Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Kuvia puhelimesta

Ensin pahoittelut huonolaatuisista kuvista, sekavasta tekstistä yms. yms. Kun aikaa ei
kirjoittamiselle ole, mutta sormet syyhyävät jakaa tietoa blogin puolelle niin, niin voi valitettavasti käydä joskus, että tekstiä on tavallista hankalempi hahmottaa ja kaikki muukin tuntuu todella alkukantaiselta. Ensin hieman kuvia ja kuvatekstejä, alempana hieman oikeanlaisempaa kuulumistekstiä.






"Sadonkorjuukautemme" on vierähtänyt ohi jo viikkoja sitte. Nyt on aika kuivattaa vielä viimeisimmätkin vihertävät antimet pupuille talveksi!






Hitaasti lämpenevä, mutta hassu Hugo<3 (ystävän koira)



Aina yhtä ihana, pirteä ja suloinen Luna (ystävän koira)!




Koululla on tullut vietettyä aikaa paljon erilaisia hoitotöitä tehtäessä. Tässä kuva kanien terveydenhuoltopäivältä.

"Mä pääsin jokin aika sitten metsäretkelle, mut se olikin aika pelottavaa niin vietin suurimman osan mamman sylissä istuen!




Viimeviikot ovat pyörähtäneet käyntiin. Tehtävää on vieläkin ihan älyttömästi (ja sitä tulee kokoajna lisää) ja aikaakin on niin vähän! Ensin kuitenkin hieman kuulumisia viime kilpailuista, jossa kävimme tunnetustikkin, kenenkäsmuunkaan kuin Marleyn kanssa. Jos sitten missään, niin Puotinharjussa meidän tiimillä tuntuu aina sujuvan! Sielä Ninja on osannut näyttää taitojaan jo monia kertoaja toisensa jälkeen. Viimekilpailuissa Marley hyppi ensimmäisen kierroksen (keskivaikea suora) helposti vain kahdella virheellä. Neiti meni kuitenkin todella nätisti ja hyppäsi ilman korjaustakin radan vaikeimman ja hämäävän esteen, wau! Toisella kerralla kani tsemppasi kuitenkin vielä vähän paremmin ja  pääsimme maaliin vain yhden virhepisteen radalla. (ja juurikin siitä vaikeimmasta, hämäävästähän sekin virhe tuli). Tämä ninja sai siis viimeisen klassin kv suorasta joten seuraavaksi vuorossa olisikin jo vaikealuokka! En voi vieläkään uskoa sitä todeksi, niin oudolta se vain tuntuu! Vuosi sitten en ollut varma selviytyisimmekö edes helpoista luokista. Niin se kani kuitenkin lähti kehittymään kokoajan enemmän ja enemmän. En kuitenkaan tiedä riittääkö ponnua ja keskittymistä enää yhtään vaikeampaan  luokkaan sillä keskivaikea on tuntunut juuri meille sopivalta. Kaipa se selviää vain kokeilemalla.. ehkä seuraavissa putonharjussa järjestettävissä kilpailuissa ?
Videon videoinut Anniina A, kiitos hänelle!


