Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Vanha perinteinen kuulumispostaus!

Varsinaista taukoa en ole pitänyt, mutta monet ovat varmaan huomanneet hiljaisuuden, joka on vallinnut blogiani tavanomaista pidemmän aikaa. Nyt tulee kuitenkin pitkästä aikaa kuulumispostaus! :)

Ensin haluan kuitenkin kiittää kaikkia teitä valtavasta lukijamäärästä (tällähetkellä tasan 155! + muutama anonyymi). Iso kiitos siis kaikille teille kaikille!

Sitten suunnataan katseet kohti arkisempia asioita. Viimeisimmät postaukset ovat kertoneet enimmkseen Romeosta joten tasapuolisuuden vuoksi ajattelin hieman raottaa teille mitä meidän Dakoalle kuuluu. Pääsääntöisesti mitään erikoista kirjoitettavaa ei ole. Marley on kiltti, vilkas kani, jolle on pakko tarjota paljon aktiviteettia ja virikkeitä, muuten on paikat alta-aikayksikön remonttikunnossa.
Olen aloittanut harjoittelemaan Marleyn kanssa aktiivisesti luoksetuloa vihellyksestä. Aluksi en ollut kovinkaan määrätietoinen opettaja, joten homma meni hieman plörinäksi. Sitten päätin luoda itselleni tarkan suunnitelman miten aion tempun opettaa, niin säästyn itsekkin hämmennyksistä ja tiedän tarkasti mitä käytöstä aion vahvistaa. Suunnitelma todella auttoi ja nykyään Marley juoksee aktiivisesti luokse viheltäessä oikealla tavalla. Joskus tarvitaan käsien heilutusta tai kyykistymien avuksi, niin että kani todella huomaa mitä ajan takaa. Romeolle en ajatellut temppua edes yrittää opettaa, sen matalemman kuulotason takia. Mutta toisaalta, kun Marley juoksee luokseni ei pupun tarvitse kahtakertaa miettiä onko tarjolla herkkuja, ja niinpä molemmat kanit siis tulevat luokse kutsuessa ;)


Loskaa ja räntää.. Ulkona ei tosiaan ole ollut mitään parhaita ilmoja kuvaamiselle tai kanien ulkoilutukselle. Yhtenäpäivänä, kun ensilumi tuli maahan vein kyllä puput ulos sitä hämmästelemään, mutta mukanani oli vain videokamera, joten talvisia kuvia ei tullut. Tuon päivän jälkeen onkin ollut paljolti loskaa maassa, enkä ole viitsinyt pahemmin noita raukkoja kastella. Marleyn voin kyllä hyvissämielin viedä ulos vähän huonommallakin ilmalla sillä se ei siitä juurikaan piittaa, mutta auta armias jos veisin Romeon ulos, kun edessä on pisarakin vettä tai lämpötila on huomattavasti alle nollan. Se ei viihdyy sielä sitten yhtään, vaan yrittää kokoajan kiivetä syliini turvaan. Ja eikös se niin kuitenkin ole, että vanheten kanien vastustuskyky ja ominaisuus säädellä ruumiinläpöä heikkenee? Noh ei se ulkoilukieltoa tarkoita, mutta ei tuota reppanaa voi sinne raahatakkaan.

Suurimman osan ajasta olemme siis köllötelleet sisätiloissa. Ensiviikolla minulla on onneksi hieman helpompi viikko ja kanit saavat siis jälleen enempi aktiviteettia. Kenties, ehkä blogissani vierailee taas erillaisia karvaturreja ;).

Eilen oli huoneeni suursiivouspäivä, mutta vielä on paljon tehtävää. Sillä on taas aika pestä kaikki kanien viltit ja muut pyyhkeet jne. Onneksi siihen hommaan löytyy aina kaksi innokasta apuria.

Vaikka en mitään kuvia ole kerinnyt postaukseen kuvailemaan, niin oli pakko lisätä lämpimiä muistoja kesästä sekä hieman syksystä, tasapainoittamaan tämänhetkistä ankeaa ilmastoa.

































