Sivut

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kuvia colliesta

Tarkoituksena olisi huomenna väsätä vähän parempaa postausta mikäli aikaa vain riittää. En edes tiedä kuinka moni oikeasti näistä kuvapostauksista ilahtuu.. Itseäni kun ne eivät ainakaan kovasti sykähdytä. Nyt oli tilanne kuitenkin se, että kansiossani lojui nämä julkaisemattomat koirakuvat, enkä tiedä mihin muuhunkaan postaukseen olisin saanut ne tungettua ellen tällaiseen. Muutama aihepostauskin on tekeillä, mutta kumpaakaan niistä en tälle päivälle kerinnyt viimeistelemään, sillä tänään oltiin jälleen kisaamassa marleyn kanssa Vantaalla keskivaikeassa mutkassa, se veikin suuremman osan päivästä kuin olin ajatellu, koska kotiinpalumatka kulki muutaman mutkan kautta. Huomenna alkaa kuukauden työharjoittelujaksoni eläinkaupassa. Toivottavasti saan sieltä lisää inspiraatiota uudellaisiin ja erilaisempiin postauksiin! Muutama idea onkin pyörinyt jo mielessä.. Pupujenkin ja Marleyn kisakuulumisia saatte myös lueskella myöhemmin ensiviikolla, mutta nyt niihin kuviin.. 

Kuvissa poseeraa kaverini pitkäkarvainen collie, sunny. Phoittelut myös siitä, ettei kuvia olla käsitelty.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.