Sivut

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pehmolelu vai seurallinen oma aloitteisesti ?

"Meidän 3 vuotias kani on arka, eikä anna käsitellä. Miten voisin saada siitä käsikesyn ja muutenkin sosiaalisemman?" 

Syitä lemmikkikanin arkuuteen on monia ja jokainen pitkäkorva on tietysti aina yksilö. Saaliseläimenä kanit ovat aina varuillaan, pelkäävät vieraita asioita ja uusia, normaalista poikkeavia kokemuksia. Se ei ole usein toivottu piirre lemmikkipupuissa. Kaikkihan haluaiaisivat sylissä viihtyvän pörröisen "pehmolelun", mutta todellisuudessa tällaisia kaneja ovat vain harva yksilö. "Haluan kanin seurallisemmaksi" ei saa kuitenkaan omasta mielestäni tarkoittaa: "Haluan totuttaa kanini sylikaniksi", sillä siihen kaneja ei mielestäni ole luotu. (Eri asia jos kani jo valmiiksi on poikkeus, joka viihtyy sylissä ja hakeutuu sinne itsenäisesti). 



Normaalin käsittelyn, nostamisen ja esimerkiksi kynsien leikkausta vastaavien tilanteiden tulisi onnistua mutkitta. Siihen jokainen kani tulisi jo poikasesta lähtien opettaa, jottei siitä eläimen kasvaessa muuntuisi sille tai omistajalle liian stressaava tai "mahdotonta" operaatiota. Kani jota totutetaan "käsikesyksi" tavalla jossa kania nostellaan ja kanniskellaan monta kertaa päivässä, voi kyllä opettaa eläimen olemaan sylissä rennommin, ettei se enää jännitä sitä samalla tavalla, vaan luovuttaa pakoyritysten ja ripmuilun suhteen. Pupuille on tietysti paljon mukavempaa olla jännittämättä, mutta sivuseikkana tulee muita asioita, jota monet eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi. Oman kokemukseni mukaan kanit joita nostellaan päivittäin (monia kertoja) alkavat usein suhtautua varaantuneemmin ihmisiin, sillä muistavat päällimmäisenä tilanteet jossa ihminen tulee kurkotellen nostamaan. Kani voi pahimmassa tapauksessa ruveta pelkäämään lähestyvää käyttä, josta seuraa puollustamis/pakenemis refleksejä. tällaiset kanit eivät välttämättä opi/halua hakea huomiota ihmiseltä. Ihmisestä tulee enemmänkin "harmiton saalistaja". On jokaisen oma valinta miltä haluaa näyttää omien kaniensa silmissä. Itse koen parhaaksi päästessäni kanin "ydin perheeseen". näin ihmisten kielellä sanottuna.  Silloin kanit luottavat, rakastavat, kunnioittavat ja jakavat. Näin inhimillistetysti tarinoituna. Siksi en lähtisi käsittelemään arkaa kania päivittäin. Tämä siedätys tapa vain lisää kanin varautuneisuutta  ihmisiä kohtaan, josta kanin saaliseläimenä on todella haastavaa päästä yli. Tuosta päivittäin käsittelystä kani voi kyllä oppia lötköpötköksi sylissä, mutta tuskin tulee luoksesi, kun yrität sitä sohvan alta houkutella.

Lötköpötköiksi syliin kesytettyjä puppeleita tulee usein käsiteltyä enemmän, kuin niitä jotka eivät viihdy sylissä oikein mitenkään. Ainakin itse myönnän, että Marleyta tulee nosteltua ja kannettua tai siirrettyä sylin kautta, jopa kerran päivässä "pois tieltä". Toisin kuin Romeota nostelen harvoin, ehkä kerran kaksi kuukaudessa, sillä tiedän kuinka paljon se sitä vihaa. En  kyllä väitä etteikö Marley vihaisi, mutta rimpuilun, eli tavan jolla se näyttäisi sen, on hän jo luovuttanut. Marleyn nosteleminen turhaan ei ehkä meidän tapauksessamme ole kovin järkevää, sillä tämä jänö on aina ollut varauksellinen lähestyvää kättä kohtaan, eikä sillä ole luottamusta siihen, että sitä oikeasti vain silitettäisiin. Silittämistilanteistakaan se ei osaa heti, vain vasta hetken päästä nauttia. Huomaan Marleyn varauksellisuuden esimerkiksi siitä kun se nousee ylös mukavasta "jalat sivulla" pötköttely asennostaan, jos käteni lähestyy sitä kohti (varsinkin ylhäältä päin). Nykyään Marley tekee tällaisia näkyviä varauksellisuuden merkkejä huomattavasti vähemmän, sillä se alkaa päivä päivältä luottamaan meihin eritavalla enemmän kuin aikaisemmin! :) 

