Sivut

keskiviikko 31. elokuuta 2016

opiskelua ja muutoksia

Tänään oli kanien mielestä jännittävä päivä. Tavaraa oli siellä täällä, ja ne vaihtoivat paikkoja jatkuvasti. Tutkittavaa ympärillä riitti ja lähes aina seuraavan nurkan takana lojui pahaa aavistamattomia pahvi- tai muoviroskia, joita piti heti mennä retuuttamaan. Tämän härdellin kanien pienen maailman ympärille sai aikaan rakas sisokin, jolle koitti tänään suuri päivä, nimittäin muutto. Eläimet ja minä jäimme haikein mielin kotiin, kun muut suuntasivat satojen kilometrien päähän muuttoapuun. Olisin minäkin mennyt, mutta auto oli jo niin täynnä, ettei se yksinkertaisesti olisi vain onnistunut. Niimpä jäin suosiolla kotiin kanivahdiksi. Rennon löhöilypäivän sijaan minunkin(kanien) huone sai muutosta, sillä siirsin hieman omia tavaritani siskon huoneeseen.. Olen nimittäin päättänyt nukkua suurimmanosan öistäni täällä ihanan leveässä ja vastustamattomassa sängyssä! Osa syypää tähän on tietysti kanit, nuo pienet hirmuliskot. Sillä onhan se selvää, että me kolme emme enää kunnolla mahtuneet kaposeen ja lyhennettyyn sänkyyni. Järjestelyissä on toki vielä pohdittavaa, sillä paljon riippuu puppeleista (näiden tämän hetkisestä siisteydestä) ja siitä kuinka usein siskoni mahdollisesti tulee kotona vierailemaan. On kuitenkin kiva "omistaa" nyt kaksi huonetta, joista toinen on selvästikkin tunnelmaltaan romanttinen ja ihmisystävällinen siinä missä toinen.. Noh sanotaanko nyt vain, että se muistuttaa nykyään enemmänkin kanilaa, siitä mitä se joskus oli. 
Ulkoilua olemme rokotusten myötä jatkaneet normaaliin tapaan ja siitäkös kanit ovatkin nauttineet! Etenkin iltaisin molemmat rallittelevat korvat sikinsokin sinne tänne.










Olen ollut melkein koko ensimmäisen jaksoni kotona suorittamssa kursseja etänä ja mikäs siinä. On ollut ihanaa jäädä kotiin nukkumaan, kun ei ole tarvinnut nousta samalla tapaan, kuin navetta aamuina, ehtiäkseen junaan. Vaikka luonteenipuolesta olenkin valmis toimimaan ja pidän käytännönharjoittelusta, tällainen yksi "välijakso" ei ole haitannut laisinkaan, vaikka vastuuta se toki kerryttää enemmän. 

Viikkoja sitten ilmoittauduin myöskin eläinkoulutuskeskuksen järjestämälle kurssille, mikä käsittelee koirien laji-ja rotutyypillistä käyttäytymistä. Materiaaleja ja tehtäviä olen jo selannut ja tehnyt, mutta viikonloppuna alkaa ensimmäinen lähiopetuspäivä, luento koiran lajityypillisestä käyttäytymisestä. En malta odottaa! Kurssi on vaikuttanut todella laajalta ja mielenkiintoiselta, vaikka osa asijoista onkin jo ennestään tuttua. 

Nyt me vielä siis oleillaan kanien kanssa viimeiset viikot kotona, ennen mun ensimmäisen jakson vaihtumista ja nautitaan uudesta, (leveästä!!!) sängystämme <3 :D




torstai 25. elokuuta 2016

Lets mennään!


