oli ollut kiinni... Ja miten vielä kiivettyä ihan itse sinne astiaan. Ovat nuo jyrsijät kyllä  toisinaan sellaisia selviytyjiä, vaikka herkkiä eläimiä kumminkin. 

"Shhhh, täällä yritetään jo mennä nukkumaan"
Kannoin hieman säikähtäneen näköisen, mutta kyllä, täysin kesyn hamsteriyksilöni takaisin sen terraarioon, jossa hän sitten sai ruokaa ja herkkuja. Juomapullolle hän kävi juomaan lähes heti, muttei kovin kauaksikaan aikaa. Poskipussit hän tankkasi täyteen ruualla ja paperilla kunnes katsoi minua kysyvästi, terraarion reunasta tukea otten: "Hei mamma, mun uus koti on muuten nykyään tuolla alakerran roskiksessa, niin että viitsisitkö viiä mut sinne, kun pitäis nää muuttokamatkin saada mukaan??"  Varmaan avaattekin jo mun vastaukseni.. 

Tarkkailin hamsua, enkä nähnyt ruhjeita, linkutusta, pölyä tai mitään muutakaan epänormaalia. Varmasti sille jotakin lihasjumeja reissusta tuli tai nyrjähdyksiäkin, (koska noi portaat ja muut pudotukset, ellei se sitten osaa lentää, mitä aletaan vahvasti perhen kanssa epäilemään)  mistä en saa koskaan varmuutta. Kunnossa se näyttää muuten olevan, ei kukaan osaisi arvata sen n. yhden yön karkureissusta, ellen siitä avoimesti kertoisi. 

"No enhän inä tietenkään niin pitkiä matkoja jaksanut kävellä, vaan tällä huristelin"
Sellaisia kuulumisia siis täältä meiltä! terraarioon tein heti uudet kannet, vaikken noistakaan ikinä olisi uskonut sen läpi tulevan (yli3kk se oli siellä pysynytkin).. Nyt vain seuraillaan ja lellitään perheemme pienintä otusta herkuilla ja "haleilla". Toivotaan, ettei sille sattuisi ripulia, ties mitä hän pisteli sieltä roskiksesta suuhunsa!

perjantai 9. syyskuuta 2016

Kanin perehdyttäminen esteisiin mahdollisimman kaniystävällisellä tavalla, osa 1

Hei! Kirjoitin viimeksi postauksen siitä, miten mieleni on pikkuhiljaa muuttunut siitä, mikä olisi valtaosalle (miksei kaikille?) kaneille paras tapa opettaa esteille. Tämä perinteinen tyyli kun on kuitenkin negatiivista vahvistamista, joka ei läheskään jokaiselle kanille sovi. Siitä aiheesta ja koulutusmetodista lisätietoja tässä postauksessa.


Nyt alkaa meidän postaussarjamme, jossa perehdytän Marleyta positiivisesti ja pienin kanin askelein kohti esteratoja. Jos jollekkin tuli muuten edellisestä postauksesta sellainen  kuva, että Malrey on kovin pelokas, ihmisarka ja omiin oloihinsa vetäytyjä niin tämä ei pidä paikkaansa. Marley on oikein hieno vipeltäjä, joka pitää ihmisten seuraamisesta ja rapsutushetkistä, etenkin ennen nukkumaanmenoa! Lisäksi sillä on niin hiirmu tarkat korvat, jotka kuuntelevat omistajansa murheita ja kutsuhuutojakin. Tämä kani on aina salamannopeasti luona kerjäämässä nameja ja rapsutuksia, kun näkee, että joltakulta niitä voisi saada! Marleyn elämä ei täällä kotona ole myöskään pelkkää stressiä, eikä sen tosiaankaan tarvitse kyhjötellä missään nurkassa tai pakoilla, vaan neiti nauttii täysin sieluin normaalista lemmikkipupun elämästä, kaniseurasta ja valtavasta ulkoaitauksestaan. Vaikka siis näissä postauksissa mainitsisinkin monesti Marleyn kokemasta stressistä, se on lähinnä sidonnassa vain estehyppy tilanteisiin ja kuten tiedätte, meille ei ole koskaan ollut tapana kauhean usein tätä harrastaa. Huomioikaa myös se, että kun puhun Marleyn kouluttamisesta ja tavoitteista, tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että elämämme pyörisi vain treenien ympärillä. Kouluttaminen on meille kaikille hauskaa ja mukavaa ja siksi ehkä "koulutus" ja "treeni" eivät ole oikeita sanoja kuvamaan sitä. Ennemmin pitäisi ehkä sanoa, että pidämme lähes päivittäin myös leikkihetkiä, jotka auttavat ja kehittävät kanieni taitoja, sekä minua.
Kanit eilen illalla. #tässä ne nukkuu joka yö