Kaikki jotka omistavat siis aikuisen aran kanin, suosittelen miettimään ja tasapainottelemaan kuinka paljon haluaa kania käsitellä. Suuri käsittely määrä voi tehdä kanista todella käsikesyn, mutta se voi tuoda kaniin varauksellisuutta, jota on myöhemmin todella hankala kitkeä pois. Jos kania ei käsitellä taas ollenkaan siitä voi seurata tuskaisia ja stressaavia operaatioita molemmille. Haastetta saattaa tuoda myöskin se, että pitää ajatella yksilökohtaisesti. Suurin osa pitää erityyppisistä kaneista, joten toimia kannattaa niin kuin itse parhaaksi näkee. Silloin saa yleensä kaivettua kanista edes jonkinverran sen tyypistä luonnetta esille mikä itseään miellyttää. Panostakaa hyviin luonnepiirteisiin mitä kanilta jo ennestään löytyy ja vahvistakaa niitä. Älkää keskittykö liikaa vikoihin ja niiden kitkemiseen! :)



























7 kommenttia:

  1. Mä oon käsitellyt Raimoa siitä lähtien kun se tuli, oikeastaan päivittäin. Hyvin se tulee luokse heti kun huomaa mut ja yrittää päästä syliin. Yhtään yhtä sosiaalista pupua en ole nähnyt! :D Samoin jos se on makaamassa antaa pupu silittää ja nauttii silityksistä. Edesmennyt kanini pyry onkin kyllä ihan oma asiansa koska se oli niin lötköpötkö ja ihmisläheinen kuin olla ja voi (saattaa johtua myös siitä että ei omistanut kanikaveria). Pepistä ja Pipsasta olen myös huomannut että kun muutama vuosi sitten aloitin niidenkin lähes päivittäisen käsittelyn on pupuista tullut paljon sosiaalisempia ja reippaampia eivätkä heti säikähdä kun joku tulee huoneeseen - päinvastoin tähystelet ja tahtovat syliin.

    Joo tulipa pitkä stoori... Mut siis hyvä postaus ja varmasti joillain pupuilla tuo pitääkin paikkansa, itse en vaan yhtään sellaista kania omista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. En varmana osannut olla niin selkeä kuin oli tarkoitus, mutta puhuin tekstissä lähinä niistä kaneista jotka ovat olleet arkoja ja vanhempia tullessaan uuteen kotiin. Vai ovatko pupunne olleet poikasinakin arkoja tullessaan alkujännityksenkin jälkeen? Yksin elävä kani kiintyy ainakin oman kokemukseni mukaan voimakkaammin ihmiseen kuin lajitovereiden kanssa elävä. Myöskin kasterointi/sterilointi vaikuttaa. Varsinkin keväisin nuoret kasteroimattomat urokset eivät juuri mistään kavahda tai ihmisistä vieraannu, kun paritteluinto on niin kova :D Tarkoitin siis esimerkiksi sitä että jos on hankkinut 3vuotiaan rescuekanin joka on todella arka, en kannattaisi että sitä lähdetään käsittelemään päivittäin ja muita tuollaisia asioita siinä ohessa. Kiitos kommentistasi! Oli kiva lukea teidän kanien luonteen pääpiirteitä :)

      Poista
    2. Peppi on ainakin ollut ennen käsittelyn aloittamista arka ja säikky pupu ja Pipsa mennyt siinä mukana. Juu taisin ymmärtää postauksen osittain väärin, joten tuo oli hyvä tarkennus :)

      Poista
  2. Meillä kääpiöluppa on ollut todella lötköpötkö jo meille saapumisesta saakka, kun taas leijonaharjas/leijonaluppa risteytys on meille tulosta saakka ollut hieman varauksellinen. Päivittäin kuitenkin varauksellisuus kaikkoaa ja nykyään silittely ja syliin nosto on ok. ( molemmat puput tullut luovutusikäisinä)

    Todella hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Mukava kuulla, että risteytyksenne suhtautuu nykyään edes vähän paremmin silittelyyn ja nostamiseen.

      Poista
  3. Meidän kanit ei oo mitään sylikaneja.. Ne haluaa olla kahestaan ja joskus saattavat tulla kahtomaan että missä herkkuja :D. Ja mitä on sanottu että pitää olla joku 3m x 3m häkki kaneille.. Meillä on aikas pieni(siis isompi mikä on se pieninkoko) Mutta meidän kanit ei niinku tarttee sellasta isoo koska ei ne kiinnostu yhtää isommasta.. Mutta oon miettiny että miten saan isomman.. Ja parin kk mietinnän jälkeen sain ihan sika hyvän idean.. :) JA meidän kanit ei asu sisällä vaan "tallissa" missä on hiehoja.. Nii ne on yhessä kohassa siellä (ei vasikoitten lähellä) Nii niillä ei oikeen voi olla mitään 3m x 3m häkkiä.

    VastaaPoista
  4. Mulla on venäläisen ja sekatotusen risteytyskanitytyö ja nykyään ei rimpuile kun otan sen syliin. Ja tulee mun luokse, mut sillon kun vasta hommasin sen eli kaks vuotta sitten, se olk tosi arka ja ei ollu tottunu käsittelyyn saatto jopa purra.

    bunnyatmosphere.blogspot.fi
    Saa käydä katsomassa!

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.