Sivut

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Juoksupyörän kulutus kertoo hamsterin oloista.

Juoksupyörän (tai lautasen) sanotaan kuuluvan hamsterin perustarvikevarastoon. Se on hyvä virikelisä silloin kun hamsteri käyttää sitä oikeassa suhteessa muuhun tekemiseensä. Juoksupyörän ei pitäisi hallita hamsteria, eikä siitä saisi kehittyä jyrsijälle stereotyyppistä käyttäytymistä.


Jokainen varmasti on kuullut hamsterista, jolle pyörä on kaikki kaikessa, ehkä jopa omistanut sellaisen. Tällaiset hamsterit ovat usein addiktoituneet pyörässä juoksemiseen. Ne aloittavat toiminnan heti herättyään ja lopettelevat vasta aamun sarastaessa. Välillä hamsteri saattaa pitää ruoka-taukoja tai käydä hörppäämässä vettä. Muuten sen juokseminen pyörässä on lakkaamatonta. Hamsteri saattaa kovan vauhdin seurauksena pyöriä jopa muutamia kierroksia voltteja pyörän mukana ja jatkaa taas vauhdin hiljennettyä.



Mistä pyörähullut hamsterit oikein tulevat?
Huonoista olosuhteista (pienistä ja virikkeettömistä terraarioista). No ehkä en nyt ihan noin jyrkkää viivaa uskalla vetäistä, mutta erilaiset tutkimukset osoittavat miten paljon hamsterin pyörän käyttö vähenee, kun sille lisätään jotakin luonnollisempaa tekemistä. Jos hamsterin päästää aidatulle "leikki-alueelle" jaloittelemaan, missä muiden tavaroiden mukana on juoksupyörä, sekä piilotettuja herkkuja, ryntääkö hamsteri pyörän luo juoksemaan, vai tutkiiko se ensin aluettaan keräillen herkkuja poskipusseihinsa varastoon? Hamsteri valitsee pyörrän sijaan ympäristön tutkimisen, sillä se on sille mieluisampaa ja luonnollisempaa tekemistä. Mitä isompi, monipuolisempi ja virikerikkaampi terraario hamsterilla siis on, sitä vähemmän se käyttää pyöräänsä ajankuluksi. 

Jos hamsterista on jo tullut addikti, voi pyörän syrjäyttäminen uusilla virikkeillä olla haastavaa. Silloin on ehkä järkevää poistaa pyörä hetkeksi terraariosta ja antaa hamsterin tutustua uusiin virikkeisiin. Pyörän poistaminen ei kuitenkaan poista ongelmaa, sillä se ei poista syytä miksi hamsteri sen parissa kaiket yöt viettäisi! Juoksupyörän poistaminen ei tuo hamsterille lisää virikkeitä tai pinta-alaa. Omistajan täytyy siis ensin tehdä parannukset ja kokeilla vasta sitten, onko muutosta eläimen käyttäytymisessä tapahtunut. Mikäli ei, suosittelen keksimään vielä lisää tekemistä ja hankkimaan enemmän pinta-alaa terraarioon.

On hassua miten jotkin ihmiset eivät osaa huolestua, vaikka heidän hamsteri touhuaisikin suurimman osan ajastaan hereillä pyörän parissa. Niin moni kuitenkin huolestuisi hamsterista, joka juoksee terraariotaan päättömästi ympäri (tätä näkyy muun muassa ulkomailla eläinkaupoissa, joissa hamsterit ovat älyttömän pienissä kopeissa, ilman juoksupyörää ja tekemistä).   Molemmat ovat kuitenkin samanlaista päätöntä käyttäytymistä, ravasi hamsteri sitten terraariossa samaa lenkkiä tai juoksi se sitten taukoamatta pyörässään.


Meidän Syyrialaisen terraariossa on juoksulautanen vapaasti käytettävissä. Olen kuitenkin onnellinen, että sen käyttö on varsin vähäistä, etenkin seuraavina päivinä, kun terraariossa on vaihtunut järjestys. Silloin hamsterilla on vielä riittävästi tekemistä ja tutkittavaa. Joinakin viikkoina taas kun olen ollut kiireinen, eikä ylimääräistä aikaa ole  Martin ulkoiluttamiseen tai virikkeellistämiseen jäänyt, juoksulautasen käyttö on lisääntynyt. Huomattavasti.