Huomasitte varmaan, että myös blogini ulkoasu on vaihtunut hieman talvisempaan suntaan. Ehkä liian vaalea mielestäni, mutta kelpaa hyvin tämänhetkiseen tilanteeseen.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Lemmikkimessut 2014, myöhässä

Perjantaina lähdin koukkaamaan Katrionan kampista ja suunta sieltä oli tietysti meille yökyläilemään. Katrionalla oli mukanaan Niko, Neva ja Olaf.
Lauantai aamuna lähdimme hyvissä aijoin kohti messukeskusta ja löysimme itsemme paikalle ongelmitta. (joka on ehkä hieman harvinaista minulta, heh).
Lauantaina oli Romeolla ja Marleyllä edessä keskivaikea mutka. Odotkuset eivät olleet korkealla, eivätkä kanit ylittäneet niitä, mutta onneksi eivät alittaneetkaan.
Pikku ninja oli vasta toistakertaa elämässään messuilla ja sen huomasi. Marley oli aluksi todella jumittautunut, eikä hyppimisestä meinannut tulla mitään, paitsi lämmittelyradalla, joka oli suhteellisen syrjässä innokkaalta yleisöltä.
Ensimmäisellä kieroksella Marley hyppäsi vaikeassa kv radassa ainoastaan yhden esteen puhtaasti (vesi-este-kryssettiyhdistelmän). Muutaman esteen päästä jouduin keskeyttämään, sillä aika ei olisi riittänyt maaliin saakka. Radalla Marley yritti kääntyä ympäri ja hypätä syliini turvaan. Toinen kieroos meni jo paremmin, sillä pääsimme maaliin saakka. Virheitä oli varmasti yli kuusi, mutta se ei meitä haittaa, sillä Marley selvästikkin ylitti itsensä.
Romeo oli messuilla poikkeuksellisen villi, etenkin sunnuntaina. Keskivaikeassa suorassa se eteni tiputellen esteitä paljonkin ja sähläten omistajansa kanssa jokasuuntaan. Mahtoi katsojilla olla hauskaa. Yllätyksenä minulle tuli kuitenkin se, ettei Romeo halunnut edes yrittää hypätä XXXX-estettä, kahdesta korjauksesta huolimatta. Sama toistui seuraavalla kieroksella, jonne Romeo onneksi pääsi (arvosteluluokan vaihduttua A-ksi).  Romeokin meni paremman ratansa kai kuudella virheellä, mutta ei sillä niin väliä.
Sunnuntai olikin aivan toisenlainen päivä, sillä kiertelin enemmän kojujenpuolella ja juttelin ihanien ihmisten kanssa, joita olen jo pitkään ikävöiyt. Etenkin Milankanssa oli hauskaa! Sain jopa yrittää opettaa temppuja muiden pupuille, mutta eiväthän ne mitään siinä ajassa hoksanneet :`D.
Sunnuntaina kilpailimme keskivaikeassa mutkassa. Marley oli huomattavasti rauhallisempi, kuin lauantaina ja siksi olen hänestä todella ylpeä, sillä vaikka ensimmäinen ja toinen kieros eivät menneet suinkaan virheettömästi, kani oli silti rauhallinen ja hälinästä huolimatta yritti parhaansa.
Romeolla oli kokopäivän todella hellyyttävä otus. Se tuli boksistaan ulos aina, kun oven avasi ja tarjosi porkkanoita. Lisäksi se oli kiinnostunut ympäristöstään ja temppuili mallikkaasti makupalojen perässä. Radalla se oli innokkaampi, kuin koskaan aikaisemmin. Virheitä tuli, mutta hauskaa oli :).
 Uskomaton loikka!



Haikein mielin joudun kertomaan, että nämä olivat Romeon viimeiset estekilpailut, sillä ensivuonna herra täyttää jo viisi, Hui! Innostusta Romeolla kyllä on vielä esteille ja varmasti hypimme kotkonakin silloin tällöin. Nyt näen kuitenkin parhaaksi, etten stressaa pupua turhilla automatkoilla ja suorituspaineilla, niin se saa toivottavasti elää pitkän ja onnellisen loppuelämän kanssamme. Todella oudoltahan tämä ajatus minustakin tuntuu, mutta näin olen ajatellut tämän menevän jo pitkään.

Kisaamista en lopeta, sillä onhan minulla vielä Marley, ratojen tunnettu tuhoaja :D..
VALITETTAVASTI minulla on video vain tästä yhdestä radasta. Muiden videoiden kanssa tuli ilmeisesti ongelmia..

