maanantai 21. joulukuuta 2015

4,3 kiloa, elämän iloa!

Mulla kävin tänä vuonna vähän hassusti jouluvalmistelujen kanssa. Tein joulusiivouksen selvästikkin liian aikaisin, sillä nyt olen jo ehtinyt sotkea kaiken (ja kanit tietysti oman osuutensa). Enää ei edes huvittaisi siivota, sillä ei tunnu ollenkaan 21. päivältä joulukuuta, ainakaan vielä. Ulkona ei ole lunta ja päänikin on vähän huimaillut päivisin. Saa nähdä millaisiin tunnelmiin päästään loppujenlopuksi tänä vuonna.
Toissapäivänä kuvasin kaneja, enemmän Romeota, joka osaa herkkujen avulla todella kivasti poseerata kameralle. Vasta myöhemmin hoksasin, että olisihan niihin kuviin voinut kehitellä jouluisen taustankin, mutta eeih.. näillä mennään tällä kertaa. Marleyta jännitti olla pöydällä taas sen verran, ettei sen kuvista tullut muita kuin marsun näköisiä kökötys/varovaisia ryömintä otoksia. 







Tänään punnitsin kanit. Mikäli meidän vanhaan ja rasittavaan vaakaan on ollenkaan uskomista, Romeo painoi 2,4 kg. Samoilla linjoilla ollaan siis koko edellinen vuosi kuljettu. Marleylla painoa oli tälläkertaa 1,9 kg. Sen paino on vuoden aikana vaihdellut 1,8- 2, 1 kg välillä. Ei paha. Romeolle olisi kuitenkin hyvä saada turvallisesti lisää massaa. Saattaa kuulostaa ehkä oudolta sielä ruudun takana, mutta täällä näkee kuitenkin, että pieni lisäpaino (esim 2, 8-3 kg) ei olisi pahitteeksi. Nuoruus iässä Romeolla oli painoa jossain vaiheessa jopa 3,5kg tai yli. Se ei ollut sille edes liikaa, eikä tuntunut vyötärössä ollenkaan. Vanhetessa massaa on pudonnut siis paljon, mutta tasaisesti, niinkuin kaneille vanhetessa yleensä saattaakin tapahtua. Mistään nopeasta painonlaskusta ei ole kyse, eli sen puoleen en huolestu. Tuo pudotus on kuitenkin siinä kolmessa vuodessa hiipunut nykyiseen, jossa ollaan pidemmän aikaa mietiskelty ja katseltu vieläkö laskee. Enempää ei ole pudonnut, onneksi. Lihaksista on lähtenyt suurin osa massasta, vaikka saman verran on kanilla liikunnanmahdollisuutta kuin aikaisemmin. Taitaa vain päiväunet viedä voiton! Muttei sekään haittaa, hyvä vaan, että osaa levätä ja rentoutua. 


tiistai 15. joulukuuta 2015

Bambi jäällä


"Sehä makaa kuin bambi jäällä, liukastumisen jälkeen"






















Enää viis kokonaista päivää jäljellä ennen joululomaa. Tarkennettuna: liian lyhyttä lomaa. No ei anneta sen kuitenkaan vielä lannistaa! Kanit ovat eläneet kanssani rauhallisia päiviä toisensa jälkeen. Kaksi päivää sitten vaihdettiin huoneen järjestystä ja nyt nekin saivat "oman huoneensa", vanhasta vaatekomerostani! Kumpikaan ei kyllä kummoisemmin sielä aikaa ole viettänyt, (enemmän kuitenkin kuin minä muunnoin). Kunhan koomailevat keskellä lattiaa. 

Viimeviikon lopusta Romeolla oli taas puolen päivää kestävä suolisto ongelma (karva). Yön aikana poika rupesi kuitenkin syömään pitkän houkutteluni jälkeen ja aamulla apaattisuus oli jälleen tipotiessä, hyvä niin. 

Tälle kuulumispostaukselle ei paljon sisältöä ole kertynyt, mutta muutama suloinen kuva Romeosta löytyy, sillä edellis viikkona harjoittelimme kameralle poseeraamista namien ja naksuttimen kanssa. Hienosti herra suoriutui! Ensin kokeiltiin tassujen pitämistä korokkeen päällä (ja siinä paikallaan kököttämistä) ja sen jälkeen ihan vain pöydällä "ylväänä" istumista. Kivasti sai höpsö letkan viimeisessä kuvassa tuotua omaa persoonallisuuttana esiin! Harmi, että kuvat ovat kovin rakeisia, sillä sitä se sisätiloissa kuvaaminen ilman kunnon valaistusta teettää. 



Luntakin on satanut edes vähän, pitäisi jokin päivä viedä kaneja varmaan kunnolla totuttelemaan tuohon valkoiseen kylmään.

