Sivut

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Paras tapa opettaa kanille luoksetulo.

Minua pyydettiin kuvaamaan aiheesta video tai toteuttamaan blogipostaus.Ajattelin tämän olevan helppo ja hyvä idea lyhykäiseen välipostaukseen, vaikka asiaan syvällisesti perehtyminen ei ehkä kaikkia kiinnostakkaan.

Luoksettulon opettaminen kanille onnistuu samoten kuin koiralle, kissalle tai melkein mille tahansa eläimelle: Opetus (yleensä) toimii niin, että eläin houkutellaan luokse jollakin palkkioksi kelpaavalla asialla ja kun eläin tulee luokse, se palkitaan.

Koiralle luoksetulon opettaminen on huomattavasti helpompaa sillä koirat ovat vahvasti laumassa eläviä saalistajia. Tämä tarkoittaa sitä, ettei pentua usein tarvitse kahdesti houkutella kun se jo juoksee pelottomana paikalle, eikö totta? Kanit ovat kuitenkin varuillaan olevia saaliselämiä jotka eivät usein leimaa ihmistään lähimmäiseksi yhdyskunnan jäseneksi. joten mikä on keino jolla tuo aristeleva saalis saadaan oppimaan luoksettuloon? 

Ennen harhoittelua eläimeltä on ansaittava luottamus. On aivan turha kuvitella että kani kipittäisi kutsusta luokse jos se ei muutenkaan uskalla lähelle tulla. Kun luottamus on ansaittu tarvitaan palkitsemisessa toimiva väline -- yleensä se on ruoka (herkku), joka toimii kaneilla parhaiten. Palkitsemisvälineen lisäksi harjoittelussa voidaan käyttää naksutinta. Naksuttimen omaava kani ymmärtää jutun juonen tällöin varmasti nopeammin! 

Luoksetulokäytöstä voi vahvistaa ja harjoitella useammin kuin temppuja yleensä harjoitellaan. Taitava kouluttaja harjoittelee ja punnitsee samalla itse mitkä ovat omalle lemmikille sopivammat harjoitukset, mihin aikaan ja millä välineillä ja palkinnoilla!

Ihmiset eivät usein tule ajatelleeksi, että kanin luoksettulokäytöstä on hyvä vahvistaa arkielämässä muulloinkin kuin harjoitusten yhteydessä. Jos kani on arka kosketukselle sitä ei kannata heti ensimmäisenä mennä lääppimään, kun se kerrankin omatoimisesti (tai houkuttelulla) ihmistä lähestyy. Silloin kannattaa yrittää muuttaa lähestyminstilanne kanille mahdollisimman mieluisaksi ja kannattavaksi, voit vaikka tehdä seuraavanlaisia harjoituksia: 

1.Kävelet ovelle ja menet lattialle istumaan. Odota että kani tulee luoksesi.  Kun kani saapuu ole hetki rauhassa (koskematta kania) jonka jälkeen avaa ovi ja päästä kani jaloittelemaan uuteen ymäristöön. 

2. Viettäessäsi aikaa kanien kanssa voit pitää kädessäsi namipussia. Kun pupu haistaa herkut ja tulee kaivelemaan taskujasi/herkkupussukkaa, anna sille nami jonka jälkeen siirry uuteen paikkaan. (Älä lähesty kania vaan anna sen lähestyä sinua). 

3. Käy kanien lempi makuupaikan vierelle istumaan/makaamaan. Kun kani saapuu luoksesi koita rapsutella se makaamaan ja rentoutumaan kanssasi. (Usein kanit rentoutuvat helpommin omilla suosikkipaikoillaan, vaikka vieraampi ihminen olisikin lähettyvillä).

Tämän tyyppisten harjoitusten avulla kani oppii että on palkitsevaa lähestyä ihmisiä. Kun kani on varma toiminnastasi, eikä se pelkää kosketustasi tai lähestymistäsi, testaa myös ettei kani pelkää sinua mikäli palkitset sen eri suunnista ja korkeuksista. Kokeile pupulle namin antoa ensin istualtaan ja makuultaan, senjälkeen seisaaltaan. Mikäli kani ei kavahda kurkottelevaa kättä tai sinun lähestymistäsi se on valmis luoksetuloharjoituksiin. Muista kuitenkin, ettei kanin varautuneisuus ihmisiin tule koskaan katoamaan kokonaan (eikä sen saaliseläimeltä pitäisikän). Perus sosiaalisen kanin tulisi siis mielestäni käyttäytä aivan normaalisti, innokkaasti tai jopa välinpitämättömästi.

Aloita harjoittelu kanille mielekkäällä ja houkuttelevalla tavalla. Varaa mukaasi kanin lempiherkkuja ja naksutin. Herkkuina voit myöskin käyttää kanin omia pellettejä, mutta älä vähättele palkkion tärkeyttä. Sillä mitä paremman palkkion kani saa, sitä varmemmin se tulee ensikerralla luoksesi! Valitse jo ennen harjoittelua vihje (kutsusana, jota aijot käyttää). Suosi lyhyitä, selkeitä ja ytimekkäitä ääniä kuten: "ti-tyyy" vihellys (huomioithan, että jotkin kanit saattavat pelätä vihellystä, sillä se voi muistuttaa saaliseläimen rääkäisyä tms), suulla tehty  naksautus, nimen alkukirjaimet tai ihmiselle yksinkertainen (kanille pitkä) "tänne".