Marleyn kv mutka

                                     Kuvat Karkki (c)

torstai 20. marraskuuta 2014

Myynnissä pystyeste

Korkeus 50cm, leveys noin 55. Väri punainen. Hinta 18€ + postikulut, ellen saa kuskattua kisoihin. Puomit tulevat mukana.




maanantai 17. marraskuuta 2014

Video Romeon temppuiluista.

Harmittaa, sillä en ole vieläkään saanut kaikkia materiaaleja, jotta voisin julkaista meidän `lemmikkimessut 2014´ postauksen. Sitä odotellessa päätin kuitenkin toteuttaa, jotain piristävää tänne bloginkin puolelle.

Nimittäin, koostevideon Romeon tempuista! Videolla näkyy suurinosa tempuista mitä Romeo on tähän mennessä oppinut. Toivon videon tuovan inspiraatiota muillekkin, jotka ovat innostuineita kanien "kouluttajia".
Muistakaa katsoa HD:na :) 


Seuraavina haasteina on: Vihellyksestä luokse/seuraaminen, neljällä tassulla isonruokakupin tai muun pienen astian sisällä, sekä yksi hankalampi temppu, jonka jätän yllätykseksi.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kuka on Nurinkurin Lempilapsi `Romeo´ ?

Tätä postausta olen koonnut jo muutaman viikon siinä toivossa, että saisin sen vihdoin julkaisukelpoiseksi.. Toivotaan, että se olisi nyt teidänkin silmäänne lukemisen arvoinen. Tai ainakin niille, joita kiinnostaa kuulla `Nurinkuirin Lempilapsen` tarina tarkemmin.

Vuonna 2010 rupesimme siskoni kanssa pohtimaan mikä olisi seuraavana lemmikkinä meille sopiva. Suurin syy uuden lemmikin harkintaan oli se, ettei perheessämme ollut enää gerbiilejä, tai ainoastaan yksi, yksinäinen vanhus Viivi. Vaikka olimme molemmat nuoria osasimme kuitenkin jo aavistaa, ettei Viivin aika kanssamme, kestäisi enää kovin pitkään.
Harkitsimme monia eläimiä ja tutustuimme samalla jokaiseen lajiin hieman tarkemmin. Koiraa tai kissaa emme voisi saada ja siitä ei edes keskusteltaisi. Lisäksi valintaa hankaloitti myös perheen "alergikko" veljemme. Emme siis olleet täysin varmoja mikä eläin ei tuottaisi allergisia oireita. Marsu oli jo alussa vedetty listalta pois, sillä se ei tuntunut kummankaan mielestä oikealta.
Tässä vaiheessa iskoni olisi kovasti halunnut Fretin, mutta sekään ei olisi onnistunut haastellisuutensa vuoksi.  Hiiriä, hamstereita tai muita pienjyrsijöitä emme enää halunneet, sillä isommat ja haliteltavemmat lajit olivat vieneet huomiomme. Uuden perheenjäsenen tulisi olla mahdollisimman seurallinen ja suhteellisen "helppo" hoitoinen, mutta silti toivoisimme sen tuovan persoonallisuutta esiin enemmän, kuin gerbiilit, hamsterit, hiiret yms.
Loppujen lopuksi päädyimme kaniin. Aikaisempaa kokemusta meillä ei ollut, mutta tietoa kyllä. Isäni oli heti hieman epäluuloinen ajatusta kohtaan, sillä hän ei halunnut nähdä tuollaista eläintä pidettävän häkissä vankina (hänellä ei siis tässä vaiheessa ollut tietoa, kaneista lemmikkeinä, muuta kuin häkki-eläimenä). Vanhemmat kuitenkin myöntyivät uuteen perheenjäseneen.
Innoissamme lähdimme keräämään kaneista lisää tietoa ja informaatiota. Samalla selailimme netissä kanien rotuja sekä värejä.
Lopputuloksena oli, että halusimme molemmat luonnonkeltaisen kääpiöluppa, uroksen. Väriä emme olleet vielä lyöneet lukkoon, sillä itseäni kiehtoi kovasti viittakuvioiset yksilöt, mutta sisareni oli enemmän luonnonkeltaisten puolella.
Kun rotu ja värikin oli melkein päätetty lähdimme etsimään kasvattajaa. Pian löysimmekin juuri sopivan oloisen sellaisen joensuusta.
Muutama päivä sen jälkeen teimme vihdoin ilmoituksen, että halusimme hyväluonteisen, luonnonkeltaisen, uroksen. Varauksen jälkeen, kun poikaset tulivat luovutusikään lähdimme yhdessä äitini ja siskoni kanssa joensuuhun Nurinkurin kanilaan hakemaan pientä pupu vauvaa kotiin.

