tiistai 4. marraskuuta 2014

Kuka on Nurinkurin Lempilapsi `Romeo´ ?

Tätä postausta olen koonnut jo muutaman viikon siinä toivossa, että saisin sen vihdoin julkaisukelpoiseksi.. Toivotaan, että se olisi nyt teidänkin silmäänne lukemisen arvoinen. Tai ainakin niille, joita kiinnostaa kuulla `Nurinkuirin Lempilapsen` tarina tarkemmin.

Vuonna 2010 rupesimme siskoni kanssa pohtimaan mikä olisi seuraavana lemmikkinä meille sopiva. Suurin syy uuden lemmikin harkintaan oli se, ettei perheessämme ollut enää gerbiilejä, tai ainoastaan yksi, yksinäinen vanhus Viivi. Vaikka olimme molemmat nuoria osasimme kuitenkin jo aavistaa, ettei Viivin aika kanssamme, kestäisi enää kovin pitkään.
Harkitsimme monia eläimiä ja tutustuimme samalla jokaiseen lajiin hieman tarkemmin. Koiraa tai kissaa emme voisi saada ja siitä ei edes keskusteltaisi. Lisäksi valintaa hankaloitti myös perheen "alergikko" veljemme. Emme siis olleet täysin varmoja mikä eläin ei tuottaisi allergisia oireita. Marsu oli jo alussa vedetty listalta pois, sillä se ei tuntunut kummankaan mielestä oikealta.
Tässä vaiheessa iskoni olisi kovasti halunnut Fretin, mutta sekään ei olisi onnistunut haastellisuutensa vuoksi.  Hiiriä, hamstereita tai muita pienjyrsijöitä emme enää halunneet, sillä isommat ja haliteltavemmat lajit olivat vieneet huomiomme. Uuden perheenjäsenen tulisi olla mahdollisimman seurallinen ja suhteellisen "helppo" hoitoinen, mutta silti toivoisimme sen tuovan persoonallisuutta esiin enemmän, kuin gerbiilit, hamsterit, hiiret yms.
Loppujen lopuksi päädyimme kaniin. Aikaisempaa kokemusta meillä ei ollut, mutta tietoa kyllä. Isäni oli heti hieman epäluuloinen ajatusta kohtaan, sillä hän ei halunnut nähdä tuollaista eläintä pidettävän häkissä vankina (hänellä ei siis tässä vaiheessa ollut tietoa, kaneista lemmikkeinä, muuta kuin häkki-eläimenä). Vanhemmat kuitenkin myöntyivät uuteen perheenjäseneen.
Innoissamme lähdimme keräämään kaneista lisää tietoa ja informaatiota. Samalla selailimme netissä kanien rotuja sekä värejä.
Lopputuloksena oli, että halusimme molemmat luonnonkeltaisen kääpiöluppa, uroksen. Väriä emme olleet vielä lyöneet lukkoon, sillä itseäni kiehtoi kovasti viittakuvioiset yksilöt, mutta sisareni oli enemmän luonnonkeltaisten puolella.
Kun rotu ja värikin oli melkein päätetty lähdimme etsimään kasvattajaa. Pian löysimmekin juuri sopivan oloisen sellaisen joensuusta.
Muutama päivä sen jälkeen teimme vihdoin ilmoituksen, että halusimme hyväluonteisen, luonnonkeltaisen, uroksen. Varauksen jälkeen, kun poikaset tulivat luovutusikään lähdimme yhdessä äitini ja siskoni kanssa joensuuhun Nurinkurin kanilaan hakemaan pientä pupu vauvaa kotiin.

Ihastuin Romeon kasvatti nimeen jo heti kuullessani sen ensimmäistä kertaa. `Nurinkurin Lempilapsi´.
Perille saavuttuamme, Kasvattaja esitteli ystävällisesti meille omaa "tilaansa" ja kaneja. Sitten keskustelimme niitä ja näitä. Tämän jälkeen hän näytti miten kaneilta voidaan leikata kynnet yms.

Kasvattajalta saimme mukaan pussin tuttua ruokaa, tietysti paperit  ja noin 7 sivun mittaiset (?) kanien hoito-ohjeet, sillä olimmehan me ensikertalaisia.

Sitten alkoi pitkä ja jäänityksellinen kotimatka. Autossa tunnelma oli täynä iloa ja jännitystä. Siinä vaiheessa en osannut edes kuvitella, että ne kaikki ilon tunteet vain paranevat päiväpäivältä ja kuukausi kuukaudelta, kun pääsen seuraamaan kanin kasvua kanssamme.


                        Tuollainen pieni rääpäle se oli meille tullessan. Varmaan toinen viikko kotona?