 Lempi kuvasi?

lauantai 5. joulukuuta 2015

"Ahaaa" elämyksiäni kanin omistajana

Tämän postauksen idean sain jälleen kerran junassa, tuijottaessani ulos jo tutuksi tulleita maisemia. Rupesin siinä silloin mietiskelemään, että montakohan heinäpaalia pupuille on vielä jäljellä ja riittäisikö se syksyn tai jopa joulun yli. Noinkin arkisesta asiasta lähti kehittymään idea tähän uuteen postaukseen: Suurimmat "ahaaa" elämykseni kanien omistajana. Tarkoituksena on siis kertoa esimerkkejä asioista, joita en tiennyt/tullut ajatelleeksi ennen omaa lemmikki pupuani, vaikka tietoa kaneista olin kerännyt jo ennen sitä isot kasat muistiin.

1. Se kun huomasin, ettei kyljellä makaava kani ole välttämättä kuollut ja iloloikat ovat todellisia, jopa jokapäiväisiä.

Ennen Romeota olin lukenut siitä, miten kanit saattavat onnellisina kieriä, maata rentoutuneena kyljellään tai hyppiä holtittomalta näyttäviä super hyppyjä täydestä juoksuvauhdista ja joskus jopa paikoiltaan. Muistan kuitenkin vielä elävästi ensimmäisen kerran, kun näin oman pupuni kyljellään. Sen korvat olivat epäluonnollisesti ja silmäkulmasta pilkisteli demonin katse. Nenä ei nuuskinut ilmaa normaalisti ja kani makasi raadon näköisenä, täysin liikkumatta. Säikähdin pahanpäiväisesti (ja vielä monesti sen ensimmäisen kerran jälkeen) kunnes aloin oikeasti tottumaan ajatukseen, että kanit pötköttävät mielellään kyljellään, joskus jopa söpösti. Samaan syssyyn iloloikat. Olin lukenut niistä paljon, olin nähnyt yputubesta loikkavideoita, mutta oman kanin kaurishypyt olivat aina aluksi "paljon hienompia ja oudompia kuin muiden".


Tämä kuva ei ole siitä hetkestä, kun säikähdin. 

2.Tunne, kun tajusin, että kaneja voi naksutinkouluttaa.

Tiesin, että kaneille voi opettaa temppuja. Tiesin, että ne oppisivat jotain, mutta helppoa. En kuitenkaan pitänyt varsinaisena temppuna sitä, että kani pyörähtää ympäri herkun perässä. Niinhän melkein jokainen eläin kykenee tekemään. Saatuani naksuttimen kunnolliseen käyttöön huomasin kuinka oppivaisia ja fiksuja eläimiä ne oikeasti ovat. Enään ei ollut kyse sattumasta tai helpoista tempuista, vaan puput pystyivät lyömään yläfemman tai tulla kutsusta sivulle. Nykypäivänä en pysty edes kuvittelemaan "tyhmiä kaneja", tai sellaisia jotka "eivät opi". 

























3. Se kun ymmärsin hakea heinää maatilalata

Olin tästäkin aiheesta lukenut ja kuullut. Heinän hakeminen maatilalta pienpaaleissa kuulosti paremmalta vaihtoehdolta, kuin kaupan heinä ja niinhän se yleensä onkin. Heinäpaali tuntui kuitenkin olevan sellainen juttu, jonka sai vain suhteilla, esimerkiksi ratsastajat. Vasta viidentenä vuonna tartuin itseäni niskasta kiinni ja aloin selvittämään asiaa. Kävikin sitten niin, että olin ollut aivan väärässä siitä ajatuksesta, että heinää saa vain ne tietyt, onnekkaat, joilla jotain suhteita johonkin suuntaan on. Jo yhden minuutin puhelun jälkeen olimme matkalla heinäostoksille ja kaikki sujui todella helposti, halvasti, ilman suurta vaivaa!

5. Kanit oppivat lukemaan eleitäni, välillä liiankin hyvin. 

Tästä en ollut aikaisemmin missään kuullut tai ainakaan sitä sen kummemmin ajatellut. Nykyään sen selkeäsit sillä välillä se on koitunut hieman jopa haitaksi. Kania on esimerkiksi hankalempi saada kiinni, kun se aavistaa joutuvansa kohta jäämään yksin kotiin. Toisinaan on taas hankala kävellä kompastumatta, ne tietävät kohta olevan agilityn ja herkkujen aika, jonka johdosta molemmat rupeavat käymään innostuneena ylikierroksilla jo ennen harjoitusta. Molemmat ehkä vähän kehnoja esimerkkejä, mutta ne pienimmäit ja osuvimmat eivät vain jää mieleen. Ehkä joku silti ymmärtää miltä tuntuu olla oman jänlnstä kanssa samalla aaltopituudella.  

6. Se kun ymmärsin, ettei isokaan häkki tai ulko-aitauksemme riittänyt. 

Häkki on aina häkki ja huonekkin on aina huone. Itse ymmärsin sen kunnolla vasta viime vuosina. Aikaisemmin meillä oli häkki, suhteellisen iso sellainen. Siitä siirryimme nykyiseen eli "kanihuoneeseen". Puput ovat saaneet minut kuitenkin enemmän ja enemmän sille kannalle, että isokin häkki tai huone ei riitä, sillä kanille on luonnollista vaihtaa maisemaa, liikkua vapaana sekä tutkia ympäristöä fyysisesti, kuin myös tarkkailumielessä. Kani kyllästyy häkissä, vaikka kyse olisikin isosta kompostiaitauksesta virikkeineen, ellei se pääse säännöllisesti juoksemaan. Meillä puput ovat kautta aikojen jaloitelleet päivittäin, mutta niiden jaloittelu aikaa on lisääntynyt entisestään vuosien varella. Ulkoaitauksen näin olevan liian pieni, kun Marley rallitteli sielä päivittän, kaarevasti.