Nyt kuitenkin asiaan. Kuvaan joikaiseen osioon videota harjoittelusta, jotta lukijoiden on helmpomi käsittää mitä tarkoitan. Puhun videolla ehkä samoja asijoita (eniten tässä ensimmäisessä osassa) mitä myös kirjoitan, sillä olen huomannut, että välillä selkeiden lauseiden muodostaminen samaan aikaan, kun pitäisi kania palkita, ei ole helppoa. Näin siis varmistan, ettei mitään jää sanomatta. 



Elikkäs siis.. Kun kania alkaa perehdyttämään esteisiin on tällä ns. ensimmäisellä levellillä lukuisia harjoituksia, joita kanille voi opettaa samaan aikaan (esim. vahvistetaan sitä, että valjaat ovat kiva juttu ja opetetaan, että boksiin kannattaa mennä oma-aloitteisesti ja sieltä myös pois tuleminen on palkitsevaa). Kaikkia "ensimmäisen tason" perehdytys harjoituksia ei kuitenkaan kannata kanille samana iltana opettaa, vaan jakaa harjoituksia pienempiin osiin. Esim. tällä hetkellä me keskitymme esteillä "ensimmäiseen vaiheeseen" ja myös vahvistan päivittäin sitä, etteivät valjaat ole kamala juttu. Kuulostaa ehkä vähän monimutkaiselta, mutta siksi piirsin tällaisen pienen kaavion selkeyttämään..


Kaaviosta saattaa jotakin ehkä puuttua, sillä väsäsin sen ihan nopeasti vain. Tuota pikaisesti vilkaisemalla huomaa sen, että "ensimmäinen taso" on kaikista suurin kokonaisuus. Perusteellinen pohjatyö on kuitenkin kannattavaa ja se mistä jää puutteita, voi näkyä selkeämmin tulevaisuudessa. Humioikaa myös se, että nämäkin laatikot jakautuvat vieläkin pienempiin, näkymättömiin osiin. Esimerkiksi se, että päästään siihen, että kanille laitetaan valjaat ja annetaan namia, voi vaatia ensin esiaskeleita ja treeniä. Eli aloitetaan kaikki siitä, että kani tutkii valjaita ja saa siitä herkkuja. Sitten kun kani on ihan innoissan aina kun vajaat ovat näkyvillä, sillä ne tietävät paljon herkkuja, voidaan alkaa asettelemaan niitä sen selän päällä, samanaikaisesti nameja syötellen. Silloin kani ajattelee kutakuinkin niin, että onhan tuo selässä kutittava juttu vähän inhottava, mutta ei se haittaa, kunhan mulla on näitä herkkuja. jne. jne. Myöskään esteen yli hyppäämisestä, ei oikeasti noin vain pompata esteradan hyppimiseen, vaan sekin vaatii välivaiheita, työtä, työtä ja aikaa. 

Toivottavasti tämä kaavio auttoi kuitenkin teitä ymmärtämään paremmin mitä harjoituksissani ajan takaa ja mihin etenemme. Suurin osa ensimmäisen tason harjoituksista on myös sellaisia mitä jokaiselle kanille olisi ihan hyvä opettaa, vaikka ei koskaan esteitä haluaisikaan harrastaa. Etenkin painottaen tuota luoksetulemista ja kiinniottamista (siis sitä, että kani ei laukkaa karkuun, kun ollaan lähdössä sisälle). Nekin ovat asijoita, joiden opettamiseen harvoin näkee kiinnitettävän huomiota, vaan annetaan vaan kanin itse ehdollistua ihmisen tapoihin toimia, jolloin tuloksena voi olla kissahiiri leikkejä tai sitten jotakin aivan muuta. 