Romeo on viettänyt normaalia koti-elämää sen suuremmitta murheita. Jotain uutta ja kiinnostavaa senkin maailmassa kuitenkin tapahtui viimeviikolla. Vaihtelun (ja monen muun syyn vuoksi) pakkasin kanit matkaani viimeviikolla kouluun. Ideana oli tuoda puput näytille ja antaa niillekkin uutta tutkittavaa ja mielenkiintoa. Tietysti samalla kanien tuli totuteltua uudenlaisiin kokemuksiin ja ihmisryhmiin, ihan jokainen kani ei tällaisissa paikoissa pääse käymään (ja hyväkin niin).Kaikki sujui odotettua paljon paremmin! Romeo tuli tutkimaan maailmaa heti kun kuljetuslaatikon teeäksinen luukun ovi aukesi. Omalla elämyksellään ja rohkealla luonteellaan se hurmasi monia ympärillään olevia ihmisiä. Marley oli selvästi varautuneempi mutta lopulta sekin (n. Puolentunnin odottelun jälkeen) uskaltautui ulos täysin erilaiseen maailmaan
Oppituntien aikana kanit saivat olla pulpetilla/ikkunalaudallani sillä luokassa vieraili myöskin balgianpaimenkoira.(Josta minä en tosin matkalla kouluun vielä tiennyt..) Koira oli tosin tottunut kaneihin ja erittäin hyvin koulutettu, eikä se häirinnyt meitä nuuskimisellakaan yhtä kertaa enempää. Silloinkin Marley meni boksiinsa heti piiloon, mutta Romeo poika tassuttelikin suoraan koiran kuonon luo yhtä uteliaana kuin belkkarikin! Taitaa tältä jänöltä itsesuojeluvaistot puuttua kokonaan, hehh.. Sen jälkeen Romeo taas temppuilikin jo herkkujen perässä ja kerjäsi rapsutuksia ja rakkautta!
Välitunneila kanit juoksivat kiltisti  suljetussa luokkatilassa sekä satunnaisesti kävimme myös ulkona ja käytävillä hassuttelemassa, joissa ympärillemme kerääntyikin uteliaita ihmisiä katsomaan. Päivä oli hauska ja kanitkin tuntuivat pitävän vaihtelusta, pitää jokin kerta ottaa tämä päivä uusiksi, kunhan sille löytyy sopiva ajankohta :)
"Mikä olisikaan mukavempaa kuin oma henkilökohtainen hieroja ja hierontapöytä + monia muita palvelijoita7alamaisia"?


Tämän viikon olen ollut navetassa töissä. Päivät venyvät usein koulun kanssa noin 16 tuntisiksi, joten siksi olen joutunut muuttamaan väliaikaisesti (ensiviikon maanantaihin asti) asuntolaan. Kaneja kotona hoitaa äiti, sisko ja muutkin silloin tällöin. Sielä kaikki kuulemani mukaan on sujunut hyvin ja pienen pikaviisiitinkin ehdin onneksi keskiviikkona kotiin tekemään. Silloin tarkoituksellinen lepopaivä ei kyllä sujunut aivna suunnitelmieni mukaan vaan rupesin heti puunaaman kanien tiloja jälleen paremaan kuntoon, seuraavan kerran kun pääsen siivoilemaan kanilaa vasta maanantaina. Lalluttelujen jälkeen jouduin jälleen jättämään nuo maailman suloisimmat karvamussukat kotiin, mutta onneksi hyvään hoitoon.

Navetassa parhaimpia hommia on ollut vasikkojen riimuun totuttaminen ja ehkä niiden kanssa toimiminen, lypsyjä unohtamatta! Viimeviikot ovat olleet hauskoja ja niihin on sisältynyt paljon eläimiä, kuvia näittekin jo ylempää. Palataan sitten taas joskus paremmalla ajalla myöhemmin!














perjantai 4. syyskuuta 2015

"kallisko"!? No mikä sitten on hyvä hinta?

Oletteko koskaan kiinnittäneet huomiota kanien myyntihintoihin? Mitä mieltä olette niistä? Ovatkoo ne mielestänne kalliita, sopivia vaiko liian halpoja? Tietystihän se riippuus myös siitä miltä kantilta asiaa katsoo ja kuinka pitkälle sitä ajattelee. En ole itse kanien kasvattaja. Minulla ei siis ole kokemusta "kani bisneksestä". En ole koskaan joutunut edes myymän kania (onneksi), mutta jos myisin minkä asettaisin sille hinaksi? Mikä kanin arvo on rahassa ja miksi? Kaikki varmasti ymmärtävät, että itselleen rakkaita henkilöitä, esineitä, kokemuksia jne. ei aina voi mitata rahassa, vaan silti niin tehdään (ja joudutaan tekemään) esimerkiksi kanien kohdalla. Oletteko miettineet miksi koirat ovat kalliimpia kuin kanit? Koko ei tässä asiassa ratkaise vaan oikeasti kysehän on siitä, että koira on lemmikkinä arvostetunpi, sitähän pidetään ihmisen parhaana ystävänä. Entäs sitten kilpikonnat, jotka ovat hintaluokassaan kaneja ylempänä, vaikka ne eivät lemmikkeinä ole yhtä suosittuja kuin kanit. Kenties syynä tähän ei ole se etteikö kilpikonnia haluttaisi myydä vain osaaviin koteihin vaan se, että niiden kuljettaminen laittomasti maahan(Vaikka kaikki eläinkauppojen konnat eivät tietenkään ole salakuljetettuja), kasvatus, hoito jne. maksaa maltaita. 