1. Valitse rauhallinen paikka (mieluiten kanin oma huone). Pidä kädessäsi herkkuja (josta kani ei vielä siinä vaiheessa tiedä). Käy istumaan/seisomaan noin metrin päähän kanista ja aseta kätesi kutsuvasti kaniin päin. Kun kani tulee luoksesi naksauta naksutinta ja anna sille herkkupala. Kun kani jää mutustelemaan palkkiotaan vaihda paikkaasi, mutta säilytä lyhyt (noin metrin etäysyys kanin ja kurkottelevan kätesi välillä). Kun kani juoksee luoksesi, naksauta ja palkitse se välittömästi namilla.
Toista harjoitus kanista ja palkasta riippuen 5-10 krt. Kani oppii tässä vaiheessa kuinka helppo ja hauska leikki on! (Huom: mikäli näet kanissa vähänkin kyllästymisen merkkejä lopeta toiminta heti. Kani ei saisi harjoituksissa, koskaan kyllästyä ennen sinua, silloin se ei enää koe sitä tarpeeksi mielenkiintoiseksi ja palkitsevaksi. Siksi tauot (esim kymmenenkin toiston välillä ovat tärkeät). Muista myöskin tarjota herkku molemmista käsisätäsi, eri suunnista, seisaaltaan ja istualtaan. Etäisyyttä kaniin voit ottaa aina askel askeleeltaan tuntuman mukaan.

2.Kun kani muutamien harjoituskertonjen (esim parin päivän päästä) osaa leikin paremmin kuin sujuvasti voit lisätä vaikeusastetta ja ottaa kaniin etäisyyttä vieläkin enemmän. Tässä vaiheessa voit lisätä toimintaasi vihjesanan. Jatka harjoituksia samalla tavalla kuin kohdassa 1. mutta sano kanille selkeästi vihjesana juuri ennenkuin se on alkamassa lähestyä sinua.

3. Testaa onko kanisi oppinut. Mene huoneeseesi istumaan ja odota, että kani puuhailee omiaan (mutta ei kuitenkaan ole intensiivisesti keskittynyt esim kaivamiseen, pesemiseen, nukkumiseen tms). Kutsu kania luoksesi vain vihjesanalla. (apuna voit hieman ojentaa kättä kania kohti). Mikäli kani tulee luoksesi voit iloita, että se on ymmärtänyt opettelusta ainakin jonkin osuuden. Siitä on hyvä jatkaa! Jatka harjoittelua siten, että kutsut kania luoksesi vihjesanalla aina kun se ei sitä oleta sitä ja tarjoa sille palkkioksi jotain kanin ykköspuputettavaa. Jos kani ei kuitenkaan tunnu vielä ymmärtävän vihje sanaa jatka harjoittelua kakkoskohdan tyylillä (peräkkäin). muista harjoituksissa eri etäisyydet ja namin syöttö-asennot.

 4.Harjoittele luoksetulemista  haastavemmissa ympäristöissä, mutta jos kani ei tule ensimmäisillä kerroilla älä jää houkuttelemaan sitä. On parempi, että kani tietää saavansa herkkuja vain jos tulee kutsuessa, muuten tarjous vetäytty pois, eikä kani tällöin saa valita tuleeko se nyt vai minuutin päästä kutsuhuudon ja herkkujen luokse.

Vinkit: -Tarjoa kanien ruoka aina samalla tavalla kuin harjoitellessa luoksetuloa: Vihje, ruuan rapina/kolina (toinen vihje), ja palkkio (ruoka lasketaan pupulle, joka tuli kiltisti luokse).

- Jos kani ei tule luoksesi ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa voit käyttää apuna jo vanhaa vihjesanaa (esim. ruokapussin rapinaa, ruokakupin kolinaa hampailla/kielellä naksuttelua tms.). Jos toistat menetelmää, jossa ensin sanot oman vihjesanasi, jonka jälkeen ravistelet ruokapussia (joka herättää kanin juoksemaan luoksesi) se oppii varmasti myös reagoimaan pian ensimmäiseen vihjeeseesi.

-Pidä harjoitukset lyhyinä ja tarjoa kanille sen lempiherkkuja vain harjoitustilanteissa.

Vältä:

- Koskemasta arkaa kania, joka tulee vihdoin luokse.
- liian: nopeaa etenemistä/ haastavaa harjoitteluympäristöä.
-Harjoittelua monen kanin kanssa yhtä-aikaa.
-Turhaa sähläämistä ja puhumista.
-Hidasta palkitsemista.

                        (C) Juulia.W



Missä asiassa sinä haluasit opastusta?                                             Mitä pidit postuksesta?








8 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. voitko tehdä miten leikata kanin kynnet videon tai postauksen?
    hyvä postaus ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän sellainenkin jollain ajalla järjesty ;)

      Poista
  3. Hienot kuvat Roomeosta!:)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä sä olet jo laittanut videon että miten leikata kanin kynnet vai olikohan se sitten vain joku toinen tyyppi jonka videon katoin mutta mun mielestä se olit sä :)

    VastaaPoista
  5. Kanien totutus videon/postauksen kun meille muuttaa ehkä talvella naaras kaninpoikanen ja se pitäs totuttaa sit 4 vuotiaaseen leikattuun uroskaniin.

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.