Sivut

maanantai 23. helmikuuta 2015

Uusia kasvoja

Mutta keitäs nämä ovat?

Käytyäni Dog-sitter kurssin olen saanut toteuttaa palan unelmaa ja käydä hoitamassa muiden lemmikkejä esimerkiksi omistajien lomamatkan ajan.
Hiihtoloman lopussa yksi kauan odotetuista keikoista tuli ajankohtaiseksi.
Kyse oli siis kahden uros kissan hoidosta omistajien lomamatkan ajan. Käynti sovittiin tunniksi viiden päivän kestävälle ajanjaksolle.
Ensimmäisen hoitopäivän aikana paljastui kissojen upeat persoonalliset luonteet. Molemmat ovat hyvin seurallisia ja leikkisä!

Ystävällisten omistajien luivalla sain kuvata kissoja ja julkaista osan kuvista blogini puolelle. Valaistus asunnossa kuvaamiselle oli aika huono, joten näiltä kuvilta ei tosiaan kannata odottaa liikoja. Ajattelin postauksen tuovan kuitenkin uutta mielenkiintoa, ehkäpä täälläkin liikkuu muutama kissa-ihminen?







Nautiskellen rapsutuksista







10 kommenttia:

  1. Ihana postaus ! Mä oon siis nyt aatellu rueta lenkittää ja hoitaa toistebn koiria (mm äitin työkaverien) ja syksyllä aattelin käydä dogsitter kurssin et ehkä vähä randomimmatki uskaltaa antaa hoivat tällasen naperon käsiin :D!

    VastaaPoista
  2. Varmasti mielenkiintoista päästä hoitamaan erilaisia eläimiä. :) Ihania kuvia ja suloiset kissat!

    VastaaPoista
  3. Minäkin oon käynyt dogsitter kurssin :) Keikkoja en kylläkään ole vielä tehnyt, mutta aion alkaa tekemään nyt..

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! ❤ Mä niin tykkään noista kuvista.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Mitä söpöliinejä nuo kisut. :3 Varmasti oli mukava hoitaa niitä!

    VastaaPoista
  6. Ihania! Tuo mustavalkoinen näyttää ihan naapurin katilta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Käy kurkkaan mun uutta blogia!:) popparipuput.blogspot.fi

      Poista
  7. Kuulostaa toosi kivalta hommalta! Ootko muuten tulossa PetExpoon ?:)

    VastaaPoista
  8. Voisitko tehä diyn miten tehdä tommonen häkki niinku teillä on ku meillä on tällä hetkellä käytössä tehdashäkki (auki kyllä kokoajan että kani pääsee liikkumaan) ja haluisin tilavamman nii kaipaisin kipeesti apua? Kiitos jos vastaat ja kani kiittää myös :)

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.