Tänään harjoittelimme siis yhtä ensimmäisen tason juttua, eli esteen yli hyppäämistä ja naksutteluun ehdollistamista.


Kysykää ihmeessä, jos jokin asia treeneistämme jää joskus askarruttamaan, tai muutenkin jos teillä on jokin huomio esittää! Tästä videosta (pahoittelut sen pituudesta, tulevaisuudessa teen lyhyempiä, jotka sisältävät vähemmän puhetta) esimerkiksi, joku saattaisi huomauttaa, että kani on parempi palkata esteen hypätylle puolelle, jottei sille pinttyisi tuota kääntymisrefleksiä ja kuulkaa, olette aivan oikeassa. Eli jos joku sattuu tällaista harjoittelemaan niin olkaa ahkerampia kuin minä ja nouskaa palkkaamaan kani esteen hypätylle puolelle! :D


maanantai 5. syyskuuta 2016

Muutoksen tuulia.. mielipidettä kanin tavanomaisesta opettamisesta esteille..

Heips. Nyt on luvassa jälleen mielipiden postausta, jossa on kyllä mukana runsaasti faktoja. Päätin koota tekstin (jos nyt saan ajatuksiani kunnolla kasaan) siitä, mitä estehyppy suurimmalle osalle kaneista on.. 
Lisämausteena taas random kuvia viimepäivistä





Kanithan pääsääntöisesti opetetaan esteille negatiivisella vahvistamisella, jota toisella nimellä kutsutaan pakkokouluttamiseksi. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Annan esimerkin koiramaailmasta, sillä tämän kaikki varmasti ymmärtävät. Koira voidaan opettaa seuraamaan (katsomaan omistajaa silmiin kävellessä samanaikaisesti omistjan rinnalla) niin, että sen pannasta kuristetaan, kohdistetaan siis ikävän tuntuinen paine koiran kaulaan ja lopetetaan se heti, kun koira vilkaisee taluttajansa silmiin. Näin koira oppii, että omistajan silmiin katsomalla, panta ja hihna pysyvät löysällä, eivätkä kurista. Eläimen seuraaminen opetusmekanismin nimen mukaisestikkin perustuu tällöin siihen, että koira yrittää päästä pois ikävästä tunteesta. Tämän samanhan asijan voi opettaa myös positiivisella vahvistamisella, jolloin koiraa opetetaan niin, että sille on kannattavaa katsoa ja seurata omistajaa, sillä tällöin putoaa herkkupaloja ja rapsutuksia. Tässä menetelmässä eläimen oppiminen perustuu sen omaan haluun toimia yhteistyössä. 

Kummalla tapaan sinä mielummin lähtisit koiraa opettamaan? kumpi tapa on mielestäsi eläinystävällisempi?  

Oletteko koskaan miettineet miksi kani ylipäätään hyppii esteitä ja liikku radalla? 
Kanit ovat saaliseläimiä, eivätkä pidä kiinni jäämisestä. Estehyppy on suurimmalle osalle kaneista kissahiiri leikkiä. Jos opetetaan kaneja esteille ns. tavanomaisella tavalla se on negatiivista vahvistamista. Kani pitää inhottavana joko pelkästään sitä, että sen takana juostaan/kävellään tai sitten sitä, että sitä työnnetään ja tuupitaan takaa. Tämähän on tietysti ihan ymmärrettävää, sillä kani on saaliseläin. Kani siis oppii, että kun olen nuo pari estettä hyppinyt, omistaja usein pysähtyy ja jättää kanin tuuppimisen rauhaan, joka on kanille "palkkio" --> ikävän tunteen loppuminen. 
Tästä on paljon "todisteita", joita löytyy lähes jokaisesta ratavideosta. Esim. ne tilanteet, kun kani on pysähtynyt jonkin esteen eteen ja omistaja päättää korjata kaniaan taakseppäin. Miltä tämä kanin silmissä näyttää?: "Huh, nyt se alkoi hiljentämään vauhtia.. Ai mitä nyt se tulee tänneppäin, nyt minun pitäisi taas juosta. No ei kyllä voi hypätä näin läheltä estettä. No nyt omistaja lähenee.. Jos en hyppää (liiku eteenpäin, niinkuin minulle on opetettu) saan rangaistukseksi syliin nostamisen! Voi ei omistaja lähenee. En halua syliin. no hyppään paikaltaan. R Ä T S (hihna oli kireällä, sillä omistaja yritti saada kanin pysähtymään, joka on vastoin kaikkea sitä mitä sille ollaan tahattomasti tai tahallaan opetettu ja viestitty). 



