Sivut

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kysymyspostaus!


















Ajattelin pistää tähän väliin kysymyspostauksen, kun en seillaista ole vielä tehnyt! Aihe on monelle jo varmastikkin selkeä ja tuttu. Kysykää siis kommentilla tähän postaukseen asiallisia kysymyksiä (esim minuun, blogiini tai kaniasioihin liittyen) joihin toivotte minun vastaavan.  Aikaa on 6.4.15 asti, jolloin alan kokoamaan vastauksia julkaisua varten. Toki kysymyksiä voi laittaa vielä päivämääränkin jälkeen, mikäli vastauspostaus ei ole vielä valmistunut. Tällöin en kuitenkaan lupaa huomioivani kysymyksiäsi.Huomatkaa vielä se, että en jaa yksityisiksi kokemia tietojani netissä, joten saatan skipata sellaisten yli.



Sitten vaan kyselemään! :)
              










maanantai 23. maaliskuuta 2015

Epäonnistuneet, mutta hauskat

Hirmuisesti on tuntunut tapahtuvan pienessä ajassa. Paljon olisi postailtavaa ja tekisi mielikin julkaista tekstejä, mutta aika ei vain meinaa riittää siihen, ei nyt. Viimeviikolla olin perinteisesti koneella, kuvieni parissa. Selaillessani ja järjestellessäni kuvai uusiin kansioihin törmäsin viimevuotisiin kuviin, joissa kanit olivat terassilla. Siitä muistuikin mieleeni, että tosiaan, kanejahan voi pitää terassilla, kunhan parilla kompparilla rajaa ulospääsymahdollisuudet pois. Ryhdyin tuumasta toimeen, sillä ulkona oli kaunis sää. Mukana oli kamera sekä molemmat puput. Uskokaa tai älkää, mutta terassilla istuskellessa sain jopa kouluhommia setvittyä läpi! Sitten oli kuvaamisen aika. Marley rallitteli TODELLA paljon ja nyt ihan harmittaa, että yritin ottaa kuvia, kun video koosteesta olisi tullut varmasti mielekkäämpi. Romeokin loikki muutamia jättiloikkia, mutta enimmäkseen se istuskeli ja nautiskeli auringosta. Alempana paljon kuvia tuosta keväisestä päivästä, harmi kun ilma muuttui taas räntäsateeksi..

Olemme tässä välissä ehtineet käymään jo kahdessa epävirallisissa estekilpailuissakin, joista en ole ehtinyt kertomaan. Nekin saavat sitten oman postauksen, paremman ajan kanssa. Tänä lauantaina olisi jälleen klaukkalassa epv kilpailut, mutta sinne pääsy ei ole vielä varmaa. Myöskin lemmikkimessut lähestyvät!
Kanien kanssa olemme jälleen hurahtaneet temppujen pariin, siitäkin voisin koota videota blogin puolelle, Jos haluatte?
Viimepostauksessa kerroin myös pääseväni hoitamaan ystäväni koiraa. Koirastakin on kuvia, joita edes joskus haluaisin täällä blogin puolella julkaista..
Niinkuin huomaatte asiaa ja kuvia on paljon,(eikä tuossa edes kaikkea) mutta aikaa vähän. Pyrin postailemaan siis aina tilaisuuden tullen ja katsotaan, miten tämä postailu taas lähtee käyntiin, nyt niihin kuviin:


































Kameran kohteena oli Romeo, mutta mihin ihmeeseesn se katosi? :D




































perjantai 13. maaliskuuta 2015

Meidän karvakasat ulkoilemassa

"Hei mama, eiköhän olla  poseerattu  tarpeeksi, lähettäisiinkö jo sisälle?"