Mielenkiintoisen tekemisen järjestäminen hamsterille voi olla välillä erittäin haastavaa, sillä esimerkiksi piilotetut herkut tarkka vainuinen jyrsijä löytää nopeasti tarkan. (etenkin pienestä terraariosta). Uusi järjestyskin on nopeasti katsastettu, mikäli terraarion pinta-ala on pieni. Paperirullat, mökit, heinäkasat jne. jaksavat innostaa hamstereita taas vaihtelevasti ja yksilöllisesti. Siinä suhteessa tämä onkin siis hankala eläin pitää tyytyväisenä pienissä tiloissa! Sille on hankala keksiä tekemistä, joka pitäisi sen kiireellisenä ja tyytyväisenä yön läpi. Parhaimmiksi virikkeiksi olen kuitenkin todennut nämä yksinkertaiset kikat:



1. Ruokakuppi pois. Kun eläimeltä poistetaan ruokakuppi ja ruuat levitetään vähän laajemmalle alueelle, syömiseen kuluu automaattisesti enemmän energiaa ja aikaa. Näin hamsteri ei pääse vain tankkaamaan poskipussejaan täyteen tutulta paikaltaan, vaan se joutuu oikeasti käyttämään haju-aistiaan ja liikkumaan ruuan mukana, mikä on sille muutenkin luonnollista.

2. Paaaaaaljon purua. Tai muuta kuiviketta jonne hamsteri saa kaivettua pysyviä tunneleita. Usein puhutaan, että gerbiilit ovat himo kaivajia, mutta oikeasti myöskin hamsterit luonnossa elävät kaivamissaan tunneliverkostoissa, joten miksi niiden tarvetta päästä syvälle piiloon vähätellään? Piilota siis hamsterin pesämökki puruihin ja anna sen löytää tie sinne.

3. Sylittely. Kesyjä, käsittelyyn tottuneita hamstereita on hyvä jaloitella välillä sylissä tai turvallisella "leikkikentällä". Niille tekee hyvää päästä välillä seikkailemaan terraarion ulkopuolelle.

Ja viimeisenä itsestään selvyytenä lisää pinta-alaa. Kun hamsterille on saanut rakennettua tarpeeksi suuren terraarion on sen tyytyväisenä pitäminen paljon helpompaa. Mitä isompi terraario sitä enemmän aikaa hamsteri kuluttaa erittäin monessa asiassa. Muun muassa pesämateriaalin ja ruuan kuljettamisessa pesään.


Kuinka paljon teillä kulutetaan juoksupyörää? Vai onko se edes käytössä?

27 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus! Meillä on vaan kani, joten meillä ei ole edes juoksupyörää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Odotinkin sinua täällä ensimmäisenä kommentoimassa :D

      Poista
  2. Kuinka paljon/usein Martti saa jaloitella sun huoneessa? Mulla oli kolme vuotta kaksi gerbiiliä, ja niille ei juoksupyörää missään nimessä suositella. Päivän liikunta tuli siis lähinnä vapaana huoneessa oleilusta ja toisinaan ne saattoivat olla neljäkin tuntia lattialla. Selvästi ne kuitenkin ilmoittivat kun aika oli palata terraarioon :) mulle tuli hirmu huono olo jos ne saivat jaloitella vain 15 minuuttia päivässä, sillä terraario oli aika pieni, 70 x 35. Mutta Martilla on ihan huippuasumus, harmi etten tuolloin tajunnut mahdollisuutta moiseen asumisjärjestelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Martti ulkoilee vaihtelevasti.. Nyt kesälomalla se pääsee oikeastaan joka ilta (eli aina halutessaan hän tulee kädelle, jonka kautta lattialle). Yleensä hän ulkoilee vartista neljäänkymmeneenviiteen minuuttiin. Riippuu vähän miten paljon sillä riittää virtaa. Arkena muutaman kerran viikossa hän on päässyt kunnolla jaloittelemaan, muuten on terraariota muokattu, jotta tekemistä riittäisi hänelle sielä. Gerbiileille ikean detolf olisi ehkä vähän huono, sillä siinä on korkeutta mielestäni liian vähän noille hyppymyyrille, jostain ikean kaappihylly viritelmistä taas saisi varmasti loistavan asumuksen niille! Itsekkin omistin nuorempana gerbiileitä. Valitettavasti en osannut pienenä hoitaa niitä yhtä tunnollisesti.