Kanit siis vein kun veinkin rokotettavaksi, kuten aikaisemmin pohdin. Puput saivat piston, eksoottisiin eläimiin erikoistuneelta eläinlääkäriltä, Johanna Rauliolta.  Itse piikkin pistämisessä ei ollut vastahakoisuutta, mutta hammaspiikkien pikatähystyksestä eivät kanit pitenäät sitten lainkaan. Etenkin Romeo käyttäytyi kuin mikäkin draama kunigatar, kuten arvata saattoikin. Marley oli taas aluksi niiin malttamattoman hyväkäytöksinen, etten olisi voinut olla ylpemäpi, kunnes sitten yhtäkkiä hän päätti käänntähtää sylissäni, eikä hän sen jälkeen ollut enään ollenkaan yhteistyöhaluinen karvakasa. Pöh! Kotona Romeo ihmetteli hassua tuntemusta niskassa ja yritti leukaa nostelemalla koittaa selvittää mistä oikein oli kyse. Molemmat rauhoittuivat kuitenkin nopeasti herkkujen äärelle, joita olin niille palkkioksi urheudesta luvannut. Sitten vain odotettiin ja odotettiin, että seitsämän vuorokauden odotusaika olisi vihdoin ohi.

Viikko vierähti pupujen rokotuksesta, hitaasti, mutta varmasti, jotenka maanantaina kasailin ja sisustelin niille tarhaa loppuvuodeksi. Tiistaina oli aika avata ovet ja laajentaa maailmaa. Terassille kanit painelivat taakseen katsomatta, mutta kivetykseltä alkavan nurmikon raja tuntui (ja tuntuu vieläkin) olevan haastava ylitettävä, mutta kun se on vihdoin ylitetty molemmat nauttivat erilaisten kasvien yltäkylläisyydestä ja raikkaasta ulkoilmasta. Romeo tosin vihaa märkää, eli jos nurmikko on vähääkään kostea, kaniherra kunigatar ei astu sinne käpälällään, ellei pakolla työnnetä, haha. 


Sietämätön kaste!









Hyvät kelit ovat olleet puolellamme vielä varoajankin jälkeen ja onneksi, sillä viimeisistä kesäpäivistä on pakko ottaa kanien kanssa kaikki ilo irti! Nyt omistajakin on ollut erittäin tyytyväinen siihen, että uutta ja kaunista kuvasaldoa on päässyt kertymään jo julkaisuun asti! Myös kasvien kuivatus tuotantoni jatkui välittömästi, jotta vitamiinejä, tai edes tekemistä säilyisi kaikille eläimillemme myös talveksi. 


torstai 18. elokuuta 2016

Koiran nirsoilu on joskus helposti korjattavissa.

Postauksen kuvat eivät liity tarinaan.
Pussi rapisee. Koira katselee muutaman metrin päästä emäntää, joka asettelee muonaa ruokakuppiin ja mumisee samalla jotkain. Emäntä ripottelee nappuloiden päälle vielä parempaa herkkua lisäksi ja sekoittaa ruoat huolelliseti yhteneväski mössöksi. Omistaja luulee huijaavansa koiraa syömään. Toisinaan se voi toimiakkin, mutta perinpohjaisen ongelman se jättää usein ratkaisematta. 
Emäntä ottaa kupin ja kävelee alustalle. Koira puolestaan seuraa häntä alhaalla omistajaansa, joka nyt laskee astijan alustalle ja kutsuu koiraansa syömään. Musti ottaa muutaman varovaisen askelee kohti kuppia ja haistaa etäältä sen sisältöä. Sen ylähuuli hieman kohoaa ja samalla hetkellä koira kääntyy ja  poistuu paikalta surkean näköisenä. Omistaja koittaa houkutella koiraa takaisin, mutta turhaan, sillä se makoilee jo huoneen toisessa päädyssä, kulmien alta kurkkien.  Omistaja kertoo, että koska koira on nirso, se saa aina herkullisen keksin, kun on syönyt ruokansa.


Koiran nirsouteen voidaan neuvoa monenlaisia ohjeita. Itse olen monesti lukenut tekniikasta, jossa koiralle tarjotaan ruokaa vain tiettyinä aikoina päivistä ja jos ei se ala 30minuutin sisällä syömään, se mahdollisuus otetaan siltä pois. Jonakin päivänä koiralle tulee nälkä ja sen on pakko ryhtyä syömään, sillä eläin ei tahallisesti tapa itseään nälkään. Kaikki eivät kuitenkaan raaski pitää koiraansa nälän tunteessa, eikä siihen aina ole tarvettakaan.