Jo alussa näkyi meidän lahjakkaat "näin koulutat kanisi"
taidot :`D
Ensimmäisinä päivinä annoimme kanin tutustua omaan häkkiinsä ja ympäristöön rauhassa. Emme kiirehtineet silittelemään kania, sillä sisaruksista erottaminen sekä hurjan pitkä automatka yksin, oli ollut pupulle raskas. Samalla halusimme, että kani tulee itse luoksemme hakemaan huomiota jos se sitä haluaa, emmekä "pakottamalla" yrittäneet seurallistaa kania. Eiväthän ihmiset voi päättää milloin kani haluaa olla siliteltävänä.

Romeo ei aluksi luottanut meihin, vaan pysytteli mielellään piilossa sohvan alla. Pojasta kuitenkin huomasi, että se oli sosiaallinen ja ihmisläheinen, sillä viettäessämme kanin kanssa hurjasti aikaa vain makaamalla huoneen lattialla, se uskaltautui hiippailemaan viereemme ja tökkimään kuonolla hieman.
Ensimmäisten viikkojen aikana, aika tuntui lentävän ohitsemme ja jo hyvinkin pian pojalla alkoi murrosikä. Ne olivat myös ensimmäisiä viikkoja, jolloin kani oikeasti uskaltautui luoksemme.
Vaikka jalkojen astumis yritykset ja vähäiset merkkailut olivatkin varsinaisia koetuksia, ei niille voinut muuta kuin nauraa. Minä ja siskoni rakastuimme oitis tähän karvakasaan. Muistan hyvin vielä ne ensimmäiset kerrat, jolloin kani oli niin huomionkipeä, ettei jättänyt siskoani hetkeksikään rauhaan, vaan nuoli hänen kasvonsa putipuhtaaksi moneen moneen kertaan :`).

Murrosikä kävi kuitenkin meille "niin raskaaksi", että veimme pojan, ihan tulevaisuuttakin ajtellen kasteroitavaksi. Koko operaatio sujui hyvin ja kotiin palattuamme tästä aikaisemmasta villivarsasta alkoi kuoriutumaan rauhallinen  ja ihmisläheinen kani ,jota en muilla sanoilla osannut silloin kuvailla.

Päivät, viikot ja lopulta kuukaudet alkoivat kulumaan. Vaikka kani oli meille tullessaan jo melko isohkokoinen, se oli silti kasvanut valtavasti! Sen fiksuuskin alkoi näkymään niin hyvässä, kuin pahassakin..

Kun sain innostuksen opettaa kanille temppuja naksuttimella, se tajusi homman idean todella nopeasti. Romeo siis oppi, ja oppii uusia asioita uskomattoman nopeasti! Vuosien varella olemme oppineet ymmärtämään toisiamme paremmin. Minä tiedän, kun Romeo haluaa jotain, oli se sitten rapsutuksia, ruokaa, alas pöydätltä tms, sillä se ilmaisee sen minulle varsin selvästi. Koska se on oppinut: Kun teen asian x tapahtuu asia y.

Kun kani oli puolitosta-vuotias, surffailin netissä ja näin ensimmäisiä kertoja kaneja esteillä. Voisi siis sanoa, että minun innostukseni lajia kanihyppy kohtaan lähti youtuben kautta. Kotona aloimme harjoittelemaan pieniä esteitä. Vaikka kani oli alunperin hankittu meille toteuttamaan "pelkän lemmikin virkaa", niin kyllä Romeosta huomasi, että sillä oli ponnua ja innostusta korkeampiinkin esteisiin (vaikken toidellakaan mistään eliittiluokista puhu).
Kisoissa aloimme käymään kanin ollessa kaksi vuotias (?), eli aika vanhana. Toisaalta se oli ihan hyvä, sillä kanilla oli nyt paljon enemmän itsevarmuutta ja luottamusta omistajiinsa, kun koskaan aikaisemmin! Uudessa ympäristössä ja hälinässäkin pupu käyttäytyi aina maltillisesti ja rauhallisesti, joka on minusta yksi tärkeä piirre, ihanne kaneissani.

Jo seuraavana vuonna lemmikkimessuilla oli onnistuneemmat kilpailut  meidän osaltamme:

Helpposuoran voittaja :`)
Monen kokeneen kaniharrastajan mielestä, suoritus ei varmastikkaan ole ihmeellinen, mutta meille se oli. Meille se oli jotain suurta ja käsittämätöntä. Ja siksi muistan tämän illan vielä kuin elisen.
Tästä se innostus pikkuhiljaa lähtikin. Tällähetkellä Romeo kilpailee molemissa keskivaikean luokissa, mutta on jäämässä pian "hyppy eläkkeelle".

Vuodet vierivät ja kanista tuli kokoperheen rakastettu lemmikki!

Siskolleni kani on erityisen tärkeä, esimerkiksi stressinlievittäjänä. Aina, kun koulukiireet tai muut asiat painoivat mieltä, Romeo painautui oitis häntävasten lohduttamaan.
Tämä on yksi syy jonka takia on minusta ihanaa, että kanit asuvat sisällä kanssamme eivätkä kanilassa.
Romeon nimi `Lempilapsi´ on sille mielestäni täydellinen, koska se kuvaa kanin luonnetta niin hyvin.