      Poista
  3. Minun hamsterini ei osaa edes juosta juoksupyörässä

    VastaaPoista
  4. Moi! Tykkään sun videoista ja postauksista tosi paljon! Mulla on pian edessä muutto ja tarvitsisin vähän apua kanien uuden häkin suunnittelussa, sillä ne asuvat tällä hetkellä tilavassa leikkimökissä. Tehdashäkkiä en halua. Voisinko laittaa sulle vaikka sähköpostia? Mun olisi helpompi selittää mun ja kanien tilanne :) Sinun häkit nimittäin näyttävät kovin hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Meillä ei ole häkkiä ollut käytössä enää pitkään aikaan, mutta laita vain sähköpostia, kanien asumustilojen suunnittelu on mielestäni mielekästä puuhaa, vaikkakin todella hankalaa sähköisesti. Sähköpostimme on siis: Elamantpanaelaimetblogi@gmail.com

      Poista
  5. Mielenkiintonen postaus ja tärkeä aihe! Ihmisten tietosuutta pitäis ehottomasti saaha lisättyä justiinsa tällasista asioista. Hienoo et tuot näitä aiheita esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevasta kommentistasi! Minustakin näitä aiheita olisi hyvä tuoda enemmän esille, mutta yhtenä ongelmana on tietysti se, kun nämä ovat ihmisille aika arkoja ja mielipiteitä jakavia aiheita.

      Poista
  6. Meillä on kyllä kääpiöhamsterilla pyörä käytössä ja se juoksee siinä aika paljon. Se myös kiipeilee dunan katon ritilässä. Yritän tietysti keksiä sille paljon tekemistä, mutta sillä on niin paljon energiaa, että se on päivisinkin hereillä ja touhuamassa ( ei kuitenkaan pyörässä). Lisäksi se on niin pieni että sitä on vaikea pitää vapaana kun kaksi sekuntia riittää katoamiseen. Se myös mahtuu oven ali kulkemaan.
    Mutta hyvä postaus! (niinku sun kaikki on) ja olis hauska jos voisit tehdä laajemmankin postauksen hamsterien virikkeistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kääpiöhamsut on kyllä ihan hypereitä, niiden vapaana pitäminen valitettavasti on hankalaa. diy virike postauksiakin tulossa! :)

      Poista
  7. Ihana blogi, ekaa kertaa luen, ja kommentoin. Oon kyllä kattonu jo pitkään sun videoita, tiedä sitten, miksi en oo sun blogia ikinä ennen kurkannut..?
    Mutta kuitenkin; mielenkiintoinen aihe, varsinkin kun itselläni on talvikko. Pikkunen on kyllä käsikesy, mutta meno on välillä aikas luja, joten meillä käsittely ei vie paljoa energiaa, päinvastoin. Oon kokeillu aidata alueen, jossa virikkeitä, mutta pikkunen haluaa hetken päästä jo sieltä pois, vaikka olisi piiloja. Dunan koko ei päätä huimaa, isompi hankinnassa. Pyörä aina käytössä, pitää kovasti, muttei ole onneks addiktoitunut. Välillä myös juoksulautanen käytössä, sitä ei kylläkäön niin paljoa käytä. Vaikka kuinka yritän laittaa dunan täyteen kaikkea, niin tylsistyy, jos ei ole pyörää tai lautasta. Mutta silloinkun ne ovat, niin ei niissä hirveästi juokse :D Outo, mutta niin ihana tapaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja tervetuloa :)! Kaikki ovat kyllä aina omia, ihania yksilöitään <3 Kääpiöhamsterit osaavat kyllä olla haastavia käsiteltäviä :D

      Poista
  8. En halua painostaa mutta päivittäisitkö jooko blogiasi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄÄäh, juu! Hyvä kun muistutit. Pitääkin ottaa itseäni byt niskasta kiinni ja saada nuo sivut valmiiksi! (Niitä varmaankin tarkoitit?)

