Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Kuvia puhelimesta

Ensin pahoittelut huonolaatuisista kuvista, sekavasta tekstistä yms. yms. Kun aikaa ei
kirjoittamiselle ole, mutta sormet syyhyävät jakaa tietoa blogin puolelle niin, niin voi valitettavasti käydä joskus, että tekstiä on tavallista hankalempi hahmottaa ja kaikki muukin tuntuu todella alkukantaiselta. Ensin hieman kuvia ja kuvatekstejä, alempana hieman oikeanlaisempaa kuulumistekstiä.






"Sadonkorjuukautemme" on vierähtänyt ohi jo viikkoja sitte. Nyt on aika kuivattaa vielä viimeisimmätkin vihertävät antimet pupuille talveksi!






Hitaasti lämpenevä, mutta hassu Hugo<3 (ystävän koira)



Aina yhtä ihana, pirteä ja suloinen Luna (ystävän koira)!




Koululla on tullut vietettyä aikaa paljon erilaisia hoitotöitä tehtäessä. Tässä kuva kanien terveydenhuoltopäivältä.

"Mä pääsin jokin aika sitten metsäretkelle, mut se olikin aika pelottavaa niin vietin suurimman osan mamman sylissä istuen!




Viimeviikot ovat pyörähtäneet käyntiin. Tehtävää on vieläkin ihan älyttömästi (ja sitä tulee kokoajna lisää) ja aikaakin on niin vähän! Ensin kuitenkin hieman kuulumisia viime kilpailuista, jossa kävimme tunnetustikkin, kenenkäsmuunkaan kuin Marleyn kanssa. Jos sitten missään, niin Puotinharjussa meidän tiimillä tuntuu aina sujuvan! Sielä Ninja on osannut näyttää taitojaan jo monia kertoaja toisensa jälkeen. Viimekilpailuissa Marley hyppi ensimmäisen kierroksen (keskivaikea suora) helposti vain kahdella virheellä. Neiti meni kuitenkin todella nätisti ja hyppäsi ilman korjaustakin radan vaikeimman ja hämäävän esteen, wau! Toisella kerralla kani tsemppasi kuitenkin vielä vähän paremmin ja  pääsimme maaliin vain yhden virhepisteen radalla. (ja juurikin siitä vaikeimmasta, hämäävästähän sekin virhe tuli). Tämä ninja sai siis viimeisen klassin kv suorasta joten seuraavaksi vuorossa olisikin jo vaikealuokka! En voi vieläkään uskoa sitä todeksi, niin oudolta se vain tuntuu! Vuosi sitten en ollut varma selviytyisimmekö edes helpoista luokista. Niin se kani kuitenkin lähti kehittymään kokoajan enemmän ja enemmän. En kuitenkaan tiedä riittääkö ponnua ja keskittymistä enää yhtään vaikeampaan  luokkaan sillä keskivaikea on tuntunut juuri meille sopivalta. Kaipa se selviää vain kokeilemalla.. ehkä seuraavissa putonharjussa järjestettävissä kilpailuissa ?
Videon videoinut Anniina A, kiitos hänelle!