Ihastuin Romeon kasvatti nimeen jo heti kuullessani sen ensimmäistä kertaa. `Nurinkurin Lempilapsi´.
Perille saavuttuamme, Kasvattaja esitteli ystävällisesti meille omaa "tilaansa" ja kaneja. Sitten keskustelimme niitä ja näitä. Tämän jälkeen hän näytti miten kaneilta voidaan leikata kynnet yms.

Kasvattajalta saimme mukaan pussin tuttua ruokaa, tietysti paperit  ja noin 7 sivun mittaiset (?) kanien hoito-ohjeet, sillä olimmehan me ensikertalaisia.

Sitten alkoi pitkä ja jäänityksellinen kotimatka. Autossa tunnelma oli täynä iloa ja jännitystä. Siinä vaiheessa en osannut edes kuvitella, että ne kaikki ilon tunteet vain paranevat päiväpäivältä ja kuukausi kuukaudelta, kun pääsen seuraamaan kanin kasvua kanssamme.


                        Tuollainen pieni rääpäle se oli meille tullessan. Varmaan toinen viikko kotona?

Jo alussa näkyi meidän lahjakkaat "näin koulutat kanisi"
taidot :`D
Ensimmäisinä päivinä annoimme kanin tutustua omaan häkkiinsä ja ympäristöön rauhassa. Emme kiirehtineet silittelemään kania, sillä sisaruksista erottaminen sekä hurjan pitkä automatka yksin, oli ollut pupulle raskas. Samalla halusimme, että kani tulee itse luoksemme hakemaan huomiota jos se sitä haluaa, emmekä "pakottamalla" yrittäneet seurallistaa kania. Eiväthän ihmiset voi päättää milloin kani haluaa olla siliteltävänä.

Romeo ei aluksi luottanut meihin, vaan pysytteli mielellään piilossa sohvan alla. Pojasta kuitenkin huomasi, että se oli sosiaallinen ja ihmisläheinen, sillä viettäessämme kanin kanssa hurjasti aikaa vain makaamalla huoneen lattialla, se uskaltautui hiippailemaan viereemme ja tökkimään kuonolla hieman.
Ensimmäisten viikkojen aikana, aika tuntui lentävän ohitsemme ja jo hyvinkin pian pojalla alkoi murrosikä. Ne olivat myös ensimmäisiä viikkoja, jolloin kani oikeasti uskaltautui luoksemme.
Vaikka jalkojen astumis yritykset ja vähäiset merkkailut olivatkin varsinaisia koetuksia, ei niille voinut muuta kuin nauraa. Minä ja siskoni rakastuimme oitis tähän karvakasaan. Muistan hyvin vielä ne ensimmäiset kerrat, jolloin kani oli niin huomionkipeä, ettei jättänyt siskoani hetkeksikään rauhaan, vaan nuoli hänen kasvonsa putipuhtaaksi moneen moneen kertaan :`).

Murrosikä kävi kuitenkin meille "niin raskaaksi", että veimme pojan, ihan tulevaisuuttakin ajtellen kasteroitavaksi. Koko operaatio sujui hyvin ja kotiin palattuamme tästä aikaisemmasta villivarsasta alkoi kuoriutumaan rauhallinen  ja ihmisläheinen kani ,jota en muilla sanoilla osannut silloin kuvailla.

Päivät, viikot ja lopulta kuukaudet alkoivat kulumaan. Vaikka kani oli meille tullessaan jo melko isohkokoinen, se oli silti kasvanut valtavasti! Sen fiksuuskin alkoi näkymään niin hyvässä, kuin pahassakin..

Kun sain innostuksen opettaa kanille temppuja naksuttimella, se tajusi homman idean todella nopeasti. Romeo siis oppi, ja oppii uusia asioita uskomattoman nopeasti! Vuosien varella olemme oppineet ymmärtämään toisiamme paremmin. Minä tiedän, kun Romeo haluaa jotain, oli se sitten rapsutuksia, ruokaa, alas pöydätltä tms, sillä se ilmaisee sen minulle varsin selvästi. Koska se on oppinut: Kun teen asian x tapahtuu asia y.