      Poista
  9. Ihana postaus, on tosi kivaa että käsittelet aihetta näin :) Meillä ei ole kuin neljä koiraa, ja niillä ei ole juoksupyörää :D

    Tosi hienosti käsittelit aihetta ja jait hyviä vinkkejä hamstereiden omistajille! Martti asustaa kyllä tosi hyvässä kodissa, ei voisi parempaa toivoa :) Ihana blogi sulla muutenkin, jään seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa Anki!<3 Suurenmoista, että päätit jäädä seurailemaan meitä! Todella vähän olen saanut kyllä kritiikkiä tai vastaväitteitä näihin (osittain) mielipidepostauksiini, ihmettelen!

      Poista
  10. Tämä on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen postaus! Meiltä löytyy tällä hetkellä 6 täysikasvuista syyrianhamsteria (ja 6 poikasta), joilla ei ole pyöriä käytössä. Kaikki liikunta tulee oikeastaan vapaana juoksemisesta ja virikkeiden kanssa puuhailusta :)
    Sitten meillä on myös talvikko, jolle yritän aina keksiä vaikka mitä virikkeitä, mutta se jostain syystä ahdistuu isossa tilassa, eikä edes järsi oksia :/
    Olisiko sulla jotain vinkkejä, miten meidän talvikkoherralle saisi tekemistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääpiöhamsterit ahdistuvat kuulemani mukaan helposti isossa tilassa8tai jatkuvasti vaihtuvasta järjestyksestä), sillä se ei tuoksu yhtä turvalliselta, tai sielä ei ole tarpeeksi piiloja. Terraarioon/aidattuun juoksutilaan kannattaa laittaa siis paaaaljon piiloja, sekä tutunhajuisia virikkeitä. Heinäkasojakin saa olla paljon, niin, ettei tyhjää tilaa kovinkaan paljon jäisi. Näin hamsteri tuntee olonsa turvallisemmaksi ja uskaltaa tutkia ja toimia enemmän (tietysti otetaan myös huomioon, että virike-aitaus on kasattu rauhalliseen ja vedottomaan ympäristöön). Jos hamsteri tulee hyvin ihmisten kanssa juttuun silloin voi myöskin opettaa sille temppuja, se on hyvää aivojumppaa ja siitä on tulossa lähi-aikoina postaustakin.. Kaikista parhaimmaksi virikkeeksi olen kuitenkin mieltänyt ruokakupin poistamisen. Vanhoilla tai sairailla hamstereilla se ei tietenkään ole niin suotavaa, sillä tällöin ruuan ja veden kuluminen ovat erittäin tärkeitä tarkkailun kohteita. Vanhat ja sairaat hamsterit toisaalta kaipaavat usein vähemmän aivojumppaa ja tekemistä, joten eläkepäivillä ruoka-astija on hyvä olla käytössä. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  11. Ei mitenkään moittien tai mitään, ja vanha postaushan tämä jo on, mutta hamsteri kulkee kilometrejä toisensa perään vain ruoan takia, ja tämä juoksupyörä olisi hyvä olla joka ikisellä hamsterilla käytössä, jolloin hamsteri saa liikkua niin paljon, kuin haluaa. Jotkut hamsterit eivät ole kiinnostuneita juoksupyörän käytöstä, ja senpä takia niiden liikunnan tarve pitäisi korvata vapaana- tai erillisessä juoksuaitauksessa juoksemassa. On vain hyvä asia, että hamsteri käyttää juoksupyörää innokkaasti, ja en halua torua mielipidettäsi siitä, että haluat juoksupyörän käytön vähemmälle jotta hamsterisi saisi jotain muuta ajateltavaa, mutta luonnossakaan hamsteri ei käytä puusiltaa, wc:tä, tai esim muoviputkia, juoksupyörääkään hamsteri ei käytä, mutta se täyttää sen kriteerin, mitä hamsteri tekee etsien ruokaa liikkumalla montatuntia putkeen pelkästään ruoan perässä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteesi julkituomisesta, vastaan niihin nyt ehkä vähän kurjalla tavalla, omaa kantaani takaisin tuputtaen :D. Hamsterit tosiaan kulkevat luonnossa kilometrejä, mutta kulkeminenkin on eriluonteista. Samalla hamsterit haistelevat maata ja tutkivat, eivätkä suoranaisesti juokse kilmoetrejä pysähtelemättä ja merkkaamatta aluettaan. Postaukseni ideana olikin se, että omistajat ymmärtäisivät, että hamsterin tulisi saada tarpeeksi suuri terraario tekemistä täynä ja sen lisäksi päiviä pyörässä ja lattialla juoksemiseen. Pieni terraari, johon ostetaan pyörä ajatellen: "se täyttää nyt sen kaikki tarpeet" ei ole mielestäni koskaan hyvä ratkaisu, varainkaan kun hamsteri voi addiktoitua siihen ja aiheuttaa itselleen hyvinvointi ongelmia, jotia ihmisten on hankala tiedostaa. Luonnossa hamsterit eivät toki käytä puusiltoja, muoviputkia tai muovi vessoja, mutta ne kyllä: kävelevät ja "kiipeilevät" epätasaisessa maastossa, kaivavat ja kulkevat tunneliverkostoissaan (joissa on erillinen vessa, jota ne käyttävät). Ruokaa etsiessään hamsteri käyttää aktiivisesti sen kaikkia aisteja, eikä vain hullunlailla juokse ja kuluta vain fyysistä osuuttaan.