 Matkustimme kesäisin monia kertoja yhdessä mummolaan, Jokaisella pysähdyksellä Romeo haluaa aina olla jonkun sylissä. Turvassa.

Eniten rakastan tässä kanissa sen fiksuutta ja koiramaista luonnetta sekä sitä millaisen siteen ja suhteen olen kanini kanssa onnistunut näiden neljänvuoden aikana luomaa <3.
En muuttaisi mitään sinussa.










   

























Ei pidä vangita vapauden lasta!
Nyt on kerrottu niin paljon hyviä puolia Romeosta, että pakko vihjata, että niin kuin kaikilla, tälläkin kanilla on toki omat paheensa eli ne ns "huonot puolet". Pakko kuitenkin mainita, että tuon ensimmäisen jälkeen en vain enää keksinyt mitään. Tässä nyt kuitenkin tämä:

`Ei käytäydy niin nätisti sylissä´. Tämä on kuitenkin asia johon olisimme voineet vaikuttaa käsittelemällä kania enemmän, kun se oli vielä nuori. Romeo kyllä pysyy sylissä, kun sitä oikein ottein pitää, mutta nostaminen ja laskeutuminen ovat sen mielestä kamalia. Jos kanin taas ottaa "kovin" ottein tukevasti eikä anna sen rimpuilla, se lievästi sanottuna loukkaantuu siitä, mitä kamalaa hänelle on tehty. Muita vikoja en sitten keksinytkään


                                                                           




























Tässä oli Lempilapsen "synnyin" tarina. Toivomme, että tämän taaperon matka jatkuu kanssamme vielä pitkään! 







18 kommenttia:

  1. IHANA postaus! Mut et ikinä arvaa; Minä ja siskoni mietittiin kanssa seuraavaa eläintä, koska tiesimme meidän jo vanhan Viivi nimisen gerbiilin kuolevan kuitenkin pian :DD Miten hauska sattuma :D Meillä oli siis gerbiilit Viivi ja Tipsu :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika ihmeellinen sattuma :)

      Poista
  2. Tänään minun ainoa kanini lähti uuteen kotiin. Olen kyllä varma että se sai hyvän kodin. Kanistani ei tullut niin kovin tärkeä minulle vaikka se kerkes olemaan mulla yli vuoden. Meni hermot siihen kun se jyrsi häkkiä olisin vaikka se sai olla päivisin vapaana ja öisin sillä oli purtavaa. Mutta kyllä siitä hyviä muistoja jäi. Muistan varmaan ikuisesti ne kerrat kun se tuli luokseni kerjäämään silityksiä ja rapsutuksia. Se ei ikinä purrut ketään ja oli muutenkin tosi kiltti. Paitsi sylissä se rimpuili paljon.

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkäsin tosi paljon tästä! :) Romeo kuulostaa aivan ihanalta pupulta <3

    VastaaPoista
  4. Tää oli ihan paras postaus!! Pidin tästä ihan sikana.. Hauska kuulla miten Roomeo tuli teille ja niin edelleen. :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa niin tutulta, hassua, mutta lähes samanlainen tarina on meidän Milalla, hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  6. Teetkö samantapaisen postauksen joskus myös Marleysta?

    VastaaPoista
  7. Saimme leijonanharjaskanin n. 2 vuotta sitten ja se oli silloin 1vuoden ikäinen joten kanimme ei ehtinyt olemaan ja tottumaan meille poikasesta . Kani tulee luoksemme joskus ja laittaa tassut syliin tai selän päälle jos makaan lattialla ja töykkii ystävällisesti jos olen tiellä eikä pure . Miten voisimme saada siitä vielä seuramlisemman kuin nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin monet kysyvät tätä asiaa, mutta vastaukseni on ollut aina miltein sama. Kaninkanssa pitää vain viettää runsaasti aikaa. Ja tehdä senkanssa sille mieluisia asioita, oli se sitten lattialla mokoilua tai temppujen opettelua.

      Poista
  8. Paras postaus ikinä! :D Miten oot muuten saanut koulutettua kanisi wc-siisteiksi? Oon kokeillut kanilleni kaikkia keinoja mutta ei...pissaa sinne tänne, ja kun loikkii tms. eteenpäin niin pissavana tulee perässä.. kani on siis 5v leikattu naaras (kääpiöluppa) ja entisessä kodissaan oli wc-siisti.
    Mitä ihmettä pitää tehdä jotta se oppii? Vai oppiiko enää ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kanit eivät opi, mutta jos kani oikeasti oli toisessa kodissaan wc-siisti niin luulisi sen tajuavan homman myös uudessa kodissaan. Kani saattaa myös merkata reviiriään, koska paikka on sille vieras.

      Poista
  9. tosi kiva ja tunteelline postaus tykkäsin tosi paljon ja ihana nimi oli kasvattaja antanut

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.