Olen kuullut lukuisia tarinoita hankkijoista, jotka vetäytyvät lemmikkiä(etenkin kania) ostaessa vedoten liian pitkään välimatkaan tai muihin, mielestäni älyttömiin syihin. Kyllähän julkinen liikenne kulkee, jos autoa ei omista ja useimmat kasvattajtkin kiertävät näyttelyissä tai muissa kanimaisissa tapahtumissa niin, että kyyti saataisiin yleensä aina järkevästi sovittua. Vaikka sitten niin, että kasvattaja tai miksei kaverikin toimisi kuskina, bensamaksua vastaan. Tällaiset ihmiset, jotka luopuvat varaamastaan kanista, matkan tai jonkin muun älyttömän syyn takia eivät selvästikkään ole oikeasti kiinnostuneita ja valmiita sitoutumaan. Tällaiset ihmiset tavoittelevat usein vain helppoa ja söpöä lemmikkiä, ehkäpä jopa omille lapsilleen leikkikaveriksi. Jos pelkästä välimatkasta koituu joillekkin jo este josta seuraa varauksen peruminen, niin en keksi syytä miksei näin kävisi myös "kalliilla" myytävän kanin kohdalla. Ehkäpä ideana oli aluksi hankkia pupu tietyltä kasvattajalta (Koska sielä niitä myydään halvemmalla kuin eläinkaupassa), mutta lopulta kani ostetaankin aivan sattumanvaraiselta kasvattajalta tai eläinkaupasta vaan, jotta ihminen pääsisi helpolla ja halvalla

Myönnän eksyneeni aiheesta, joka koski siis kanien myyntihintaa. Minun mielestäni kanien hinta eläinkaupoissa sekä kasvattajilla on aivan liian pieni. Varsinkin vanhemmat jotka hankkivat lapselle lemmikkiä, ostavat mielusti mahdollisimman halvan ja helpon sellaisen, koska monet ihmiset uskovat hinnan olevan suhteessa eläimen elinikään, hoitoon ja kuukausittaisiin kuluihin, 
Silloin se oli vielä vauva :3
Olen hyvin varma siitä, että jos kanit maksaisivat eläinkaupoissa 250-300€ kappaleeltaan niin monet vanhemmat miettisivät vähintään kaksi kertaa tarkemmin ennen hankintaa, joka johtaisi siihen, että kaneja olisi vähemmän väärinymmärretyissä perheissä, löytöeläintaloissa, sitikaneina tai kiertolisina. Mutta sehän ei olisi kannattavaa eläinkaupoille, eihän? Niiden tarkoitus on myydä rahantakia kaneja niin paljon, kuin ihmiset niitä koteihinsa vain tunkevat. Siksi hinta eläinkaupassa onkin usein "kallis" muttei liian kallis. 

Sitten kasvattajiin: Mielestäni etenkin he voisivat nostaa kanien myyntihintaa, sillä eläinkauppoihin harva tuskin pystyy vaikuttamaan. Tällätavoin monet turhat "pupusta haaveilevat kyselijät" jättäisivät varmasti kyselyt kyselemättä, ennen kuin ovat miettineet asiaa tarkemmin. väkisin pistää miettimään ovatko kaikki ihmiset nykyään niin massan mukana kulkevia, etteivät kasvattajatkaan uskalla rikkoa "normaalia" hintarajaa, koska muut voisivat sitä vähän "paheksuakkin"? Vai pelkäävätkö kasvattajat, hintarajan nostaminen saisi liian monen kasvatin jäämään kotiin? Mutta sehän ei ainakaan minusta kuulosta useimpien kasvattajien "iskulauseelta" jossa väitetään, että kaneja myydään "vain hyviin koteihin". Miettikäähän nyt tekin: Kasvattaja, joka myy kaneja vain hyviin koteihin, ei uskalla myydä kaneja kalliimmalla, kuin muut sillä hän pelkää, että se aiheuttaisi monien kasvattien kotiin jäämisen, mutta eikö se vain olisi hyvä asia? Sillä jos kanit kerta hintansa takia jäisivät käteen niin eihän se silloin tarkoita, että ostaja (joka olisi ostanut kanit halvemmalla) on niistä oikeasti kiinnostunut, vai ettekö ole samaa mieltä? 