      Poista
  12. Juu, itsellänikin on uros syrkin kohdalla juurikin nuorempana ollut hieman addiktoitunut juoksupyörään, ja sen takia otinkin sitä ain avälillä pois. Nythän vanhus onjo 3.v 2kk, joten juoksupyörän käyttö on paljon vähäisempää vaikka energiaa riittääkin vaikka ja kuinkapaljon, naaras syrkkini kohdalla on taas juoksupyörän käyttö melko vähäistä, ja minäkään tosiaan halua, että hamsteri juoksee pyörässä montatuntia putkeen tekemättä mitään muuta, mutta halusin vain kommenttini kautta mainita, että jokaisella on hyvä olla kaiken varalta juoksupyörä mutten todellakaan halua, että hamsteri vain juoksee juoksupyörässä sen minkä kerkiää, pidän myös hamstereitani vapaana paljon joka ilta (tietenkin eri aikaan) ja veden tarpeesta pidän huolen, kun vanha syrkkinikin on melko kova juomaan, joten jos sait sellaisen käsityksen kommentistani, että annan hamsterini juosta juoksupyörässä montatuntia, niin en todellakaan tee niin vaan pidän huolen, että hamstereillani on paljon virikkeitä, järjestys muuttuu, hamsterit juoksevat vapaana, ja häkit ovat tarpeeksi isoja, sekä purukerros on tarpeeksi korkea kaivamiseen,ja ruoat ripottelen ehdottomasti purujen sekaan, mutta hamstereillani on myös juoksupyörät käytössä läpi niiden eliniän, toki liiasta käytöksestä otan sen pois joksikin aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No silloinhan tässä ihan alun alkajaakin ollaan oltu suurinpiirtein samoilla mielipidelinjoilla :D

      Poista
  13. Kiva häkki on muuten Martilla, varmasti viihtyy hyvin tuolla kun teit sen laajennuksenkin!

    VastaaPoista
  14. Itellä hamsu nimeltä viima sen terrassa on kyl juoksupyörä mut se ei käytä sitä melkein koskaan. Se mielummin kaivelee tunneleita noin 20cm purukerroksessa!!

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.