Kanit oppivat siis jo varhain, että on palkitsevaa juosta omistajaa karkuun, sillä silloin kukaan ei ole tuuppimassa tai nostelemassa. En pidä henkilökohtaisesti itse kovin hyvänä asijana sitä, että eläimeni oppisivat juoksemaan minua pakoon. Silloin niiden kiinni saaminenkin on vaikeaa, jos ne pääsisivät joskus karkuun. Monet kanit toki saadaan lopulta kiinni, kun kani "antautuu" tai tulee itse luokse (tällöin omistaja on pysähdyksissä ja usein kyykyssä, jolloin kani ei koe ihmistä niin uhkaavana, vaan sellaisena kivana omistajana, mitä se on joskus ollutkin).  Edes valjaissa kulkeminen ei ole kaikkien pupujen silmissä todellakaan loogista, kun niille ei olla opetettu milloin omistaja lähestymisellään haluaa kanin liikkuvan eteenpäin ja milloin pysyvän paikoillaan. Ei siis ole ihmekkään, jos kani on ahdistunut ja näyttää siltä, ettei tiedä mitä pitäisi tehdä ja minne mennä, vai mennäkkö lainkaan. Kaneille ollaan siis perinteisellä opetustyylillä opetettu loppujen lopuksi hyvin vähän esteharrastuksesta, kun ottaa huomioon mitä kaikkea siihen kuuluu ja nekin mitä ollaan opetettu, opetetaan perinteisesti negatiivisella vahvistamisella. 

Miksi tällaista opetusta ei sitten ole suotavaa käyttää? 

1. Aiheuttaa eläimelle stressiä  ja pelkoa epäonnistumisesta. --> Eläin ei toimi iloisesti mukana.

2. Huonontaa omistajan ja eläimen välistä suhdetta. 

Olen miettinyt asijoita paljon viimeaikoina. Mm. sitä, miten kanit "totutetaan" valjaisiin, kantokoppeihin, automatkoihin ja kaikkeen kilpailemiseen liittyvään. Kuinka monen tavan voisi tehdä toisin ja kaniystvällisemmällä tavalla? Mikseivät ihmiset kiinitä siihen huomiota. Oma veikkaukseni on se, että ihmiset ovat laiskoja asijan suhteen tai eivät ole tulleet ajatelleeksi sitä, sillä missään ei oiken puhuta tästä.. Mielestäni jokainen lemmikki on kuitenkin sen arvoinen, että sen hyvinvointiin nähdään sen verran vaivaa mitä se tarvitseekin ja mielellään paljon enemmän, sen lisäkis, että jokaisen lemmikin kohtelu olisi mahdollisimman yksilöllistä. Ajatus siitä, että tällainen olisi vain aikaavievää ja turhaa, kannattaisi kuitenkin kääntää niinpäin, että mitä parempi mielikuva kanilla minusta on, sitä paremmin se todennäköisesti myös luottaa minuun. Ja se on hyväkis myös kisaradoilla. Tällainen kanin "perehdyttäminen" esteiden pariin voi viedä helposti yli vuodenkin aikaa (jos vieroitusiän jälkeen aloittaa) mutta entäs sitten? Kanin opettamien on antoisaa, sillä silloin molemmat osapuolet oppivat toisistaan paljon. Oman lemmikin kanssa touhuaminen on lisäksi myös hurjan hauskaa, eli en sanoisi menettäväni siinä mitään. 