Tänään kanit hyödynsivät jälleen isoa ulko-aitaustaan. Onneksi viimevuonna hoksasin sen ostaa, sillä se todella on ollut jokaisen sentin arvoinen, enkä pysty edes kuvittelemaan millaista oli ennen tuota ihanaa, tilavaa aitausta.
Marley käytti tilan hyvin hyödyksi ja rallitteli kevään ensimmäisiä spurtteja ja iloloikkia. Romeo vuorostaan poseerasi kamern edessä todella nätisti monia hetkiä.
Ihanaa kun on taas perjantai ja pääsee kirjoittelemaan blogia ja postailemaan uusia kuvia. Ensiviikon olen työharjoittelussa sekä hoidan viikonlopun ystäväni koiraa. (koira kuvia saattaa siis esiintyä jälleen täällä). Lisäksi lähden sunnuntaina 15.3. palojoelle epävirallisiin kilpailuihin. Mukaan tulee Marley helppoon ja keskivaikeaan, vähän jännittää mitä siitäkin tulee.. Lisäksi otan Romeon mukaan pomppimaan, sillä innokkuutta sillä riitti ulkona paljonkin. Monet ovat olleet myöskin todella halukkaita näkemään tätä komistusta. Minkäänlaisia odotuksia minulla ei taaskaan ole, eli mennään vaan fiiliksen mukana :). Ps- Myynnissä sivustolla vielä "kaksois-este" myynnissä.







Miksi mulle tulee tästä kuvasta mieleen, nempa etsimässä Dori :`DDD ?



keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Nyt on kevät, tarvitsen unta!

 Kolme asiaa mistä tietää kevätkauden alkaneen: 1. Valoisat päivät 2. Kanit sekoavat ja saavat paljon energiaa 3. Menetät yöunesi.. Nämä kaikki edellä mainitut asiat jotka listasin liittyvät vahvasti toisiinsa. Valonmäärä on lisääntynyt paljon ja melkein kaikki lumet ovat sulaneet pois, ihanaa! Valitettavasti tällä on myös yksi huono seuraamus.. Kanien sekoaminen. Joka kevät kanit saavat saman kevätrumban. Ensinäkin kaneista tulee aivan hypervilkkailta, eikä tekemistä noille meinaa riittää millään. Toiseksi Romeo (ja Marleykin) saavat hormoonit jylläämään joka tarjoittaa käytännössä sitä, että Marley valeraskailee tavallista useammin ja joskus äksyileekin. Romeo taas yrittää villitysti astua Marleyta, joka juoksee pakoon tai vaihtoehtoisesti yllyttää hommaa entisestään. Eikä siinä vielä kaikki. Sen lisäksi, että häkki ja huonekkalut kokeavat kovia, kaiken tämän suurimman häsellyksen ja ympäripyörimisen on tapahduttava kekskellä yötä, tai aivan viimeistään kuuden aikoihin auringon noustessa. Huhhuh, milloinkohan viimeksi nukuin pitkät ja hyvät yöunet? Viimeyökään ei mennyt putkeen, vaikka pääsinkin jo suhteellisen aikaisin nukkumaan, sillä kanit herättivät minut ensimmäisen kerran puoliyhdeltä. En vielä siinävaiheessa jaksanut nousta sängystä, jotein jäin vain makoilemaan puoliueneen ja toivoin hupsujen lopettavan mahdollisimman pian. Kolmen aikoihin heräsin sitten uudestaan ja vielä kerran sen jälkeen viideltä, jolloin kyllästyin koko touhuun ja pistin kanit nukkumaan erilleen. Toisen pupun siirsin häkin yläkertaan ja toisen alakertaan. Ja arvatkaapa huviksenne sainko enää sen jälkeen unta.. No tottakai sain, enhän ole nukkunut piitkään aikaan kunnolla, joten unen saanninkanssa ei ainakaan ole ongelmia, onneksi. Herätyskellon soimiseen ei kyllä ollut aikaa kuin vaivaiset 40 minuuttia, mutta käytin ajan hyödyksi torkahdellen lämpimässä peiton alla.

On tässä keväässä onneksi paljon hyviäkin puolia, joten nostetaanpas vähän niitäkin esille.Tänään vein energiset puput hyppimään ensimmäistä kertaa kunnolla esteitä pihalla (videokooste alhaalla).  Romeokin oli mukana ja hyppi tasaista ja varmaa tahtia, kuten aina. Marleyllä oli virtaa paljon enemmän ja virheitä tulikin monia, mutta suurinosa niistä oli huolimattomia vauhtivirheitä tms. "Helpot" esteet näpsäkkä neiti tiputteli/potki, mutta esimerkiksi femman yli se lensi mallikkaasti melkein jokaisella kerralla puhtaasti, hassu kani. Marleystä huomaa sen kehityksen ja uskon sen pärjäävän kohtalaisesti suorilla radoilla. Mutkat ovatkin neidille aina haastavempia. Olin siis sanomassa, että kanista huomaa kehityksen, mutta omistajan ohjaamisesta ei voi sanoa samaa. Jotenkin tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta tuleekin aina toimittua päinvastaisesti..

