sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

HUOMIO! OLEMME UUDISTUNEET!

Olen varmaan jo yli vuodenpäivät hautonut muokkaavani blogin täysin uuteen uskoon. Enkä puhu nyt vain ulkoasu muutoksesta, vaan blogin uudistamisesta nimestä lähtien. Tein kymmeniä, aivan liian useita ulkoasuja, mutta mikään niistä ei lopuksi miellyttänyt silmääni tarpeeksi. Mietin blogin nimeäkin enemmän kuin pitkään. Sen keksiminen oli erittäin vaikeaa. Omaperäisen ja hyvin sointuvan nimen löytäminen on raastavaa puuhaa, kaikki aloittelevat bloggaajat tietävät sen varmasti. Elämää kanien kanssa nimi ei ole koskaan ollut hyvä, inhosin sitä alusta lähtien. Varmasti nyt kaikki miettivät miten sitten päädyinkin sen nimen valitsemaan. Niin.. Miten? 

Uudistuksen halusin viimeistään silloin, kun siskoni kanssa hain perheenlisäyksenä meille syyrialaisen hamsterin. Siitä en ole aikaisemmin täälä edes maininnut, sillä  se tuntui kuuluvan vähän aihepiirin ulkopuolelle.. Mutta reaalisestisesti ajattelin, että kahden kanin elämästä kertominen käy ennen pitkään kuitenki puuduttavaksi, sellaiseksi se oli vähän mennyt, myös lukijoille.  Varsinkin ilman lahjakkaan kirjoittajan taitoja on hankala keksiä välillä edes uudesta asiasta mitään "uutta" sanottavaa, jos tiedätte mitä tarkoitan. 

Minkä nimen antaisin siis blogille, joka tulee käsittelemään eläinaiheita ja tulevaisuudessa toivottavasti monien lajien ja omistajan arkea? Pitkän ja tuskaisen pohdinnan jälkeen päädyin julistamaan nimeksi elämäntapana eläimet. Saman nimen olin vaihtanut jo muunmuassa instagramiin nähdäkseni tottuisinko siihen laisinkaan. Nimi ei nyt ehkä ole kaikista hienoin, helpoin, tarttuvin ja kaunein, mutta se kelpaa meille hyvin, sillä se pitää sisällään juuri sen mitä haluankin, eikä yhtään enempää tai vähempää. 

Kun nimi oli virallisesti päätetty oli ulkoasu muutoksen aika. Tällä kertaa halusin pyytää ammattilaisen apua, jotten joutuisi taas katselemaan omia väli-aikaisia tekeleitäni.. Apua sitten odotettiin viideltä eri ihmiseltä yli 6kk verran, mutta lopulta, vähintään yli kuukauden odottelun jälkeen, iskun toisensa jälkeen vasten kasvojani. "Ei olekkaan aikaa tehdä tätä, sori". Vielä monen viikon venymisen jälkeen. Kyllä, se rupesi syövyttämään ja menetin uskon koko touhuun, joten ei auttanut kuin koittaa väsätä ulkoasua itse ja varmasti tekin tiedätte, etten ole siinä järjin hyvä.. Tämä nyt on siis mitä on, mutta paljon parempi omasta mielestäni kuin edellinen! 

Ne jotka nyt miettivät niin: kyllä tulen kirjoittamaan blogissani paljon  omien eläimieni kuulumisia (eli tällä hetkellä kahden kanin ja hamsterin).  Tämän lisäksi blogissani tulee toivottavasti vierailemaan paljon uusiakin kasvoja! Näin saan ehkä postailtuakin useammin ja monipuolisemmista aiheista.
Olen myös varautunut siihen, että lukijoita lähtee, mutta toivottavasti myös uusia eläinrakkaita löytää joukkoomme :)!

Nähdäänkö ensikerralla? 

9 kommenttia:

  1. Ehei, en ole lähdössä minnekään! :) Nämä uudistukset kuulostavat juurikin hyviltä ja tykkään uudesta nimestä ja ulkoasusta! Youtubesta olen katsellut myös koira- ja hamsterivideoitasi ja ne ovat kivaa vaihtelua :) Odotan innolla uusia postauksia ja videoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Toivotaan, että uudistuksen myötä blogi todellakin saisi sitä elävöitystä ja uusia tuulia!

      Poista
  2. Mäkään en oo mihkään lähdössä! Kaikki eläimet ovat kumminkin lähellä sydäntä, joten mieluusti luen myös muistakin kuin kaneista :)

    VastaaPoista
  3. En minä lähde minnekkään, päinvastoin, on paljon kiehtovampaa kun blogi on uudistunut!

    VastaaPoista
  4. Minnekkään ei lähetä! :) en oo lukija mutta oon lukenu sun blogin kaikki tekstit alusta loppuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no toivotaan, että haamujakin pysyy :D

      Poista
  5. En ole lähdössä minnekkään :) uudistukset kuulostaa kivalta, ja kiva myös kuulla hamsteristasi

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.