En halua kuitenkaan paheksua kasvattajien määrittelemiä hintoja, vaan enemmänkin eläinkauppoja, joiden hintojen pitäisi mielestäni nousta, lähinä sen takia ettei kaneja aivan mihin tahansa koteihin menisi. Ja tietysti ymmärrän, että jos kanit olisivat kasvattajilta ostaessa huomattavasti kalliimpia (tai samanhintaisia kuin eläinkaupassa) niin aika moni aloitteleva perhe joka haluaa päästä helpolla, menisi ostamana sen kanin sieltä eläinkaupasta, hinnan vuoksi, mutta tällöin kasvattajille jäisi todennäköisemmin vain oikeasti perehtyneitä ja kiinnostuneita ostajia, joka hyödyttäisi varmasti oikeiden kotien etsinnässä. 

Joku ehdotti minulle myös sellaista epidemiaa, että tuon ylemmän kappaleen seurauksena, kasvattajia pidettäisiin tehtailijoina, jotka teettäisivät poikueita vain rahan perässä. En kuitenkaan usko että homma kääntyisi siihen, koska kukaan kanikasvattaja tuskin elättää itseään poikueita teettämällä (toisin kuin ehkä jotkut pentutehtailijat), varsinkin kun puput ehtivät melkeinpä syödä kasvattajan saamat rahat ennen poikasten luovutusikää ;)


Mikä on teidän mielestänne kanille sopiva hinta, tai kysytäämpä niinpäin, että ovatko kasvattajien ja eläinkauppojen hinnat teidänmielestänne kelvolliset? Miksi ja miksi eivät Haluatko kuulla lisää mielipidepostuaksia, millaisia? Mitä piditte tästä? :)

Ps: Pahoittelut vähäistä kuvasaldoa tälläkertaa ;(

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Paras tapa opettaa kanille luoksetulo.

Minua pyydettiin kuvaamaan aiheesta video tai toteuttamaan blogipostaus.Ajattelin tämän olevan helppo ja hyvä idea lyhykäiseen välipostaukseen, vaikka asiaan syvällisesti perehtyminen ei ehkä kaikkia kiinnostakkaan.

Luoksettulon opettaminen kanille onnistuu samoten kuin koiralle, kissalle tai melkein mille tahansa eläimelle: Opetus (yleensä) toimii niin, että eläin houkutellaan luokse jollakin palkkioksi kelpaavalla asialla ja kun eläin tulee luokse, se palkitaan.

Koiralle luoksetulon opettaminen on huomattavasti helpompaa sillä koirat ovat vahvasti laumassa eläviä saalistajia. Tämä tarkoittaa sitä, ettei pentua usein tarvitse kahdesti houkutella kun se jo juoksee pelottomana paikalle, eikö totta? Kanit ovat kuitenkin varuillaan olevia saaliselämiä jotka eivät usein leimaa ihmistään lähimmäiseksi yhdyskunnan jäseneksi. joten mikä on keino jolla tuo aristeleva saalis saadaan oppimaan luoksettuloon? 

Ennen harhoittelua eläimeltä on ansaittava luottamus. On aivan turha kuvitella että kani kipittäisi kutsusta luokse jos se ei muutenkaan uskalla lähelle tulla. Kun luottamus on ansaittu tarvitaan palkitsemisessa toimiva väline -- yleensä se on ruoka (herkku), joka toimii kaneilla parhaiten. Palkitsemisvälineen lisäksi harjoittelussa voidaan käyttää naksutinta. Naksuttimen omaava kani ymmärtää jutun juonen tällöin varmasti nopeammin! 