Vielä lopuksi ulkoilukuvia aikuisita, höpsöistä. Toivottavasti saan joskus nukuttua.















Kohta olisi taas aika vaihtaa blogin ulko-asu.. Kunhan siihenkin ehtisi orjentoitua.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Klaukkala 28.2.15

Arkea, arkea, olisipa jo seuraava loma! Kotona kaikki on sujunut oikein kivasti. Illat olen viettänyt läksyjen sekä television äärellä. Kanit ovat tietysti olleet touhussa ja temmelyksessä mukana sataprosenttisesti.
Aurinkoakin on alkanut näkymään enemmän, tänään kanit pääsivätkin nauttimaan kunnolla ulkoilmasta piiitkästä aikaa. Aitauksen siirsin lumensulaneelle nurmikko-alueelle. Sillä entinen aitauksen sijainti on vielä ikävän loskan peitossa.
Kanit viihtyivät ulkona hyvin. Marley maisteli hieman turetta ruohoa ja Romeo oli taas aivan hämillään siitä, ettei ympärillä ollut enää lunta vaan vehreää, kosteaa, muttei märkää, ruohoa ihanaa! Saa nähdä tuleeko tästäkin reissusta jälkiseurauksena jokin kevätrumba, jonka orjana pääsen nukkumaan vasta kello kolmelta.... yöllä. Ehkäpä ei, ehkä sen aika ei ole vielä, toivottavasti.

Kävinhän minä klaukkalassakin pet-nyttelyissä 28.2, niinkuin taisin edellisessä postauksessa jo mainitakkin. Marley ei siis ollut esteillä, eikä Romeo mukana, mutta onneksi se ei haitannut menoa. Aluksi ajattelin reissun olevan turha, mutta onneksi aivan niin ei sitten ollutkaan! Aamulla lähdin väsyneenä ja palasin illalla vasta viiden aikoihin kotiin. Onneksi kuitenkin lähdin matkaan ja jälki-ilmoittauduin näytelyihin sillä paikalla tapasin muitakin tuttuja kavereita, kuin vain estekilpailuissa kävijöitä!
Marley oli myöskin päivän totaali yllättäjä ja nappasi itselleen petistä pisteitä yhteensä 94,5 Nämä riittivätkin  luokan voittamiseen ja saimme hienon, pienen, vihertävän ruusukkeen. Tulokset olivat sitä mitä odotinkin,yleiskunto 29/30, häntä 5/5 jne ainoastaan käsiteltävyys pisteitä minun oli katsottava useampaan kertaan ennenkuin uskoin. "Yllätys" oli kuitenkin positiiviseen suntaan. Käsiteltävyydestä pikku Dakota sai pistetä 18,5/20. Hämmästelin tulosta, koska juuri ennen pöydälle pääsyä kani oli villiintynyt ja ärsyyntynyt minuun, eikä olisi jaksanut pysyä sylissä millään paikoillaan. Tuomaripöydällä neiti käyttäytyi kuitenkin mallikkaasti!
Ainoastaan kynnet jäivät häiritsemään, niistä kun karsittiinnn puolipistettä pois, koska niihin oli jäänyt leikkaamisen varaa.  Edellis iltana kun puhelin vielä itsekseni "pitäisikö leikata vielä vähän lyhyemmäksi". -Ja olisihan se sitten kannattanut. No, ensikerralla sitten, jos sellaista tulee :)

Kuvaamiseen ei minulla ollut tuolloin suurta intohimoa, vaikka kameran mukaani pakkasinkin. Sisällä kuvat ovat miltein poikkeuksetta rasittavan rakeisia ja vähän rasittavaakin katseltavaa. Siksipä saatte nähtäväksi näitä tämänpäiväisiä, keväisiä ulkoilukuvia :).
















 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.