7. Se kun oivalsin, ettei marketeista kannata ostaa herkkuja pupuille

Mitään kovin epäterveellistä, ainakaan isoja määriä en muistaakseni ole syttänyt, mutta porkkana ja vaikka itse kuivattu omena kelpaavat usein vähintäänkin yhtä hyvin kuin kaupan lisä ja-väriaine pommit. Lisäksi porkkanat tulevat paljon halvemmiksikin. Nykyään ostan kaneille harvoin herkkuja tai leluja edes eläinkaupoista. (Leluiksikin kelpaa oksat usein vallan mainiosti). 


8. Kun kuulin, että kaneille on parempia valjasvaihtoehtoja kuin "paita" tai H- valjaat

"paita" malliset valjaat olivat meillä ensimmäisenä käytössä, mutta niistä näki jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen etteivät ne ole kanin päällä läheskään tarpeeksi istuvat saati käytnnölliset. Tuskin monikaan kani niistä edes nauttii päällään. "paidasta" siirryimme H- valjaisiin ja sen jälkeen lapareihin. Hyvät, kestävät, istuvat ja oikean kokoiset lapavaljaat ovat omasta mielestäni parhaat valjaat suurimmalle osalle pitkäkorvista!


Mitäs tykkäsitte tästä postauksesta?  Jos nappasi niin muut kanibloggaajat hoi, idean saa kopioida :)!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukuun toinen

Jo Joulukuun toinen päivä, miten aika riensikin näin nopeasti? Meidän pitkäkorva jengi odottelee joululomaani yhtä innokkaasti kuin minäkin. Voi sitä riemun tunnetta, kun saamme kaikki vain löhötä ja olla! Siihen menee kuitenkin vielä hetki jos toinenkin, joten ei heittäydytä ihan vielä lomafiiliksiin. 

Kiire painaa kuluvien päivien perässä kovaa vauhtia, etenkin koulutyöt. Onneksi sain kovalla aherruksella aikaiseksi tunteen, että minulla on edes hetki aikaa rentoutua ja kirjoitella muunmuassa tänne blogiin, viimeaikaisesta elämästämme. 

Marraskuu oli hiljainen ja pimeä. Räntää satoi. ensilumi tuli ja meni. Onneksi ehdimme hetken aikaa ihastelemaan kanien kanssa ja villillä meinigillä! Romeo vihaa märkää, kylmää ja kosteaa, mutta siitä huolimatta, ehkä ensimmäisen kerran, se oikeasti nautti tuosta virkistäytymispäivästä ensilumen parissa. Iloloikkaa lensi keposasti myös talon nuorukaiselta neidiltä, Marleylta. Sen ainoan lumisen päivän jälkeen olemme taas vaipuneet "koomaan" tänne omaan koloomme. Ulkona on käyty harvoin ja sisälläkin kaneista ja minusta tuntuu pimeä syöneen kaiken ylimääräisen energian, mutta senhän se syksy ja pimeys aina tekeekin, oli vuosi mikä tahansa. 

Viimeviikolla olin koulumme asuntolassa, eli viikon navetalla hommissa. Kaikki sujui sielä paremmin ja rutiininomaisemmin kuin viimeksi, mutta kanit sensijaan eivät pieäneet lähdöstäni. Niin kuin olin aikaisemminkin aavistanut.. Lyhyitä tekstareita ja kuvia kanien voinnista sain puhelimeeni aina silloin tällöin, koska olin sitä ennen poissaoloani vaatinut, kuten aina. Kotiin päästyäni sain kuitenkin kuulla tarkempaa raporttia kanien tempauksista. Yläkerta oli merkkailtu ja papanoitu täyteen, luoksetulokutsua ei kuunneltu kanihuoneeseen asti ja oma huoneeni oli tietysti kuin pommin jäljiltä. Mikään ei kuitenkaan tullut minulle yllätyksenä. Näin on käynyt monesti aikaisemminkin, kun olen lähtenyt yli kolmen päivän matkalle. kanit osoittavat mieltään, kokeilevat rajojaan, ottavat vallan, purkavat eroahdistustaan tai miten sen sitten ikinä kukin haluaakaan ilmaista. Olin kaikestahuolimatta iloinen päästyäni takaisin kotiin, lemmikkieni luo, vaikkei navetassa työskentely sen hullumpaa olekkaan.

Tässä nyt sitten kauhisteltavaksi heilahtaneita ja epäonnistuneita kuvia kaneista ensilumessa! Yritän ensikerralle saada parempia otoksia kasaan. 











Yritä tuosta nyt sitten saada kunnon kuvia... 



 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.