Sivut

maanantai 16. marraskuuta 2015

Agility harjoituksia (kiikkulaudan testaulua).

Tällä kertaa luvassa jälleen vähän lyhyempää ja toiminnallisempaa postausta, sillä aikabudjettini on ollut kovin rajallinen jo pidemmän aikaa. Kaiken lisäksi postus tulee vielä muutaman päivän myöhässä, mutta näillä mennään..

Sisällä puuhailemisesta on muodostonut jälleen tapa, kun ulkona ei kosteuden ja etenkin pimeyden takia tule enää viihdyttyä yhtä hyvin. Viime viikolla harrastelimme jälleen agilityä, sillä halusin päästä testaamaan uutta kiikkulautaa, jonka rakensin kaneille jokunen aika sitten. Kiikun rakentaminen oli yllättävän helppoa (laatutyövälineillä). Rakentamista hauskempaa oli kuitenkin lopputuloksen testaileminen ja kanien ilon ja tekemisen meiningin näkeminen! Ensimmäisenä vuoroon pääsi Romeo, koska hän on luonteeltaan rohkeampi ja kokeneempi harrastaja. Ajattelin, että Romeo uskaltaisi muutaman kokeilun jälkeen menemän laudan herkun avulla muttei siihen edes niitä tarvittu. Ennenkuin ehdin edes herkuilla houkuttelemaan Kluppa poika tallusteli laudalla nimittäin oma-aloitteisesti jo muutamaan kertaan. Herkun kanssa se sujui sitten tietysti vielä nopeammin ja paremmin. Itse rataa kokeillessamme tuli hieman haasteita vastaan, kun vauhti meinasi viedä maltilta voiton. Välillä pupu loikki laudan keskeltä tai lopusta pois jolloin yritin näyttää herkun kanssa, että sen loppunasti käveleminen on palkitsevampaa ja parempi tapa, kuin häseltäminen! 

Marleyn kanssa ei sujunut ihan yhtä hyvin, sillä neiti pelkäsi kovasti keinusta lähtevää, pientäkin äänen narahdusta.  Tulin sitten hyvin nopeasti siihen tulokseen, että tämän harrastuksen tulee olla vain hauskaa, eikä ollenkaan pelottavaa! Marleyn ei siis tarvitse ollenkaan kiikkuilla, ainakaan ennen ääneen tottumista. Teimme kuitenkin harjoituksia jotka rohkaisivat kania ylittämään itseään. Marley pääsi kokeilemaan lautaa ilman kiikkua ja ääntä, jolloin kaikki alku kankeuden ja jännityksen jälkeen sujui todella kivasti! :) 


Mitäs mieltä olette meidän kiikkulaudastamme ja super suloisista agilitykaneista ?






keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pehmolelu vai seurallinen oma aloitteisesti ?

"Meidän 3 vuotias kani on arka, eikä anna käsitellä. Miten voisin saada siitä käsikesyn ja muutenkin sosiaalisemman?" 

Syitä lemmikkikanin arkuuteen on monia ja jokainen pitkäkorva on tietysti aina yksilö. Saaliseläimenä kanit ovat aina varuillaan, pelkäävät vieraita asioita ja uusia, normaalista poikkeavia kokemuksia. Se ei ole usein toivottu piirre lemmikkipupuissa. Kaikkihan haluaiaisivat sylissä viihtyvän pörröisen "pehmolelun", mutta todellisuudessa tällaisia kaneja ovat vain harva yksilö. "Haluan kanin seurallisemmaksi" ei saa kuitenkaan omasta mielestäni tarkoittaa: "Haluan totuttaa kanini sylikaniksi", sillä siihen kaneja ei mielestäni ole luotu. (Eri asia jos kani jo valmiiksi on poikkeus, joka viihtyy sylissä ja hakeutuu sinne itsenäisesti). 



Normaalin käsittelyn, nostamisen ja esimerkiksi kynsien leikkausta vastaavien tilanteiden tulisi onnistua mutkitta. Siihen jokainen kani tulisi jo poikasesta lähtien opettaa, jottei siitä eläimen kasvaessa muuntuisi sille tai omistajalle liian stressaava tai "mahdotonta" operaatiota. Kani jota totutetaan "käsikesyksi" tavalla jossa kania nostellaan ja kanniskellaan monta kertaa päivässä, voi kyllä opettaa eläimen olemaan sylissä rennommin, ettei se enää jännitä sitä samalla tavalla, vaan luovuttaa pakoyritysten ja ripmuilun suhteen. Pupuille on tietysti paljon mukavempaa olla jännittämättä, mutta sivuseikkana tulee muita asioita, jota monet eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi. Oman kokemukseni mukaan kanit joita nostellaan päivittäin (monia kertoja) alkavat usein suhtautua varaantuneemmin ihmisiin, sillä muistavat päällimmäisenä tilanteet jossa ihminen tulee kurkotellen nostamaan. Kani voi pahimmassa tapauksessa ruveta pelkäämään lähestyvää käyttä, josta seuraa puollustamis/pakenemis refleksejä. tällaiset kanit eivät välttämättä opi/halua hakea huomiota ihmiseltä. Ihmisestä tulee enemmänkin "harmiton saalistaja". On jokaisen oma valinta miltä haluaa näyttää omien kaniensa silmissä. Itse koen parhaaksi päästessäni kanin "ydin perheeseen". näin ihmisten kielellä sanottuna.  Silloin kanit luottavat, rakastavat, kunnioittavat ja jakavat. Näin inhimillistetysti tarinoituna. Siksi en lähtisi käsittelemään arkaa kania päivittäin. Tämä siedätys tapa vain lisää kanin varautuneisuutta  ihmisiä kohtaan, josta kanin saaliseläimenä on todella haastavaa päästä yli. Tuosta päivittäin käsittelystä kani voi kyllä oppia lötköpötköksi sylissä, mutta tuskin tulee luoksesi, kun yrität sitä sohvan alta houkutella.