Kun kani oli puolitosta-vuotias, surffailin netissä ja näin ensimmäisiä kertoja kaneja esteillä. Voisi siis sanoa, että minun innostukseni lajia kanihyppy kohtaan lähti youtuben kautta. Kotona aloimme harjoittelemaan pieniä esteitä. Vaikka kani oli alunperin hankittu meille toteuttamaan "pelkän lemmikin virkaa", niin kyllä Romeosta huomasi, että sillä oli ponnua ja innostusta korkeampiinkin esteisiin (vaikken toidellakaan mistään eliittiluokista puhu).
Kisoissa aloimme käymään kanin ollessa kaksi vuotias (?), eli aika vanhana. Toisaalta se oli ihan hyvä, sillä kanilla oli nyt paljon enemmän itsevarmuutta ja luottamusta omistajiinsa, kun koskaan aikaisemmin! Uudessa ympäristössä ja hälinässäkin pupu käyttäytyi aina maltillisesti ja rauhallisesti, joka on minusta yksi tärkeä piirre, ihanne kaneissani.

Jo seuraavana vuonna lemmikkimessuilla oli onnistuneemmat kilpailut  meidän osaltamme:

Helpposuoran voittaja :`)
Monen kokeneen kaniharrastajan mielestä, suoritus ei varmastikkaan ole ihmeellinen, mutta meille se oli. Meille se oli jotain suurta ja käsittämätöntä. Ja siksi muistan tämän illan vielä kuin elisen.
Tästä se innostus pikkuhiljaa lähtikin. Tällähetkellä Romeo kilpailee molemissa keskivaikean luokissa, mutta on jäämässä pian "hyppy eläkkeelle".

Vuodet vierivät ja kanista tuli kokoperheen rakastettu lemmikki!

Siskolleni kani on erityisen tärkeä, esimerkiksi stressinlievittäjänä. Aina, kun koulukiireet tai muut asiat painoivat mieltä, Romeo painautui oitis häntävasten lohduttamaan.
Tämä on yksi syy jonka takia on minusta ihanaa, että kanit asuvat sisällä kanssamme eivätkä kanilassa.
Romeon nimi `Lempilapsi´ on sille mielestäni täydellinen, koska se kuvaa kanin luonnetta niin hyvin.



 Matkustimme kesäisin monia kertoja yhdessä mummolaan, Jokaisella pysähdyksellä Romeo haluaa aina olla jonkun sylissä. Turvassa.

Eniten rakastan tässä kanissa sen fiksuutta ja koiramaista luonnetta sekä sitä millaisen siteen ja suhteen olen kanini kanssa onnistunut näiden neljänvuoden aikana luomaa <3.
En muuttaisi mitään sinussa.










   

























Ei pidä vangita vapauden lasta!
Nyt on kerrottu niin paljon hyviä puolia Romeosta, että pakko vihjata, että niin kuin kaikilla, tälläkin kanilla on toki omat paheensa eli ne ns "huonot puolet". Pakko kuitenkin mainita, että tuon ensimmäisen jälkeen en vain enää keksinyt mitään. Tässä nyt kuitenkin tämä:

`Ei käytäydy niin nätisti sylissä´. Tämä on kuitenkin asia johon olisimme voineet vaikuttaa käsittelemällä kania enemmän, kun se oli vielä nuori. Romeo kyllä pysyy sylissä, kun sitä oikein ottein pitää, mutta nostaminen ja laskeutuminen ovat sen mielestä kamalia. Jos kanin taas ottaa "kovin" ottein tukevasti eikä anna sen rimpuilla, se lievästi sanottuna loukkaantuu siitä, mitä kamalaa hänelle on tehty. Muita vikoja en sitten keksinytkään


                                                                           




























Tässä oli Lempilapsen "synnyin" tarina. Toivomme, että tämän taaperon matka jatkuu kanssamme vielä pitkään! 







sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Sanokaa, porkkana!

Eilen keräsin kamppeet kokoon ja rupesin kuvaamaan pupuista "poseeraus" kuvia, sillä sellaisia kunnollisia, en ole kerinnyt taaskaan vähään aikaan kuvaamaan. Kyseessä on siis kuvapostaus.
Palautetta saa antaa, etenkin, jos jollain on jakaa neuvoa kuvaamiseen ja kuvan käsittelyyn littyen.












Onnistunein/huonoin?

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.