Luoksetulokäytöstä voi vahvistaa ja harjoitella useammin kuin temppuja yleensä harjoitellaan. Taitava kouluttaja harjoittelee ja punnitsee samalla itse mitkä ovat omalle lemmikille sopivammat harjoitukset, mihin aikaan ja millä välineillä ja palkinnoilla!

Ihmiset eivät usein tule ajatelleeksi, että kanin luoksettulokäytöstä on hyvä vahvistaa arkielämässä muulloinkin kuin harjoitusten yhteydessä. Jos kani on arka kosketukselle sitä ei kannata heti ensimmäisenä mennä lääppimään, kun se kerrankin omatoimisesti (tai houkuttelulla) ihmistä lähestyy. Silloin kannattaa yrittää muuttaa lähestyminstilanne kanille mahdollisimman mieluisaksi ja kannattavaksi, voit vaikka tehdä seuraavanlaisia harjoituksia: 

1.Kävelet ovelle ja menet lattialle istumaan. Odota että kani tulee luoksesi.  Kun kani saapuu ole hetki rauhassa (koskematta kania) jonka jälkeen avaa ovi ja päästä kani jaloittelemaan uuteen ymäristöön. 

2. Viettäessäsi aikaa kanien kanssa voit pitää kädessäsi namipussia. Kun pupu haistaa herkut ja tulee kaivelemaan taskujasi/herkkupussukkaa, anna sille nami jonka jälkeen siirry uuteen paikkaan. (Älä lähesty kania vaan anna sen lähestyä sinua). 

3. Käy kanien lempi makuupaikan vierelle istumaan/makaamaan. Kun kani saapuu luoksesi koita rapsutella se makaamaan ja rentoutumaan kanssasi. (Usein kanit rentoutuvat helpommin omilla suosikkipaikoillaan, vaikka vieraampi ihminen olisikin lähettyvillä).

Tämän tyyppisten harjoitusten avulla kani oppii että on palkitsevaa lähestyä ihmisiä. Kun kani on varma toiminnastasi, eikä se pelkää kosketustasi tai lähestymistäsi, testaa myös ettei kani pelkää sinua mikäli palkitset sen eri suunnista ja korkeuksista. Kokeile pupulle namin antoa ensin istualtaan ja makuultaan, senjälkeen seisaaltaan. Mikäli kani ei kavahda kurkottelevaa kättä tai sinun lähestymistäsi se on valmis luoksetuloharjoituksiin. Muista kuitenkin, ettei kanin varautuneisuus ihmisiin tule koskaan katoamaan kokonaan (eikä sen saaliseläimeltä pitäisikän). Perus sosiaalisen kanin tulisi siis mielestäni käyttäytä aivan normaalisti, innokkaasti tai jopa välinpitämättömästi.

Aloita harjoittelu kanille mielekkäällä ja houkuttelevalla tavalla. Varaa mukaasi kanin lempiherkkuja ja naksutin. Herkkuina voit myöskin käyttää kanin omia pellettejä, mutta älä vähättele palkkion tärkeyttä. Sillä mitä paremman palkkion kani saa, sitä varmemmin se tulee ensikerralla luoksesi! Valitse jo ennen harjoittelua vihje (kutsusana, jota aijot käyttää). Suosi lyhyitä, selkeitä ja ytimekkäitä ääniä kuten: "ti-tyyy" vihellys (huomioithan, että jotkin kanit saattavat pelätä vihellystä, sillä se voi muistuttaa saaliseläimen rääkäisyä tms), suulla tehty  naksautus, nimen alkukirjaimet tai ihmiselle yksinkertainen (kanille pitkä) "tänne".