Romeo on viettänyt normaalia koti-elämää sen suuremmitta murheita. Jotain uutta ja kiinnostavaa senkin maailmassa kuitenkin tapahtui viimeviikolla. Vaihtelun (ja monen muun syyn vuoksi) pakkasin kanit matkaani viimeviikolla kouluun. Ideana oli tuoda puput näytille ja antaa niillekkin uutta tutkittavaa ja mielenkiintoa. Tietysti samalla kanien tuli totuteltua uudenlaisiin kokemuksiin ja ihmisryhmiin, ihan jokainen kani ei tällaisissa paikoissa pääse käymään (ja hyväkin niin).Kaikki sujui odotettua paljon paremmin! Romeo tuli tutkimaan maailmaa heti kun kuljetuslaatikon teeäksinen luukun ovi aukesi. Omalla elämyksellään ja rohkealla luonteellaan se hurmasi monia ympärillään olevia ihmisiä. Marley oli selvästi varautuneempi mutta lopulta sekin (n. Puolentunnin odottelun jälkeen) uskaltautui ulos täysin erilaiseen maailmaan
Oppituntien aikana kanit saivat olla pulpetilla/ikkunalaudallani sillä luokassa vieraili myöskin balgianpaimenkoira.(Josta minä en tosin matkalla kouluun vielä tiennyt..) Koira oli tosin tottunut kaneihin ja erittäin hyvin koulutettu, eikä se häirinnyt meitä nuuskimisellakaan yhtä kertaa enempää. Silloinkin Marley meni boksiinsa heti piiloon, mutta Romeo poika tassuttelikin suoraan koiran kuonon luo yhtä uteliaana kuin belkkarikin! Taitaa tältä jänöltä itsesuojeluvaistot puuttua kokonaan, hehh.. Sen jälkeen Romeo taas temppuilikin jo herkkujen perässä ja kerjäsi rapsutuksia ja rakkautta!
Välitunneila kanit juoksivat kiltisti  suljetussa luokkatilassa sekä satunnaisesti kävimme myös ulkona ja käytävillä hassuttelemassa, joissa ympärillemme kerääntyikin uteliaita ihmisiä katsomaan. Päivä oli hauska ja kanitkin tuntuivat pitävän vaihtelusta, pitää jokin kerta ottaa tämä päivä uusiksi, kunhan sille löytyy sopiva ajankohta :)
"Mikä olisikaan mukavempaa kuin oma henkilökohtainen hieroja ja hierontapöytä + monia muita palvelijoita7alamaisia"?


Tämän viikon olen ollut navetassa töissä. Päivät venyvät usein koulun kanssa noin 16 tuntisiksi, joten siksi olen joutunut muuttamaan väliaikaisesti (ensiviikon maanantaihin asti) asuntolaan. Kaneja kotona hoitaa äiti, sisko ja muutkin silloin tällöin. Sielä kaikki kuulemani mukaan on sujunut hyvin ja pienen pikaviisiitinkin ehdin onneksi keskiviikkona kotiin tekemään. Silloin tarkoituksellinen lepopaivä ei kyllä sujunut aivna suunnitelmieni mukaan vaan rupesin heti puunaaman kanien tiloja jälleen paremaan kuntoon, seuraavan kerran kun pääsen siivoilemaan kanilaa vasta maanantaina. Lalluttelujen jälkeen jouduin jälleen jättämään nuo maailman suloisimmat karvamussukat kotiin, mutta onneksi hyvään hoitoon.

Navetassa parhaimpia hommia on ollut vasikkojen riimuun totuttaminen ja ehkä niiden kanssa toimiminen, lypsyjä unohtamatta! Viimeviikot ovat olleet hauskoja ja niihin on sisältynyt paljon eläimiä, kuvia näittekin jo ylempää. Palataan sitten taas joskus paremmalla ajalla myöhemmin!














11 kommenttia:

  1. Roomeon kuvat on kyllä aina yhtä ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän osaa kyllä olla niin komeana välillä, kiitoksia!!

      Poista
  2. Söpöjä kuvia tässä postauksessa :3

    VastaaPoista
  3. Ootko tulossa lemmikkimessuille 7-8.11.2015? Kun ite oon menossa kai sunnuntaina (isänpäivänä). Ja haluisin nähdä kani ihmisiä. Ja kun näitä blogeja luen niin mietin vaan :)

    VastaaPoista
  4. En ole vielä täysin varma, mutta yritän toki pitää sen viikonlopun sille varattuna! Nlogissa sitten inffoa. Myöhemmin tulenko ☺️ :)

    VastaaPoista
  5. Miten Marleyn luonne muuttui steriloinnin myötä, vai muuttuiko? :)

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.