Sivut

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Jumping whit the monster!

Marley on riiviö vintiö. Ensinäkin täytyy sanoa, että tulla pikkuisella on kyllä niin kova "ruokavietti", että verta roiskuu. Eilen illalla olin menossa antamaan kaneille tavanomaisesti iltaruokaa. Ennen varsinaista sapuskaa päätin kuitenkin hemmotella kaneja hieman vastakasvaneella persilijalla. 
Kuten tavallista Marley juoksi samantien hotkimaan ruokaa. Lopulta Romeokin saapui paikalle lyllertäen. Olin siirtämässä kättäni hieman keskemmälle niin, että molemmille kaneille jäisi syötävää. Marley tietenkin säikähti, että olin viemässä ruuan pois, joten salaman nopeasti se hyökkäsi kimppuuni ja terävillä hampailla puraisi minua sormesta, tai oikeastaan jäi jopa hetkeksi roikkumaan siihen. Sen jälkeen juoksin heti vessaan tyrehdyttämään verenvuotoa. Pelkkä haalea vesi kirveli jo aivan älyttömästi! Sormi on ollut siitä lähtien kipeä, ja jotenkin Marley sai purtua melkeimpä neliönmuotoisen arven paksun ihokerroksen läpi. Aamulla sormi oli tummunut, muttei enään niin kipeä. Toivottavasti se paranee pian! 
Syy Marleyn dramaattiseen hyökkäykseen ei kuitenkaan ollut se etteikö se olisi saanut ruokaa ja olisi ollut nälissään. Sillä on nimittäin aina kova kinastelu ja kiire ruuan luo, vaikka se olisi juuri syönyt mahan täyeen. Välillä namipalloa pyöritellessä se innostuu liikaakin ja rupeaa "hykkäämään" pallon kimppuun. Sillä on siis tällainen suuri "liikkuvan ruuan raivokas metsästys vietti". 
Vaikka niitä huonoja tapoja löytyy yksi tai muutama niin haluan siltinkin korostaa ja tuoda esille niitä hyviä puolia. Esimerkiksi sen, että se osaa olla todella kiltti sylissä niin minun kuin vieraidenkin. 

Anyway...
Olimme tänään ystäväni ja pupusten kanssa ulkona ottamassa aurinkoa ja yllätys pyllätys myöskin esteilemässä. 
Romeolla ei olut tänää suuremmoista intoa, mutta "suoritti" hyppimisen kuitenkin melko hyvin. Marleyta jota olen hypyttänyt enemmän (koska sillä sitä intoa ja energiaa tuntuu riittävän)ja niinpä se  hyppi tänäänkin loistavasti. Marleysta haluaisin saada  innokkaan estekanin ja parhaani mukaan yritän sitä opettaakkin. Tällähetkellä kehitys näyttääkin ihan hyvältä, vaikka välillä ei olekkaan sen päivä. Virtaa sillä kyllä on, mutta usein uusissa paikoissa se saattaa säikkyä vähän turhankin paljon, mutta eiköhän tuo iän myötä tule ymmärtämään, ettei tarvitsisi aina jännittää. 












"Marley marssi" :D



















   Miksi, Miksi sen käpälän pitää aina mennä sinne väliin :D











15 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja voi tuota Marleytä ;D meilläkin on käynyt ihan samalla tavalla pupun kanssa.. Niin innokkaita syömään :D Ja hienosti molemmat kanit hyppää! Miten olet tehnyt noi esteiden puomien pidikkeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Nyt en muista niiden nimiää :c

      Poista
  2. Auts! :( Toivottavasti sun sormi paranee pian! Mites Marley tassu jää tonne välii? :D hienosti molemmat hypäppäs kuvien perusteella

    VastaaPoista
  3. Hyvin hyppäävät, nuo sun puput! Pakko sanoa tähän samaan, että tosi hieno banneri sulla! Millä ohjelmalla oot tehny sen? Ite kun en tiiä mitää hyvää paikkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koneelle olen ladannut gimp 2, Sillä olen tämänkin bannerin tehnyt :)

      Poista
  4. Toivottavasti sun sormi paranee pian :(
    Mut meillä on uroskani ja se ''hyökkäilee'' aina kun laitan käden häkkiin tai jos varsinkaan kosken sen ruokakuppiin D:
    Mutta suosittelen suihkepulloa, Meijän kani ainakin oppi päivässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no en kyllä usko, että auttaa tässä sitä paitsi voisin osua Romeoon! D: ;)

      Poista
  5. Kiva postaus! Voi sun sormea!
    Hienosti Roomeo ja Marley hyppäävät. :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus :) millee oot tehny noi puomien pidikkeet?

    VastaaPoista
  7. Sinut on haastettu blogissani: ponitjahamsterit.blogspot.fi Eläin ystävykset

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.