Lötköpötköiksi syliin kesytettyjä puppeleita tulee usein käsiteltyä enemmän, kuin niitä jotka eivät viihdy sylissä oikein mitenkään. Ainakin itse myönnän, että Marleyta tulee nosteltua ja kannettua tai siirrettyä sylin kautta, jopa kerran päivässä "pois tieltä". Toisin kuin Romeota nostelen harvoin, ehkä kerran kaksi kuukaudessa, sillä tiedän kuinka paljon se sitä vihaa. En  kyllä väitä etteikö Marley vihaisi, mutta rimpuilun, eli tavan jolla se näyttäisi sen, on hän jo luovuttanut. Marleyn nosteleminen turhaan ei ehkä meidän tapauksessamme ole kovin järkevää, sillä tämä jänö on aina ollut varauksellinen lähestyvää kättä kohtaan, eikä sillä ole luottamusta siihen, että sitä oikeasti vain silitettäisiin. Silittämistilanteistakaan se ei osaa heti, vain vasta hetken päästä nauttia. Huomaan Marleyn varauksellisuuden esimerkiksi siitä kun se nousee ylös mukavasta "jalat sivulla" pötköttely asennostaan, jos käteni lähestyy sitä kohti (varsinkin ylhäältä päin). Nykyään Marley tekee tällaisia näkyviä varauksellisuuden merkkejä huomattavasti vähemmän, sillä se alkaa päivä päivältä luottamaan meihin eritavalla enemmän kuin aikaisemmin! :) 

Kaikki jotka omistavat siis aikuisen aran kanin, suosittelen miettimään ja tasapainottelemaan kuinka paljon haluaa kania käsitellä. Suuri käsittely määrä voi tehdä kanista todella käsikesyn, mutta se voi tuoda kaniin varauksellisuutta, jota on myöhemmin todella hankala kitkeä pois. Jos kania ei käsitellä taas ollenkaan siitä voi seurata tuskaisia ja stressaavia operaatioita molemmille. Haastetta saattaa tuoda myöskin se, että pitää ajatella yksilökohtaisesti. Suurin osa pitää erityyppisistä kaneista, joten toimia kannattaa niin kuin itse parhaaksi näkee. Silloin saa yleensä kaivettua kanista edes jonkinverran sen tyypistä luonnetta esille mikä itseään miellyttää. Panostakaa hyviin luonnepiirteisiin mitä kanilta jo ennestään löytyy ja vahvistakaa niitä. Älkää keskittykö liikaa vikoihin ja niiden kitkemiseen! :)



























keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Puuroista iltaa kaikille

Tiedättekö sen tunteen kun kaneille aijemmin maistunut pelletti ei tunnu enää kelpaavan, vaikkei kyse ole suolistotukoksesta, sairaudesta, tai siitä, että masu olisi täynä heinää tai äidin tuputtamia herkkuja (onneksi terveellisiä) ? Meille käy näin aina silloin tällöin (vaikka jos ihan totta puhutaan niin samakin ruoka maistuu kaneille aina, ellei masu ole täynä tai suolistossa  ole ongelmia). Niin tai näin, kuitenkin on hauska hemmotella kaneja silloin tällöin. Ja tälläkertaa se tapahtui puuro-annoksen merkeissä!
Meidän kanit pitävät kovasti puurosta, jonne on omistajankin helppo sujauttaa "lisäravinteita" (yrttejä, pellavansiemeniä tms.) mikäli kani ei niistä muuten pidä. Puuron tekeminenkin on erittäin simppeliä, eikä se vaadi paljon aikaa. Pellettiseos on hyvää myöskin tiettynlaisille toipilasotilaille.
Puuron tekeminen on yksinkertaista ja yksinkertaisimmillaan siihen tarvitaan vain vettä ja kanin pellettejä, jotka miksataan kiehuvassa vedessä yhteen ja annetaan jäähtyä. Kaikki muu onkin vai plussaa tai miinusta omaan pellettipuuro seokseen.
Tänään kanit maiskuttelivat enemmän kuin hyvissä mielin, minun tekemää mössöä, jonka teko-ohjeet löytyy alapuolella askarrellusta videoklipistäni. Jos joku aikoo videosta ottaa mallia niin kannattaa huomata kuitenkin se, että määrät oli mitoitettu kahdelle perusterveelle pupulle kahden päivän anokseen. (yhden päivän annokseen olisi tullut liian vähän aineksia keittämisen kannalta).



 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.