1. Valitse rauhallinen paikka (mieluiten kanin oma huone). Pidä kädessäsi herkkuja (josta kani ei vielä siinä vaiheessa tiedä). Käy istumaan/seisomaan noin metrin päähän kanista ja aseta kätesi kutsuvasti kaniin päin. Kun kani tulee luoksesi naksauta naksutinta ja anna sille herkkupala. Kun kani jää mutustelemaan palkkiotaan vaihda paikkaasi, mutta säilytä lyhyt (noin metrin etäysyys kanin ja kurkottelevan kätesi välillä). Kun kani juoksee luoksesi, naksauta ja palkitse se välittömästi namilla.
Toista harjoitus kanista ja palkasta riippuen 5-10 krt. Kani oppii tässä vaiheessa kuinka helppo ja hauska leikki on! (Huom: mikäli näet kanissa vähänkin kyllästymisen merkkejä lopeta toiminta heti. Kani ei saisi harjoituksissa, koskaan kyllästyä ennen sinua, silloin se ei enää koe sitä tarpeeksi mielenkiintoiseksi ja palkitsevaksi. Siksi tauot (esim kymmenenkin toiston välillä ovat tärkeät). Muista myöskin tarjota herkku molemmista käsisätäsi, eri suunnista, seisaaltaan ja istualtaan. Etäisyyttä kaniin voit ottaa aina askel askeleeltaan tuntuman mukaan.

2.Kun kani muutamien harjoituskertonjen (esim parin päivän päästä) osaa leikin paremmin kuin sujuvasti voit lisätä vaikeusastetta ja ottaa kaniin etäisyyttä vieläkin enemmän. Tässä vaiheessa voit lisätä toimintaasi vihjesanan. Jatka harjoituksia samalla tavalla kuin kohdassa 1. mutta sano kanille selkeästi vihjesana juuri ennenkuin se on alkamassa lähestyä sinua.

3. Testaa onko kanisi oppinut. Mene huoneeseesi istumaan ja odota, että kani puuhailee omiaan (mutta ei kuitenkaan ole intensiivisesti keskittynyt esim kaivamiseen, pesemiseen, nukkumiseen tms). Kutsu kania luoksesi vain vihjesanalla. (apuna voit hieman ojentaa kättä kania kohti). Mikäli kani tulee luoksesi voit iloita, että se on ymmärtänyt opettelusta ainakin jonkin osuuden. Siitä on hyvä jatkaa! Jatka harjoittelua siten, että kutsut kania luoksesi vihjesanalla aina kun se ei sitä oleta sitä ja tarjoa sille palkkioksi jotain kanin ykköspuputettavaa. Jos kani ei kuitenkaan tunnu vielä ymmärtävän vihje sanaa jatka harjoittelua kakkoskohdan tyylillä (peräkkäin). muista harjoituksissa eri etäisyydet ja namin syöttö-asennot.

 4.Harjoittele luoksetulemista  haastavemmissa ympäristöissä, mutta jos kani ei tule ensimmäisillä kerroilla älä jää houkuttelemaan sitä. On parempi, että kani tietää saavansa herkkuja vain jos tulee kutsuessa, muuten tarjous vetäytty pois, eikä kani tällöin saa valita tuleeko se nyt vai minuutin päästä kutsuhuudon ja herkkujen luokse.

Vinkit: -Tarjoa kanien ruoka aina samalla tavalla kuin harjoitellessa luoksetuloa: Vihje, ruuan rapina/kolina (toinen vihje), ja palkkio (ruoka lasketaan pupulle, joka tuli kiltisti luokse).

- Jos kani ei tule luoksesi ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa voit käyttää apuna jo vanhaa vihjesanaa (esim. ruokapussin rapinaa, ruokakupin kolinaa hampailla/kielellä naksuttelua tms.). Jos toistat menetelmää, jossa ensin sanot oman vihjesanasi, jonka jälkeen ravistelet ruokapussia (joka herättää kanin juoksemaan luoksesi) se oppii varmasti myös reagoimaan pian ensimmäiseen vihjeeseesi.

-Pidä harjoitukset lyhyinä ja tarjoa kanille sen lempiherkkuja vain harjoitustilanteissa.

Vältä:

- Koskemasta arkaa kania, joka tulee vihdoin luokse.
- liian: nopeaa etenemistä/ haastavaa harjoitteluympäristöä.
-Harjoittelua monen kanin kanssa yhtä-aikaa.
-Turhaa sähläämistä ja puhumista.
-Hidasta palkitsemista.

                        (C) Juulia.W



Missä asiassa sinä haluasit opastusta?                                             Mitä pidit postuksesta?








 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.