Olin nuorempana ollut jo pidemmän aikaa hoitamassa koiraa, jonka monet tunsivat sen nirsoudestaan. Omistajan mukaan sille ei kelvannut mikään ruoka, silloin tällöin jotkin uudet kokeilut, mutta nekin vain muutaman päivän ajan, kunnes nirsoilu taas alkoi. (tai siis jatkui). Omistaja kertoi myös, että koira söi joskus harvoin namipallosta, mutta ruokakuppi pysyi päivästä toiseen koskemattomana. Jo silloin arvelin tietäväni mistä oli kyse.
Eräänä kesä päivänä olin jälleen hoitamassa tätä koiraa ja omistaja huikkasi minulle lähtiessään, että olisi hyvä jos saisin sen syömään edes vähän kunnon ruokaa (herkkuja siihen kyllä siis upposi. Aina). Päätin ryhtyä kokeiluun. Kaadoin kuppiin koiran nappuloita ja se tarkkaili minua etäältä. Tämän jälkeen otin täyden kupin käteeni ja lähdin kävelemään. Ohittaessani koiran tavanomaisen ruokailupaikan näin sen kasvoilla hämmästyksen. Sen vauhti kiristyi kannoillani. "Mihinköhän ruokaani oikein viedään, eikö sitä tarjoillakkaan minun kuoni alle?" Jatkoin kävelemistä ovesta ulos aidatulle pihamaalle. Samalla hetkellä koirakin oli jo ehtinyt viereeni. Pyysin sitä istumaan ja näin hän kiltisti teki. Sen jälkeen sanoin "paikka" ja harpoin muutaman metrin eteenpäin. Viskasin kupissa olleet nappulat nurmikolle ja kävelin takaisin koiran luo. Odottelin noin 10 sekunttia (eli aika kauan) kunnes katsoin jälleen koiraa, joka katsoi minua takaisin kysyvän näköisenä. Huudahdin innostuneesti "saa mennä" ja koira ampaisi nurmikolle nuuskimaan. Hetki kului ja alkoi rauskutus. Häntä ylhäällä se paineli menemään, metsästäen nappuloita, kuin pokemoneja ja ennen kuin koira ehtisi varmaan edes itse huomata, se oli syönyt koko kulhollisen kunnollista koiranruokaa. Omistaja oli tietysti ällikällä lyöty. Siis miten ihmeessä olin saanut koiran syömään koko kupillisen nappuloita?

Mistähän siis oli kyse? 
Jotkin koirarodut tunnetaan nirsompina, mutta se ei yksin ole syy koiran ruokahaluttomuuteen. Nirsouteen yleensä opitaan ajan kuluessa. (oman huomioni mukaan etenkin vanhempien ihmisten koirat, joita tykättään hemmotella, oppivat tähän nopeasti :D) Koira, joka saa ihmisiltä herkkuja ja maistiaisia kädestä, ei kohta enää arvosta omaa kuppiaan. "Omistajanikaan ei syö minun ruokaani, joten sen on oltava varmasti huonoa". Kun koira saa tarpeeksi ravintoa herkuista, se saattaa jättää ruuan koskemattomaksi. Herkkujen tavoitteluun liittyy vielä toinenkin seikka, nimittäin tekeminen. 
Koirat ovat aktiivisia eläimiä, jotka kaipaavat virikkeitä ja aktivointia. Koira saattaa olla kiljumatta, vaikka sen päivään sisältysikin vain kolme lenkkiä tuttuakin tutummilla lenkkipoluilla, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö koira kaipaisi tai tarvitsisi lisää aktiviteettia päiviinsä. Luonnossa eläimet työskentelevät ravintonsa eteen. Niiden päivästä suurin osuus voi ja usein koostuukin ravinnon hankinnan merkeissä. Laiduntaminen ja esimerkiksi saalistaminen ovat molemmat ravinnon hankintaan liittyvää tekemistä, ja tämä tekeminen jo itsessään tuottaa eläimelle mielihyvää ja tekee siitä siksi tavoittelemisen arvoista. Jos koira ei saa työskennellä ruokansa eteen, vaan se poikkeuksetta tarjoillaan sille hopealautaselta, koirasta tämä voi tuntua niin tylsältä, että se kehittää mielummin omia kerjäystaitojaan ja ikäänkuin kerjäämällä "saalistaa" itselleen suupaloja.

