maanantai 28. huhtikuuta 2014

Palojoen kilpailut!

Palojoen kilpailut olivat jotain mitä olin kaivannut jo pitkän aikaa. Päivä oli todella virkistävä ja kaikinpuolin "iloinen"! Lisäksi sain uusia tuttavuuksia, joiden kanssa päivä sujui paljon nopeammin, kuin yleensä!

Aamulla suuntasimme navigaattorin opastuksella heti väärään osoitteeseen. Ehdimmei kuitenkin saapua paikalle suhteellisen hyvissä ajoin tai ainakin ennen meidän luokkamme alkamista.
Marleyn ensimmäisiksi kilpailuksi nämä olivat aika onnistuneet! Lauantaina neiti hyppi helppoa suoraa hienossa tahdissa, ja ansaitsi itselleen toiselta kierrokselta ensimmäisen klassauksen!
Romeo ei sinä päivänä ollut hyppytuulella ja virheitä tuli monta. Toisella kierroksella se kuitenkin paransi huomattavasti.
Romeon kanssa kokeiltiin myös ensimmäistä kertaa korkeushyppyä. Aurinko paahtoi, ja molemmat kanit olivat jo niin väsyneitä, etten uskonut Romeon hyppäävän edes aloituskorkeutta (40cm). Mielestäni korkeushyppy oli kuitenkin mukavaa, vaikka tuleekin hurjan jännittävä tunnelma, kun kaikki seuraavat sinun ja kanisi suoritusta ihan eritavalla, kuin muissa luokissa.
Korkeudessa Romeo pääsi 50cm. Onhan tuo korkeammallekin hypännyt, mutta enempää en olisi edes voinut paahtavassa kuumuudessa Romsulta  odottaa.

Yöni yövyin ihan omassa kotipesässä. Sunnuntaina kilpailut sujuivat hujauksessa, kun keskivaikea ja helppomutka pidettiin samaan aikaan. Helposta mutkasta Marley keräsi itselleen ensimmäisen klassauksensa, ja Romeo viimeisen. Ensi kerralla Romsu hyppii siis kv-mutkassa. Hui! ihan kauhistuttaa, kun ne esteet ovat aina niin korkeita...
Sunnuntain kilpailuissa minua jäi kuitenkin harmittamaan Marleyn arastelu. Pikkuinen ei millään meinannut tajuta, ettei radalla ollut mitään pelättävää. Koko mutkaratakin meni juosten sinne tänne, toivossa päästä omaan koppiin nukkumaan. Paikallaan se kyllä istui rauhallisesti, mutta heti kun sitä rohkaisi liikkumaan, tuli paniikki, jolloin se tahtoi vaan jonnekkin suojaan lepäämään.
Onneksi kilpailun loppuvaiheessa hypimme harjoittelurataa paremmin, niin ettei sille varmaankaan mitään traumoja hyppimisestä jäänyt?

Kotona molemmat olivat onnellisia, ja nukkuivat koko yön hipihiljaisuudessa. Vihdoin!
Erityisen iloinen ja kiitollinen olen näistä upeista kuvista, joitsta saan kiittää Katrionaa ja Milaa! Jos joillain on vielä kuvia meistä, niin niitä saa mielellään lähettellä :)

En edes tiennyt sen osaavan ylitää tuollaisia :D



Taidokas pikkuinen! 

Ylöspäin vaan :)

Lepohetki 



Pituus ei ole koskaan ollut Romeon laji. Varsinkin jos pitää hypätä ylös sekä pitkälle. Siksi tämä kuva yllätti minut täysin!



"juu, kyllä se korvien avulla lentää".




Mitäköhän mä olen tuolla kädellä yrittänyt :´D










16 kommenttia:

  1. Sullahan on selvästi tossa yhessä kuvassa spiderman käsi! :D Hienosti meni molemmilla! Jos Marley rauhottuisi, eikä pelkäisi mut pitäis ton saman vauhdin ni pääsis jo pitkälle pikkuinen! :)

    VastaaPoista
  2. Todella mahtavasti suoriutuivat ! :) ja kaikki kuvat olivat hienosti otettuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kuvat olivat kyllä aivan mahtavia!

      Poista
  3. Wautsi!
    Teillä sujui kyllä todella hyvin, Romeo hyppäsi kyllä aivan mahtavasti tuon pituusesteenkin. :)

    VastaaPoista
  4. Eikä ihana! :D Romeo on Dumbo!:D Onnea teille! :)

    VastaaPoista
  5. Milloin muutat Marleyn esittelyn? :)

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvin meni! ;)
    Millon tulee uus häkin esittely video?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmaankin ensikuussa. Häkki ei ole juurikaan muuttunut :)

      Poista
  7. Hienoa! kanisi ovat taitavia hyppäämään varsinkin Romeo me harjoitellaan mun kanin kanssa este hyppyä ja minä toivoisin pääseväni mun oman kanin kanssa kilpailuun hyviä tulevia kilpailuja!

    VastaaPoista

 

© Juulia. Web design by Aino Vakkilainen. Sisällön tarjoaa Blogger.