Jotenkas.. Olen tullut siihen tulokseen, että aloitan estehypyn hajoittelun kokonaan alusta Marleyn kanssa. En halua luoda sille paineita ja stressiä, enkä todellakaan halua, huonontaa suhdettamme. On valitettavasti hyväksyttävä se tosiasija, että Marleyta on hypytetty  ja opetettu viimeiset kolme vuotta tällä perinteisellä menetelmällä, joten kaikki se hämmennys ja stressi on sen muistissa jo niin vahvasti, etten välttämättä saa sitä koskaan unohtamaan aijempaa. Olen kuitenkin tehnyt jo suunnitelman siitä, miten alamme esteitä ja kaikkea esteharrastukseen liittyvää pienin, pienin askelein harjoittelemaan. Uskon, että saisimme kotona työstää asijoita muutaman vuoden verran, jotta Marley olisi "uutena" valmis kisaradoille, mutta ei ole edes takuita pääsemmekö sinne asti koskaan. Ja jos emme, niin sitten emme. Olen myös miettinyt, että voisin blogiin koota "sarjaa" harjoituksistamme, jos jotakin muutakin ehkä sattuisi kiinnostamaan erilaisuus..


Jotteivat jotkin henkilöt nyt pomppisi pöytien päällä niin sanottakoon vielä se, että kaikkea tässä maailmassa ei voi tietenkään tehdä eläinystävällisesti ja on selvää, että ihmiset tahattomastikin käyttävät silloin tällöin rangaistuksia tai negatiivista vahivistamista koulutusmenetelmissään. Täytyy kuitenkin katsoa kokonaiskuvaa. Kuinka suuri osuus eläimen ja ihmisen välisestä toiminnasta perustuu siihen, että eläin "miellyttää" ihmistä vältelläkseen ikäviä asijoita ja kuinka suuri osuus ei. Omasta mielestäni lemmikin omistajan tehtävänä olisi varmistaa, että mahdollisimman suuri osuus (n.90%) kanssakäymisestä eläimen kanssa, perustuisi positiivisiin asijoihin ja koulutusmenetelmiin. 
Sanottakoot myös vielä se, että kanit ovat hurjan erilaisia. Kaikki yksilöt eivät tajua niiden selän takana juoksemista tai syliin nostamista ahdistavana, sillä ne ovat joko hyvin siedättyneitä siihen tai esimerkiksi hormoniensa peitossa, jos sen nyt noin voisi sanoa. Jotkin kanit eivät aiheutetuista, ikävistä tunteista ja tilantesita huolimattakaan halua liikkua radalla, se voi johtua pelosta, kivusta tai siitä, että kani ei koe enää kannattavaksi väistellä omistajaa rankaisuista huolimatta, sillä seuraavan esteen takana olisi taas este ja sittten toinen ja taaas toinen ja kani on jo niiin väsynyt ja haluton pakenemaan, ettei jaksa enää kiinnittää huomiota pakotteisiin, vaan luovuttaa, sillä se ei kuitenkaan tulisi pääsemään eroon niistä. 
Sitten on niitä harvoja kaneja, joita opetetaan aivan samoilla menetelmillä, mutta ne eivät ole niistä moksikaan ja oikeasti jopa nauttivat hyppimisestä suurimmalta osalta kertoja. Nämä kanit ansaitsisivat mitallin persoonallisuudestaan ja esteharrastajan kannalta todella kivasta luonteesta. Mutta vaikka minulle tällainen kani joskus sattuisikin lemmikiksi, niin en näkisi mitään huoa siinä, että perehdyttäisin sen estehyppyyn aivan toisella tapaan, kuin perinteisesti ja vahvistaisin sen upeita piirteitä vieläkin enemmän. Sillä ei olisi reilua edetä toisen kanin kanssa helpomman kautta, vain koska se sietää opetusmenetelmää: (negatiivinen vahvistaminen) hyvin, ilman suurempaa stressiä ja kärsimystä.

Näihin sanoihin päätämme tämän postauksen ja hyvää tuulispäivää muuten kaikille! :D



 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.