Joskus koiran nirsouteen voi siis löytyä yksinkertainen ratkaisu: Tarjota koiran ruoka aktivoinnin yhteydessä. Voit laittaa koiran aterian aktivointi peleihin tai viskata nappulat samantien nurmikolle. Ja vaikka koirasi ei olisikaan nirso, suosittelen silti tarjoamaan ruokaa ainakin silloin tällöin jollakin muulla tapaan, kuin koiran tavanomaiselta rupkintapisteeltä. 

Mitä mieltä olitte ensimmäisestä koira aiheisesta postauksestamme? :)

perjantai 12. elokuuta 2016

Tiivistetysti

Lomasta ei taas kohta näy enää jälkeäkään, niin nopeasti aika on jälleen kulunut. Meidän osalta kesäloma kokonaisuudessaa oli oikein epäonnistunut, vaikka hyviäkin päiviä mahtuu laskuihin mukaan. Monet suunnitelmat menivät mönkään ja suunnitellut asijat eivät toiminetkaan niin kuin olisi pitänyt. Huokaus. Valitettavasti murjottaminen ei enään voi meitä auttaa, vaan on siirryttävä määrätietoisesti eteenpäin, kohti opiskelun arkea ja uusia seikkailuja.
En tiedä miten tulen selviytymään maanantaista, sillä kellon soittoon pitäisi arviolta herätä taas kerran noin viiden aikoihin ja tähän mennessä se on onnistunut vain teoreettisesti. Olen myöskin huono pääsemään takaisin unirytmiini kiinni, vaikka sen rikkominen luonnistuukin minulta paremmin kuin hyvin..

Ikeasta ostettu säilytysrasija setti, jossa neljä erilaista osiota. Nyt kanien hoitotarvikkeet mahtuvat kätevästi samaan pakkaan! :)
Romeon karvanvaihto on viimein loppunut ja lupasta on kuoriutunut tasaturkkinen komistus! Mitään muuta sen ihmeellisempää tälle herkkusuulle ei ole fyysisesti tapahtunutkaan. Marleyn karvanvaihtokin on myös lopuillaan, mutta sen selkää koristaa vieläkin ulospäin pyrkivät karvatupot, joita on enemmän kuin hauska nyppiä pois! Kania se ei tietenkään miellytä, mutta tiedättekö sen tunteen, kun joskus on vain aivan pakko hiipitä kanin vierelle ja koittaa napata se törröttävä tuppo pois silläkin riskillä, että tämä karvanassukka tulee taas seuraavan kuukauden ajan vihaamaan sinua?:D
Olemme muuten pidättäytyneet nyt jo viikon verran sisätiloissa, enkä ole päästänyt kaneja edes terassille, sillä tämä rhd2 virus teki jokunen aikaa jo sitten suuren harppauksen Nurmijärvelle asti, missä ulkona majaillut lemmikkikani menehtyi äkillisesti. Rokotteet ovat kuitenkin saapuneet jo Suomeen ja itse varasin kaneilleni rokotusajan ensiviikon tiistaille. Viikon verran pitäsi sen jälkeen odotella, ennen kuin kanit saa pistää taas pihalle kirmailemaan ja sitten ne vasta pääsevätkin ottamaan ilon irti loppukesästä! Nyt pidetään vain peukut pystyssä, että kauniita kelejä tulisi vielä silloinkin vastaan, vaikka syksy näyttää lähestyvän uhkaavasti. Odotan jo innolla sitäkin, että pääsisi taas valokuvaamaan puppeleita vehreällä, vaikka kauneimmat kesäillat ovat varmastikin jo takana päin. 

Pidän muuten instagramissani kilpailun 1000 seuraajan kunniaksi, joten käykäähän osallistumassa (@elamantapana_elaimet) aikaa on 2.9 asti! Möskin Suomen AgilityKanit ry on järjestänyt kilpailun, josta siitäkin lisäinfoa instagramissa: @SuomenAgilityKanitry





sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mitä eläinblogien kuvat kertovat?

Valokuvat ovat mielestäni toodella tärkeä osa melkein jokaista blogia. Valokuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, vai miten se nyt menikään. Selaillessani läpi erilaisia eläinblogeja saan heti käsityksen valokuvaajan luonteesta, iästä, elämäntyylistä ja toiminta periaatteista, vain katsellessani blogin valokuvia. En tietenkään muodosta mitään ylisuuria johtoäätöksiä, vaikka kuvat pakostakin luovat tietynlaisen tunnelman.

Esimerkkejä ja tyylejä
Poseeraus kuvat:
Poseerauskuvilla tarkoitan kuvia, joissa kani (tai muu eläin) on asetettu tietylle paikalle (esim. korokkeelle, omistajan syliin, pöydälle tms.)  kuvattavaksi. Nämä kuvat ovat usein joko todella kauniita tai hirvittäviä katastrofeja:

Kun kuvauspaikka on huolella suunniteltu ja kuvaajalla on edes hiukan silmää siihen mitä tehdä ja milloin tehdä, kuvista voi tulla ihan onnistuneita ja kivojakin (tällaisissa kuvissa saa esiteltyä kanin värejä ja kroppaa usein hyvin), ja omasta mielestäni jokainen lemmikki tarvitsisi ainakin muutaman tällaisen "passikuvan".




Ps. arvatkaapa valokuvaajan ikä tässä .. . :D?
Joissakin poseeraus kuvissa kanin päähän yritetään sovittaa koristetta, kuten tonttulakkia. Joskus nämä kuvat voivat onnistua, mutta kuinka usein kani nauttii kuvaustilanteesta missä sitä väkisin pidetään paikoillaan koristeet päässä? Senpä takia, mitä enemmän tällaisia kuvia jonkun henkilön eläinblogi sisältää, sitä surkeampi fiilis minulle itselleni tulee. Olisihan tyhmää, jos kani joutuisi kärsimään jatkuvista pakotetuista valokuvaus tilanteista omistajansa "eläinystävällisen" blogin takia




Sitten näihin omistaja pitää kania sylissä kuviin.. Itselläni on mennyt ehkä maku näihin. Ovathan ne usein suloisia, mutta kuinka moni kani nauttii sylissä olemisesta? Lisäksi kun kyseessä on kuva, mihin omistaja osallistuu, sen halutaan olevan erittäin onnistunut, joka tietää useita kuvia, ennen kuin jokin sopiva niistä kelpuutetaan. Pahinta on nähdä kuvia, missä kanin silmät tai huolestunut katse oikein pulppuaa sen silmistä.. Mitä enemmän tällaisia kuvia blogi siis siäsltää, sitä vähemmän ainakin me olemme kiinnostuneita, sillä kirjottajasta saa sellaisen kuvan, ettei hän välitää kaneistansa                                               aivan toisellatapaa kuin itse.   




Seuraavaksi käsitellään tilannekuvia, jotka voi jakaa onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin.


Epäonnistunet tilannekuvat voivat olla hauskoja, mutta jos blogi on täpötäynä vain niitä, herää kysymys valokuvaajan iästä.. Epäonnistuneille (hauskoille sellaisille) on siis parempi varata omia postauksia, joille ihmiset saavat nauraa, sen sijaan, että niitä ripottelisi jokaiseen postaukseen muutamia. Tämä antaa muuten sekavan ja ehkä hieman rauhattoman kuvan blogista. 







Onnistuneet tilannekuvat ovatkin omasta mielestäni usein kuvien aatelia! Ne ovat hauskoja, hurmaavia ja tunteellisia. Vaikka tilannekuvissa kaikki ei olekkaan usein täydellisesti (valo, rajaus, tarkkuus, yms.), niistä kuitenkin päälleppäin hehkuu aitous ja rakkaat muistot, joita ei halua mistään hinnasta hukata. 







Ympäristökuvat


Tilojen esittely kuvat, tai kuvat, joiden tausta sisältää päljon arkea ovat tärkeitä. Ne luovat blogiin aidomman tunnelman, sillä juuri niiden avulla lukija pääsee kuvittelemaan tapahtumat oikeisiin paikkoihin ja huoneisiin. Kun esitellään tiloja kuvien tulisi olla valoisia ja tarkkoja, mutta myös todellisia, eikä ylihienoiksi värkättyjä juuri valokuvauksen ajaksi. Liikkumattomia tiloja kuvattaessa on usein hankala epäonnistua.






Myöskin tavarat, joita eläimet tai niiden hoitaja käyttää, ovat mielestäni tärkeitä kuvia nostaa esille aina toisinaan. Tämä on katsokaas myös suuri tekijä, joka nostaa aitouden tunnetta, kun lukija pääsee kuvittelemaan kirjoittajan arkea, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 
Usein on vielä parempi, jos tavarat saa sisällytettyä kuviin käytössä. 






Muut kuvat

Oli blogin aihepiiri sitten mikä tahansa niin sekaan mahtuu usein ainakin yksi kuva, joka on koko muuta aihepiiriä vastaan. Sellainen kuva muiden joukossa toisinaan piristää, mutta herättää myös kiinnostusta. Esimerkiksi hevosblogissa esiintyvä gerbiilin kuva, lyhyellä kuvatekstillä saa lukijan miettimään: Onko kirjoittajalla muitakin eläimiä ja elämää kuin hevoset? Kuinka kauan hän on omistanut gerbiilejä vai onko kuvan gerbiili edes hänen jne. 


Omasta mielestäni ainakin yksi kuva ja teksti olisi hyvä olla myös kirjoittajasta! Muuten blogi tuntuu kovin salailevalta ja sisäänpäin sulkeutuneelta, joka olisi hassua, sillä onhan kirjoittaja jo laittanut palan itseään alttiiksi koko maailman luettavaksi blogia perustaessaan, joten miksei myöskin kuvaa. (Tietysti, jos olet alaikäinen ja vanhemmat kieltävät kuvien julkaisun, ymmärrän tämän täysin). Kovin nuorena kuvien julkaiseminen ei oikeasti ole kannattavaa, sillä monia niistä voi katua myöhemmässä iässä. 

Näin erillaisia ajatuksia kuvat voivat lukijassa herättää. Yksi "huono" kuva postauksien joukossa ei kerro kuitenkaan vielä juuri mitään, vaan mielikuva koostuu siitä, millaisia kuvia kertoja käyttää eniten.. Minulle on todella tärkeää, että blogistani saa aidon kuvan. Vaikka kuvista, joissa kanit on asetettu poseeraamaan auringon laskuun olisivatkin kuinka hienoja, en silti haluasi sisällyttää blogiini pelkästään niitä, se ei anna aitoa kuvaa ja lisäksi mielestäni olisi väärin käyttää kaneja ulkona vain kun aurinko on kauneimmillaan, jotta kuvatkin olisivat. Se ei olisi reilua eläimiäni kohtaan, eikä myöskään kuvastaisi arkeamme, sillä arjessa ajattelen eläinteni parasta jatkuvasti. Näihin sanoihin päätämme tämän postauksen. Kertokaa kommenteissa omia huomioitanne mitä olette tehneet selaillessa erilaisia blogeja ja jakakaa mielipiteitä myös meidän jakamista kuvistamme (mitä voisi lisätä, mitä vähentää, mihin olette ja ette ole tyytyväisiä jne). 
Ps. Meidän instagram löytyy nimellä elamantapana_elaimet jos teistä tuntuu, että haluatte seurata arkeamme enemmän.. Tänne blogiin kun olen ehtinyt nyt niin heikosti kirjoittamaan laumamme kuulumisia :)
 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.